tag:blogger.com,1999:blog-4099159162428876472024-02-20T16:37:02.855-08:00Tiinan matkapäiväkirjaTiinahttp://www.blogger.com/profile/17761869151877233944noreply@blogger.comBlogger27125tag:blogger.com,1999:blog-409915916242887647.post-72998636622707096212012-09-06T13:47:00.000-07:002012-09-06T13:47:09.854-07:00Kotona<span lang="">
<br />
Kaksi kuukautta sitten lentokoneeni laskeutui Suomeen ja puolen vuoden mittainen maailmanympärimatka päättyi tutulle kotikentälle. Viimeinen lento Islannin Reykjavikista kesti ikuisuuden, mutta lopulta koneen ikkunasta näkyi tuttuja maisemia. Muistan kuinka etsin laukkuhihnalta rinkkani vielä kerran ja kävelin kärryni kanssa tuloaulaan. Vastassa oli kotiväki ja fiilis oli sanoinkuvaamaton. Tuossa hetkessä tajusin kuinka kauan olin ollut pois ja mitä oikein olin tehnyt.<br />
<br />
Nyt kun mietin kaikkea tapahtunutta, mieleen tulee monenlaisia ajatuksia. Jos joku olisi vuosi sitten sanonut minulle että lähden yksin maailmanympärimatkalle, en olisi ikinä uskonut sitä. Kuvittelin että elämä on siinä missä olin - arjessa. Töitä riitti, harrastuksia oli säännöllisesti, vapaa-aika meni ystävien kanssa ja viikot juoksivat eteenpäin. Sitten tapahtui jotain, mitä en oikein vieläkään osaa sanoa, että mikä se sitten oli. Asiat alkoivat rullaamaan kuin itsestään. Kaikki taisi alkaa siitä, kun löysin itseni viime syyskuussa yhtenä iltana yliopiston luennolta. Luennoitsija pyysi jokaista kirjoittamaan paperille unelmia. Sellaisia joita voisi toteuttaa, jos ei olisi tekosyitä tai ylitsepääsemättömiä esteitä. Kirjoitin paperille että kiertäisin maailman jos uskaltaisin. Kerroin myöhemmin lähimmille ystäville ajatuksistani ja siitä kaikki varmaan sitten lähti. Viikon päästä yksi ystävistäni soitti ja kertoi löytäneensä tuliterän rinkan kellaristaan ja oli tuomassa sitä minulle. Mari oli päättänyt että se on minulle tarpeellisempi. Seuraavalla viikolla kävin kirjastossa ja päädyin lainaamaan Polynesian matkaoppaan. Viikkoa myöhemmin työnantaja tarjosi ilmaista influenssarokotusta ja rokotusklinikalta jäi mukaan käsivarren laastarin lisäksi tukku trooppisten sairauksien yleisohjeita. Lokakuun lopulla olin uudestaan rokotusklinikalla, tällä kertaa hakemassa rokotussarjaa joilla ei tee Suomessa mitään. Marraskuussa laskin säästöni ja varmistin että läheiset auttavat jos tarvitsen heiltä jotain unelmani toteuttamista varten. Joulukuun puolessa välissä sain tietää että työnantaja on myöntänyt minulle riittävästi vapaata. Samana iltana juhlin korisjengin kanssa pikkujouluja ja kerroin kavereille että olen kevätkauden pois. Vielä ennen joulua pakkasin tavarani muuttolaatikoihin ja itkin kun keittiön laatikon pohjalta löytyi ruttuinen muistiinpano jossa luki "kiertäisin maailman jos uskaltaisin".<br />
<br />
Matka on nyt tehty! Takana on 11 maata ja 6 kuukautta vapautta. Matkan varrella nauroin ja hymyilin ainakin miljoona kertaa, välillä itkin koti-ikävää, mutta sitten taas hypin tasajalkaa onnesta soikeana. Nappasin ainakin 3000 valokuvaa ja sain kymmeniä uusia kavereita ympäri maailmaa, uskalsin olla epävarma ja pärjäsin aina. Mukaan mahtui uskomattomia elämyksiä sukeltamisesta laskuvarjohyppyyn. Muistoihin tallentui upeita auringonlaskuja, järkyttäviä ukkosmyrskyjä, pitkiä katseita, suudelmia ja haikeita jäähyväisiä. Puolen vuoden aikana pidin sukkia jalassa kaksi kertaa, mutta rantahiekkaa oli varpaiden välissä joka päivä. Tein asioita joita en olisi ikinä voinut edes kuvitella ja huomasin olevani ihan hirveän rohkea! <br />
<br />
Tänään arki tuntuu helpommalta. Aamuisin herään pirteämpänä, jaksan töissä paljon paremmin ja elämään on tullut uudenlaista sisältöä. Enää minusta ei tunnu siltä että viikot juoksevat eteenpäin. Minun aikani on jotenkin hidastunut ja ehdin nähdä paljon enemmän. Yllättäen minulla onkin aikaa pysähtyä ja olla. Vaikka kalenterissa on menoja enemmän kuin koskaan ja joudun välillä oikeasti miettimään mitä kaikkea ehdin tehdä, jotenkin kaikelle tuntuu löytyvän aika ja paikka. Ystävät ovat kertoneet että asenteeni on muuttunut iloisemmaksi ja että hymyni loistaa pitkälle. Itsestäkin tuntuu kevyemmältä. Ennen odotin viikonloppuja, nyt odotan jokaista uutta päivää. Aikaisemmin tapasin ystäviä kellon kanssa, nyt minulla ei ole kiire minnekään. Asioille on tullut erilainen tärkeysjärjestys. Elämä on yksinkertaisesti ihan mielettömän siistiä!<br />
<br />
Kahdeksan kuukauden pituinen kesäni on nyt ohi. Syksyn aikana rakennan itselleni valtavan leikekirjan valokuvista, pääsylipuista, esitteistä ja kaikista niistä pienistä muistilapuista joita matkan aikana kirjoitin. Haluan taltioida kaiken kirjan lehdille, etten ikinä unohda. Olkoon se minun palkintoni. Mutta jos en koskaan saisi kirjaa valmiiksi, niin sekin on ihan ok. Suurin palkinto kaikesta on kuitenkin se, että voitin itseni ja vielä paljon enemmän. Nyt tiedän että pystyn ihan mihin vaan jos vain yritän ja uskallan. Viimeisenä mielessä on yksi ajatus - minneköhän sitä seuraavaksi lähtisi?<br />
<br />
Tiina<br />
<br />
Ps. En tainnut koskaan kertoa mitä tilasin netistä kun olin Samolla. Amazon lunasti lupauksensa ja toimitti minulle Kaliforniaan aidon Selviytyjät -huivin. Sanomattakin on selvää että saavuin Suomeen huivi tiukasti käsivarteen kiedottuna. Survivor-Tiina kiittää :)<br />
</span>Tiinahttp://www.blogger.com/profile/17761869151877233944noreply@blogger.com4tag:blogger.com,1999:blog-409915916242887647.post-32066020058184876542012-07-03T11:35:00.001-07:002012-07-03T11:35:25.164-07:00Losista Seattleen ja kotimatkalle<span lang="">Viimeiset pari viikkoa hurahtivat niin vauhdilla etten ehtinyt edes huomata. Päivät menivät ostoksilla ja auringosta nauttiessa. Muuten arkeen kului Maritan koiran kanssa. Olimme jo talvella tehneet Maritan kanssa sopimuksen että minä hoidan kesällä koiraa pari viikkoa, niin Marita pääsee lomalle Suomeen. Oli outoa ajatella että Marita on minun perheeni luona kylässä, kun en itsekään ole nähnyt heitä pitkään aikaan. Kahden viikon Suomi-loma sujui nopeasti ja pian Marita olikin jo takaisin Kaliforniassa. Parasta Maritan paluussa oli se, että minä sain tuliaisiksi salmiakkia :) Laukusta löytyi myös iso kasa Reissumiestä ja muita suomalaisia herkkuja. Minä pidin sitkeästi näppini kurissa enkä syönyt ainuttakaan ruisleivän palaa. Marita saa leipää vielä harvemmin kuin minä, joten minä kyllän kestän kotiin saakka!<br />
<br />
Tässä vaiheessa reissua kotiinpaluu on jo vahvasti mielessä. On pitänyt jo vähän alkaa miettimään mitä kotona oikein odottaa ja kuinka kaikki lähtee rullaamaan. Moni asia varmaan menee omalla painollaan, mutta tietenkin nämä silti pyörivät mielessä. Ensinnäkin muutan takaisin vanhempieni luokse pariksi kuukaudeksi, heinäkuun lopulla pitää mennä takaisin töihin ja loppukesästä saan kotini takaisin jolloin on tiedossa muutto. Elokuun alussa on koristurnaus oman jengin kanssa ja kaiken lisäksi on tietysti miljoona erilaista kesäohjelmaa, josta haluaisin nauttia ilman ylimääräistä päänvaivaa. Jossain vaiheessa kaikki tuleva alkoi tuntumaan kauhealta taakalta ja päätin vetää lenkkikengät jalkaan. Raitis ilma taisi tehdä tehtävänsä ja löysinkin itseni lenkkipolulta melkein joka päivä. Pääsin hyvään lenkkivauhtiin ja pian huomasin että ehkä nämä tulevat muutokset ovatkin pelkästään kivoja juttuja. Lopputulos on kuitenkin se että kotona odottaa perhe ja ystävät, Suomen kesä ja mansikat, kesämökin puusauna ja järven ranta, oma koti ja oma sänky sekä paras korisjengi joka huolii minut mukaan turnausmatkalle näinkin pitkän pelitauon jälkeen.<br />
<br />
Maritan naapuri Gerda taisi kuitenkin huomata että minä vähän stressasin kaikkea ja hän ehdotti meille pientä päiväretkeä. Lähdimme autolla Santa Barbaraan kävelemään ja ihmettelemään. Kaupunki on varsin viehättävä ja päivä oli tosi onnistunut. Kuljimme pitkin ostoskatuja kahvimukien kanssa ja ihastelimme kaupungin upeita kukkaistutuksia. Söimme lounasta katukahvilassa ja katselimme ihmisten kiireetöntä menoa. Lounaan jälkeen teimme pitkän kävelylenkin meren rannalla ja napsimme kuvia kaukan lipuvista purjeveneistä. Santa Barbarassa oli kaikki kohdallaan!<br />
<br />
Pari päivää myöhemmin teimme vielä yhden retken Gerdan ja Klausin kanssa. Olimme jo ensimmäisellä viikolla käyneet veneilemässä läheisellä järvellä ja päätimme tehdä retken uudestaan. Nappasimme viinipullon kainaloon ja ajelimme järvelle. Westlake on siitä erikoinen järvi että se on ihmisen tekemä tekojärvi, johon on luotu täydellinen ekosysteemi. Järveä huolletaan päivittäin ja täällä onkin tarkat säännöt miten toimia. Järveä ei haluta pilata, joten mm. veneet joilla järvelle voi mennä ovat kaikki akkukäyttöisiä. Kunhan paatissa on virtaa, niin täällä saa seilata veneellään upeissa maisemissa ja matkallaan voi ihastella arvokkaita rantatontteja ja niille rakennettuja omakotitaloja. Voitte arvata, että hintaa näillä taloilla on niin paljon että heikompaa saattaisi hirvittää. Ylihinnoiteltuja sanon minä, vaikka upeilta kyllä näyttivätkin.<br />
<br />
Viimein tuli aika aloittaa pakkaaminen. Mikähän siinä on että joka vuosi olen saman ongelman edessä? Vaikka kuinka yritän suunnitella mitä laukkuun mahtuu, niin päivän päätteeksi istun laukun päällä ja yritän väkisin vetää vetoketjuja kiinni. Rinkan lisäksi minulla on nyt jo toinenkin iso laukku ja olin silti melkoisissa ongelmissa ennen kuin kaikki tavarat olivat kassien sisäpuolella. Pakkaamista vaikeutti entisestään se että osa tavaroista piti jättää helposti saataville, koska olen vielä menossa Seattleen häihin. En siis voinut runtata kaikkea miten sattuu, vaan jouduin vielä suunnittelemaan viimeisen kolmen päivän tavarat jotenkin järkevästi.<br />
<br />
Sain kuitenkin laukkuni kasaan ja raahasin ylipainoiset kassini lentokentälle. Jostain syystä virkailija oli minua kohtaan armollinen ja päästi laukkuni läpi ilman ylimääräisiä maksuja. Perillä Seattlessa ehdin jo vähän huolestua kun laukkuhihnalle tuli vain yksi laukku ja tietenkin se rinkka missä oli ne häävaatteet, puuttui kokonaan. Ehdin jo käydä pari kauhuskenaariota läpi päässäni, kun huomasin että rinkkani pilkotti nurkan takaa. Siellä se makasi lattialla ison kyltin alla jossa luki "oversized & overweight luggage". Hiivin hakemaan laukkuni ja poistuin paikalta vähin äänin...<br />
<br />
Viimeinen viikonloppu meni häiden merkeissä. Hyvä ystäväni Virve meni naimisiin ja pääsin mukaan heidän juhlaansa. Oli kiva kokea häät ulkomailla ja huomata että taitaa olla ihan sama kuinka häitä viettää, yksi asia on varmaa. Morsiuspari on aivan rakastunut toisiinsa ja kaikki iloitsevat heidän puolestaan! Juhlat olivat oikein onnistuneet ja tähän on hyvä päättää omakin matka.<br />
<br />
Viimeinen aamu koitti ja heräsin jo ennen herätyskelloa. Pakko myöntää että kaikesta matkustamisesta huolimatta tuttu matkakuume piti minut hereillä melkein koko yön. Pakkasin viimeiset tavarat takaisin rinkkaan, hyppäsin taksiin ja ajelin kentälle. Nyt istun portilla ja odotan ensimmäistä lentoa. Vielä kun puristan 16 tuntia lentokoneessa, niin sitten olen kotona. Ja voitte olla varmoja että kiljun riemusta kun astun huomena Helsinki-Vantaan lentokentälle ja tajuan että kiersin yksin maailman ympäri!<br />
<br />
Tiina</span>Tiinahttp://www.blogger.com/profile/17761869151877233944noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-409915916242887647.post-85211342681945917962012-06-23T19:21:00.000-07:002012-06-23T19:21:19.014-07:00Los Angeles<span lang="">Olen nyt käynyt Kaliforniassa joka kesä useamman vuoden ajan. Tulen tänne Thousand Oaksiin Los Angelesin lähistölle, tätini luokse. Marita on asunut Kaliforniassa amerikkalaisen miehensä kanssa jo pitkään ja paikasta on muodostunut minulle kuin toinen koti.
<br />
<br />
Ensimmäinen Amerikka-päivä oli yhtä juhlaa. Marita tuli minua lentokentälle vastaan Starbucksin smoothien kanssa ja sai nähdä melko leveän hymyn minun kasvoillani! Ajelimme kentältä kotiin Malibun rantakadun viertä ja Kalifornian aurinko paistoi siniseltä taivaalta. Kotona pääsin pitkästä aikaa lämpimään suihkuun, edellisestä olikin jo vierähtänyt yli kuukausi... Heitin myös vaatteet pesukoneeseen ja sain puhdasta päälle. Vaikka suurin osa vaatteista on pinttyneitä liasta, osa kuitenkin sentään tuoksui puhtaalle, tahroista huolimatta. Naapurin tuttu saksalaisparikunta, Gerda ja Klaus, olivat valmistaneet meitä varten juhlaillallisen ja niinpä suuntasimme naapuriin kylään. Pian lautasella köllötti ehkä maailman suurin pihvi joka maistui taivaallisen hyvältä kaikkien nuudelisössöjen jälkeen. Jälkkäriksi maistelimme italialaista jäätelöä shampanjan kanssa! Tunsin oloni prinsessaksi :)<br />
<br />
Seuraavana päivänä sain nauttia todellisesta hemmottelusta. Marita on ammatiltaan kosmetologi ja pääsin hänen salonkiinsa kasvo- ja jalkahoitoon. Kasvohoidon jälkeen naama tuntui kummallisen puhtaalta, ihan kuin paksu naamari olisi otettu kasvoilta. Jalkahoito oli myös melkoinen elämys ja jollain ihmeellä Maritan kolleega sai varpaani herätettyä henkiin. Kyllä hän mainitsi ohimennen että olet vissiin ollut aika paljon ilman kenkiä. Mitä lie yritti vihjailla ;)<br />
<br />
Pari ensimmäistä päivää meni ihan vain ihmetellessä sitä tosiasiaa että pääsin tänne saakka. Vaikka en ole vielä lähelläkään kotia, tämä tuntuu jo melkein maalilta. Viiden kuukauden reppuelämä on nyt loppu ja saan oikeasti nauttia "tavallisesta" lomasta. Olen ollut reissun aikana erittäin sitkeä enkä ole ostanut matkan varrelta oikeastaan mitään. Jokaisesta maasta on kasa postikortteja, koska ne olivat riittävän pieniä eivätkä paina paljon. Muuten olen säästänyt kaiken ostos-innokkuuden tänne Amerikkaan. Ja voitte vain arvata kuinka pahasti koko homma lähti käsistä! Lähin ostoskeskus sijaitsee 10 minuutin kävelymatkan päässä ja Oaks:sta löytyy kaikki se mistä näen unia. Olen upottanut kauppoihin laittoman paljon aikaa sekä jokaisen viimeisen pennin jota tililtä vielä löytyi. Ja mitä kaikkea ihanaa sieltä löytyikään!<br />
<br />
Ostoksilläkäynti on kuitenkin pistänyt myös ajattelemaan muita tärkeitä asioita. Olen koko matkan ajan kertonut kotiväelle kuinka tavara ei enää merkitse minulle niin paljon, sen sijaan olen oppinut antamaan muille asioille enemmän arvoa. Se että olen nyt suorastaan juossut kaupasta toiseen melkein joka päivä, on pistänyt miettimään kuinka pysyviä nämä hehkuttamani muutokset nyt sitten ovatkaan. Olenkin yllättänyt itseni monesti miettimästä tarvitsenko oikeasti tätä kaikkea, vai voisinko jättää jotain ostamatta. Vaikka olen päätynyt palkitsemaan itseni ja rohkeuteni usealla paketilla, toivon silti että en unohda matkan aikana nähtyjä asioita. Uskon että moni asia on jäänyt niin syvälle mielen sopukoihin, että tiedän mikä on oikeasti tärkeintä kaikkien näiden ostoskassien keskellä. Aika näyttää miten kaikki asettuu uomiinsa kun tulen takaisin kotiin. Vaikka rakastan ostoksilla käymistä ja kaupoissa pyörimistä, veikkaisin että olen jatkossa huolellisempi heräteostosten kanssa. Tätä ainakin toivon ihan oikeasti.<br />
<br />
Ensimmäiset kaksi viikkoa ovat menneet niin vauhdilla etten ole edes huomannut ajankulua. Parasta juuri tällä hetkellä on Maritan laittama normaali kotiruoka! Ja kuinka ihanaa on mennä isoon ruokakauppaan josta löytyy kaikkea mitä haluaa! Pitkästä aikaa olen saanut herkutella tuoreilla vihanneksilla ja maidolla. Ette muuten usko miten hyvälle tomaatti voi maistua tai kuinka nopeasti voi juoda litran maitoa, jos ei ole saanut kumpaakaan pariin kuukauteen. En muista kirjoitinko aikaisemmin ruokalistastani jonka olen tehnyt kotiin. Listalta löytyy kaikkea sellaista jota on tullut ikävä matkan varrella. Ruisleipä ja salmiakki on tietysti alleviivattu jo monta kertaa, mutta listalta löytyy myös puhtaat kotimaiset vihannekset ja marjat sekä ihan tavallinen viili. Enpä olisi lähtiessä uskonut että näitä tulee eniten ikävä, mutta niin vain kävi. Niinpä olenkin ihan tosissani nauttinut amerikkalaisten ruokakauppojen tarjonnasta ja herkutellut kaikella ihanan tavallisella ja tutulla ruualla :) Ruisleipä ja viili antavat vielä odottaa, mutta jaksan kyllä näillä eväillä Suomeen saakka!<br />
<br />
Arki täällä sujuu todella nopeasti. Olen käynyt Maritan luona jo niin monta kertaa että korttelit ovat tutut ja osaan ajella Maritan autolla sinne ja tänne. Yksi asia jaksaa silti ihmetyttää minua joka vuosi ja niin on tälläkin kertaa. Amerikassa kaikki on aivan järkyttävän suurta! Ensinnäkin se maitotölkki on puolet suurempi kuin suomalainen versio. Karkkipusseista riittää herkuteltavaa kuukaudeksi ja ravintola-annosta ei jaksa ikinä loppuun saakka. Täällä alkusalaattilautanen on siskoni sanoja lainatakseni pesuvadin kokoinen ja pieni pizza vastaa suomalaista perhepizzaa. Aamulenkillä tien vieressä olevat havunneulaset ovat 30 senttiä pitkiä ja puussa hyppelevät oravat kissan kokoisia. Olisin ostanut uuden shampoon, mutta päätin lainata Maritan shampoota, koska uusi pullo olisi ollut minimissään litran pullo. Vaikka melkein kaikki on yltiöpäisen suurta, yllättäen vaatekaupassa myydäänkin pieniä kokoja. Lähes kaikki suosikkikauppani myyvät liikkeissään pienempiä kokoja kuin mitä minä ostaisin. Esim. farkuissa ei ole tarjolla minulle sopivaa pituutta, sen sijaan liikkeen myyjät ohjaavat sinut mielellään tilaamaan kokosi netistä. Ihmettelin tätä ja myyjät kertoivat minulle että isokokoiset amerikkalaiset eivät halua tulla liikkeisiin, vaan kokevat mielekkäämmäksi tilata vaatteensa netin tai katalogien kautta. Minusta tämä oli yllättävää, koska tosiasia on kuitenkin se että isokokoisille olisi täällä aivan valtavat markkinat. Ja onhan täällä erilaisia liikkeitä, joista jokainen varmasti löytää oman kokonsa, mutta en olisi arvannut että minäkin joudun nettitilaajien kastiin koska olen liian iso liikkeissä oleviin kokoihin. Oli niin tai näin, sain itselleni farkut ja kaikkea muutakin tuikitarpeellista, joten ei hätää, rinkka on varmasti täynnä kun tulen kotiin!<br />
<br />
Vielä olisi pari viikkoa aikaa lomailla ennen kotimatkaa. Vietän täällä Maritan luona kolmannenkin viikon ja sitten teen vielä yhden reissun ennen kuin lähden kohti Helsinkiä. Hyvä ystäväni menee naimisiin Seattlessa ja pääsen osallistumaan häihin viimeisenä viikonloppuna. Kotiinpaluu alkaa jo lähestyä, mutta ehdin vielä nauttia vapaudesta :)<br />
<br />
Tiina</span>Tiinahttp://www.blogger.com/profile/17761869151877233944noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-409915916242887647.post-19227018292977682652012-06-09T10:49:00.000-07:002012-06-09T10:49:48.084-07:00Takaisin Rarolla<span lang="">Viimeinen viikko Cookin Saarilla alkoi kaatosateessa. Edellisellä viikolla alkanut myrsky piti kaikkia sisällä vielä parin päivän ajan. Vettä tuli vaakatasossa ja tuuli heilutti palmuja aamusta iltaan. Päivittäinen jännitysmomentti syntyi siitä, kun kookospähkinät alkoivat lentämään palmuista alas ja kopsahtelivat milloin minnekin. Yksi reissaaja tiesi kertoa että Tyynellämerellä henkivakuutuksissa on poikkeuksina se, jos sinulla putoaa kookospähkinä päähän - tällöin ei tule korvauksia. Olin aikaisemmin nauranut asialle, lähinnä sen takia että ajattelin sen olevan niin harvinaista. Myrskyn vuoksi pähkinöitä lenteli kuitenkin siihen malliin, että putoileviin kookospähkinöihin oli oikeasti varauduttava. Meillä mm. korjattiin hostellin kattoa kun kivikovat pähkinät tekivät kattoon klommoja. Ja voitte arvata kuinka kiva on herätä keskellä yötä siihen kun pähkinä kolahtaa katolle...</span><br />
<br />
<br />
Vihdoin myrsky ja vesisade hellittivät ja pääsin vielä rannalle nauttimaan. Viimeinen majoituspaikka oli upean laguunin äärellä ja ranta oli ihana! Hiekka oli hienompaa kuin ensimmäisellä viikolla saaren toisella puolella ja koska ranta on normaalikelillä tuulen suojassa, hiekkarannalla riitti auringonpalvojia aina kun aurinko paistoi. Parin päivän löhöilyn jälkeen ajattelin pistää Samoalla oppimani kookospähkinäkikat testaukseen. Myrskyn jäljiltä rannalla oli valinnanvaraa ja hetken ravistelun jälkeen löysin hiekalta juuri sopivan pähkinän. Pähkinässä tuntui olevan sopivasti vettä sisällä ja kuori oli pikkuisen pehmennyt kosteudesta. Tunnin päästä olin käyttänyt kaiken energiani pähkinän hajottamiseen, mutta uurastus palkittiin. Kuorin kookospähkinän paljain käsin ilman yhtään työkalua tai apuvälinettä! Heitin kuoren sivuun ja löysin pähkinästä heti oikean kohdan. Tein pienen reiän pähkinän ainoaan pehmeään pisteeseen ja kaadoin tuoreen kookosveden kurkusta alas. Vähänkö oli voittaja-fiilis! Kun pähkinä oli tyhjä vedestä, napautin sitä isoon rantakiveen ja sain pähkinän heti halki. Tässä vaiheessa huonekaverini alkoi jo taputtamaan, hän ei ollut uskonut että pystyisin tekemään pähkinälle yhtään mitään. Söimme kookoksen kimpassa ja totesimme että taidan olla melkein valmis kotimatkalle, sillä näillä taidoilla minut saattaa kohta sekoittaa Disneyn Viidakkokirjan Mowgliin. Me ainakin oltiin sitä mieltä :)<br />
<br />
Hostelliin sattui samalle viikolle paljon reissaajia, joille tämä viikko oli melkein viimeinen ennen kotimatkaa. Päätimme pitää parit kunnon bileet kaikkien onnistuneiden matkojen kunniaksi. Iltaohjelmat koostuivat minigolfista, limbokisoista, pöydällä tanssimisesta, yöuinneista tähtitaivaan alla, harvinaisen upeista auringonlaskuista ja tietenkin aika monesta pinâ coladasta! Lauantai-aamuna lähdimme taas markkinoille, tällä kertaa hakemaan viimeiset eksoottiset hedelmät ennen lähtöä. Teimme viimeisiä tuliaisostoksia ja lähetimme postikortit matkaan. Illalliseksi syötiin viimeinen purkki tonnikalaa ja keitettiin spagetin jämät. Porukalla vannottiin että kukaan ei syö kumpaakaan kunhan joskus päästään kotiin saakka!<br />
<br />
Viimesenä iltana meitä lähti kentälle useampi reissaaja. Minun kanssa samalle Losin lennolle oli lähdössä 3 kaveria. 10-matkan bussilipuissa oli juuri yhdet matkat jäljellä, mutta bussin sijaan päädyimme kokeilemaan jotain paljon jännittävämpää. Bussi kulkee saarella kerran tunnissa myötäpäivään ja kerran tunnissa vastapäivään. Aikaisemmin päivällä saarella oli sattunut pieni vahinko, jossa henkilöauto oli tönäissyt toista busseista, niin että bussin etuvalo oli mennyt rikki. Saarella ei ole katuvaloja, joten ilta-ajossa oli vain toinen bussi, koska toisella ei ollut valoja. Olisimme joutuneet kiertämään pyöreän saaren melkein kokonaan, koska meidän epäonneksi juuri se lyhyemmän etapin bussi oli peruttu. Yksi porukastamme kyllästyi odottamaan bussia ja päätti ryhtyä liftaamaan. Me muut nauroimme tilanteelle ja olin varma ettei tieltä aja yhtään autoa, varsinkaan sellaista johon kaikki mahtuisimme rinkkojen kanssa. Kuinka ollakaan mutkan takaa kurvasi samantien iso jeeppi, joka pysähtyi heti tien viereen. Autosta kömpi nuori mies lentokenttätullin univormussa ja hän kertoi ottavansa meidät mielellään kyytiin, kun on kumminkin menossa kentälle töihin! Heitimme rinkat kyytiin ja pääsimme jeepillä perille. Kentällä vielä ihmettelin tuuriamme ja liftaamisen keksinyt mies kertoi liftanneensa koko kuluneen viikon. Edellisenä päivänä hän oli kuulemma ollut terveysministerin kyydissä ja sitä edellisenä päivänä parlamentin puhemiehen autossa. Naureskelin itsekseni että liftaus kruunasi Cookin Saarten reissun - tätä ei voi tapahtua missään muualla kuin pienellä Tyynenmeren saarella jossa on yksi saaren ympäri kulkeva autotie!<br />
<br />
Pääsimme vihdoin koneeseen ja vedimme peitot korviin. Yölento Losiin kestää 9,5 tuntia ja matkalla ei ole mitään nähtävää. Lentäjä toivotti kaikille hyvää yötä ja sanoi herättävänsä meidät kahdeksan tunnin kuluttua, kun aamuaurinko nousee ja Amerikan manner alkaa lähestyä. Ja niinhän siinä kävikin - heräsin seuraavana aamuna lentäjän kuulutukseen ja siihen kun lentoemot tarjoilivat aamupalaksi pannukakkuja valkosuklaakastikkeella! Kuka ikinä sanoi ettei lentokoneruoka voi olla hyvää!! Herkuttelimme vierustoverini kanssa ja olimme yhtä mieltä siitä että tämä aamiainen voitti tölkkitonnikalan mennen tullen. Hetken päästä tuttu smog (saasteverho taivaalla) tuli näkyviin ja Los Angelesin pilvenpiirtäjät pilkottivat utuisen ilman seasta. Maankamaralla tullissa tumma mies kysyi miksi tulen Amerikkaan. Vastasin että tulen tätini luokse ja sain kuulla vastaukseksi "taas?"<br />
<br />
Kyllä - taas! Täällä ollaan ja tällä kertaa kuukauden ajan! Reppureissaaja pääsee nyt lämpimään suihkuun, saa päälleen puhtaat vaatteet ja lähtee vihdoin ostoksille :)<br />
<br />
TiinaTiinahttp://www.blogger.com/profile/17761869151877233944noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-409915916242887647.post-79188104880296347702012-05-27T23:08:00.003-07:002012-05-27T23:08:55.862-07:00Aitutaki, Cook Islands<span lang="">Aitutaki on yksi Cookin saarista ja se sijaitsee 220km Rarotongalta pohjoiseen. Nopeiten saarelle pääsee lentämällä pikkuisella potkurikoneella, laivoja tai yhteysaluksia kulkee niin harvoin että niitä ei kannata jäädä odottelemaan. Lentokentän lähtöselvitys oli omaa luokkaansa ja poikkesi täysin muiden lentokenttien tavoista. Lähtöselvitystiskillä kysyttiin etunimi ja sen jälkeen sain käteeni tarkistuslipun konetta varten. Tiesin että laukkuni on ylipainoinen, koska pikkukone ei salli isoja laukkuja ja olin jo etukäteen jännittänyt mitä kaikkea joudun heittämään kentällä roskiin. Turhaan mietin, sillä laukkuni hyväksyttiin 4 kiloa ylipainoisena! Missään vaiheessa kukaan ei kysynyt minulta minkäänlaista henkilöllisyystodistusta, myöskään turvatarkastusta ei ollut. Kun kone oli valmis lähtemään, mekaanikko tuli terminaaliin huutamaan että nyt mennään. Kaikki matkustajat marssivat koneeseen lentäjän perässä ja sitten mentiin. En tiedä olenko ikinä päässyt lentokoneeseen näin helpolla, tuntuu että joka paikassa turvatoimet on viety todella pitkälle. Saa nähdä jääkö tämä ainoaksi kokemukseksi siitä kun lentokoneeseen pääsee ihan kuka vaan ja ihan sama mitä laukku painaa tai mitä siellä on.<br />
<br />
Lento oli lyhyt ja täynnä ilmakuoppia. Voisin todeta että pieni propellikone pomppii aika hyvin kun sopiva tuulenpuuska sattuu kohdalle. Perillä odotti kuitenkin aivan huikeat maisemat, Aitutakia ympäröivä laguuni oli todella upea näky lentokoneesta! Merivesi lainehti kaikissa turkoosin eri sävyissä ja vesi oli niin kirkasta, että koneesta asti saattoi sanoa että pohjalla on valkoista hiekkaa. Olin etukäteen miettinyt tarkkaan voinko tulla Aitutakille, koska matka ei ollut halpa. Päätin lopulta viettää saarella kokonaisen viikon, koska se oli suhteessa edullisempi vaihtoehto. Päiväretki olisi ollut vain murto-osan halvempi kuin koko viikon reissu. Majoituin perillä pieneen guesthouseen, jossa olin ainoa vieras. Tämä oli oikeastaan ihan hyvä juttu, koska pääsin näin isäntien mukana joka paikkaan ja he pitivät minulle seuraa kun muita juttukavereita ei ollut.<br />
<br />
Alkuviikko saarella meni tosi nopeasti. Kävin ruokakaupassa, nettikiskassa, rannalla sekä odotetulla laguuniristeilyllä. Risteilypäivänä meidät yllätti inhottava kaatosade, mutta en antanut sen häiritä. Päivän aikana vene vei meidät usealle hiekkadyynille ja upeisiin snorklauspaikkoihin. Kaloja oli joka puolella niin paljon ettei meressä tarvinnut uida metriäkään. Riitti kun vain kellui virran mukana ja ihmetteli vedenalaista maailmaa. Laguunin kauimmaiselta reunalta löytyi Selvityjistä tuttuja rantoja, joille myös pysähdyimme. Kamera on nyt täynnä näitä maisemia, ja maisemat olivat upeita sateesta huolimatta! Päivän päätteeksi piipahdimme kuuluisimmalle saarelle nimeltään One Foot Island. Saari on suosittu vihkimispaikka turistien keskuudessa, mutta se on tullut tunnetuksi myös siellä olevan pienen postin vuoksi. Tämä postitoimisto on maailman pienin toimiva posti ja siellä voi käydä leimaamassa passinsa. Olin tiennyt leimasta jo etukäteen, joten passi oli mukana retkellä. Kun lähdin Suomesta tammikuussa, ajattelin että tuo leima olisi aivan huikea saavutus ja siltä se kyllä tuntuikin. Voi vitsi miten upea fiilis olla yksin maailman toisella puolella, leimata passiin jalkapohjan kuva trooppisella saarella ja huomata että minä todella tein tämän kaiken yksin! Tämä oli pieni hetki, mutta uskon että se on yksi parhaista koko matkalla :) Edes vaakatasossa tuleva vesisade ei haitannut - olin tosi ylpeä itsestäni!<br />
<br />
Loppuviikolla sade vain jatkui ja sain lopulta kuulla että Cookin saarten yllä oli iso myrskyrintama. Kaatosade jatkui koko loppuajan ja pienellä Aitutakin saarella se teki päivistä tosi pitkiä. Ulos ei päässyt ollenkaan ja sisällä ei ollut paljon tekemistä. Saarella ei ole erityisesti mitään aktiviteetteja, laguuniristeilyt ja sukeltaminen on se mitä saarella tehdään. Sadekeli tarkoitti sitä että luin pari kirjaa ja kirjoitin monta pitkää sähköpostia Suomeen. Hostellin telkkari oli myös aktiivisessa käytössä ja tulin katsoneeksi kaikki mahdolliset komediasarjat mitä tv näytti. Ehdin jo miettiä vaihtaisinko paluulentolippuani aikaisemmaksi, mutta kuulin että pääsaarella on samanlainen sää, joten odottelin viikon loppuun saakka.<br />
<br />
Paluulento oli lopulta enemmän kuin kaamea. Kaatosade ja tuulet eivät olleet juurikaan helpottaneet ja niinpä lennon tiedettiin olevan vähintäänkin jännittävä. Kaikki lähti siitä kuin koneen ohjaamon ovi lensi auki jo lähtökiidossa. Koska koneessa ei ole paikkoja kuin kahdellekymmenelle matkustajalle, kaikki pystyivät helposti katsomaan ohjaamoon sisään ja näkivät mitä lentäjätkin näkivät. Ohjaamon ikkuinoista näkyi harmaita myrskypilviä ja horisontista pystyi helposti arvioimaan kuinka paljon kone heilui tuulessa. Neljänkymmenenminuutin lennon aikana ehdin rukoilla ainakin kaksikymmentä kertaa ja toivoa että pääsemme ehjänä perille. Koko lento meni ylösalas pomppiessa, ilmakuopat ja tuulenpuuskat heittelivät konetta kuin märkää rättiä. Rarotongan päällä lentäjä ilmoitti että laskeutuminen pitää tehdä nopeasti koska tuulet ovat niin puuskaisia. Minusta tuntui tämän jälkeen että kone lähti pystysuoraan alaspäin, koska koneen ikkunoista näkyi enää merta. En tiedä missä lentäjä on koulutuksensa saanut, mutta oppi on mennyt perille ja hän sai koneen maahan yhtenä kappaleena. Kun astuin koneesta ulos jouduin pitämään rappusten kaiteesta kiinni, koska kentällä oli niin kova tuuli. Aitutakin kentällä ollut tuuli oli pientä Rarotongan tuulenpuuskiin verrattuna, täällä tuuli lentäjän mukaan yli 50 metriä sekunnissa. Kiitin kaikkia mahdollisia korkeita voimia että olin turvallisesti jalat maassa ja vannoin että lennän jatkossa vähän isommilla koneilla. Jospa ne eivät heiluisi ihan näin paljon.<br />
<br />
Perillä hyppäsin turvallisesti bussiin ja lähdin seuraavaan hostelliin. Majoitun nyt toisella puolella saarta kuin ensimmäisellä viikolla joten vielä on yksi uusi paikka tiedossa. Toivottavasti myrsky alkaisi pikkuhiljaa helpottamaan, jotta pääsisin vielä nauttimaan rantalomasta ennen Amerikkaa. Tästä alkaa siis viimeinen viikko reppureissaajan elämää. En halua hukata näitä päiviä vaan aion nauttia kaikesta, eli nuudeleista, tonnikalasta, hyttysmyrkystä, aurinkorasvasta, likaisista vaatteista, märästä pyyhkeestä ja vieterisängystä! Kohta olen palkintoni ansainnut ja pääsen nauttimaan Los Angelesista, mutta sitä ennen pistän kaikki muistot rinkkaani, jotta en ikinä unohda mikä elämys tämä on onkaan!<br />
<br />
Tiina</span>Tiinahttp://www.blogger.com/profile/17761869151877233944noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-409915916242887647.post-71201129224760844342012-05-22T14:45:00.001-07:002012-05-22T14:45:45.267-07:00Rarotonga, Cook Islands<div class="MsoNormal" style="line-height: 115%; margin: 0cm 0cm 10pt; mso-layout-grid-align: none; mso-pagination: none;">
<span style="font-family: Calibri; font-size: 11pt; line-height: 115%; mso-ansi-language: #000B; mso-bidi-font-family: Calibri;"></span></div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 115%; margin: 0cm 0cm 10pt; mso-layout-grid-align: none; mso-pagination: none;">
<span style="font-family: Calibri; font-size: 11pt; line-height: 115%; mso-ansi-language: #000B; mso-bidi-font-family: Calibri;">Nyt on sitten eletty sama päivä kahdesti! Lähdin Aucklandista lauantai-aamuna 12.5. ja saavuin Cookin Saarille edellisenä perjantaina, ts. elin perjantain 11.5. kahdesti päivämäärärajan ylityksen vuoksi. Lentolippua ja hostellia varatessa piti olla tarkkana että kaikki menee oikeille päivämäärille. Rarotongan ja Suomen välinen aikaero on 12 tuntia ja ensimmäistä kertaa matkan aikana olen jäljessä Suomen aikaa. Cookin Saaret sijaitsevat Tyynellämerellä Hawaijin alapuolella ja ovat siis aivan toisella puolella maapalloa kuin Suomi. Tämän pidemmälle ei tällä pallolla pääse, joten jos ei tämä etäisyys vielä riitä, niin seuraavaksi on lähdettävä kuuhun.</span></div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 115%; margin: 0cm 0cm 10pt; mso-layout-grid-align: none; mso-pagination: none;">
<span style="font-family: Calibri; font-size: 11pt; line-height: 115%; mso-ansi-language: #000B; mso-bidi-font-family: Calibri;">Majoituin jälleen kerran reppureissaajien hostelliin. Viiden hengen huoneessa majailee minun lisäksi neljä miestä. Jostain syystä minulle on matkana aikana sattunut melkein aina kerrossängyn yläpeti, ja tälläkin kertaa sain kömpiä huoneen ainoaan yläsänkyyn. Hostelleissa on pääsääntöisesti nuorta väkeä, mutta tänne on majoittunut ihan kaikenlaista sakkia. On perheitä, pariskuntia ja nahistelevat vanhukset. Amerikkalainen Mary, 69v., ja uusiseelantilainen Murray, 67v., reissaavat molemmat itsekseen mutta ovat jo useampana vuonna sattuneet tänne samaan aikaan. Taidan olla onnekas kun osuin näiden ihmisten kanssa samalle viikolle, tuntuu siltä että Mary ja Murray ovat kuin isovanhemmat joiden luona kaikki muut ovat kylässä. Aamuisin Mary lähtee keräämään hedelmiä tien varresta. Kun ajotieltä poikkeaa ensimmäisen pensasrivin taakse, voi löytää notkuvia hedelmäpuita. On passionhedelmiä, limejä, appelsiineja, banaaneja, guavaa, avokadoa ja tähtihedelmiä. Mary kantaa näitä joka aamu kassikaupalla yhteisen keittiön pöydälle ja sadosta riittää jokaiselle niin paljon kuin jaksaa syödä. Lounasaikaan Murray puolestaan huutaa keittiöstä että tonnikalasalaatti on valmis. Tässä vaiheessa minä ryntään kipponi kanssa jonon jatkoksi, Murrayn tuore raakakalasalaatti on suussasulavaa. Onneksi sain reseptin talteen :) Illalla keittiöstä tulee mieletön tuoksu, kun Murray valmistaa currya koko porukalle. Isosta kattilasta riittää kaikille reissaajille ja Murray hyrisee tyytyväisenä kun hänen ei tarvitse katsoa kun nuoriso syö pelkkää nuudelia. Yöpyminen tässä hostellissa maksaa 13 euroa yöltä ja rahalla saa siis sängyn, uima-altaan aurinkotuoleilla, jättikeittiön jossa Mary ja Murray pitävät huolen ettei kenellekään jää nälkä sekä ison yhteisen olohuoneen telkkarilla ja biljardipöydällä. Tähän päälle kun lisätään vielä se että hostelli on rakennettu palmujen alle hiekkarannalle aivan meren rantaan, voisin sanoa että nyt olen oikessa paikassa. Ensimmäisen illan auringonlasku sinetöi fiiliksen - olen löytänyt jotain ainutlaatuista!</span></div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 115%; margin: 0cm 0cm 10pt; mso-layout-grid-align: none; mso-pagination: none;">
<span style="font-family: Calibri; font-size: 11pt; line-height: 115%; mso-ansi-language: #000B; mso-bidi-font-family: Calibri;">Sunnuntaina lähdimme perinteisesti porukalla kirkkoon. Vaikka olen käynyt sunnuntaimessuissa jo monella saarella, joka kerta tapahtuma on erilainen. Tällä kertaa messu sattui äitienpäivälle, ja niinpä pääovella jaettiin kukkia kaikille äideille. Messu oli puoliksi englanniksi ja puoliksi maorin kielellä. Ohjelmaan kuului myös paikallisten lasten tervehdyksiä omille äideilleen. Lapset olivat suorastaan herttaisia ja tässä kohtaa tuli ikävä omaa äitiä. En ollut päässyt edes soittamaan omalle äidille, koska puhelimeni on täysin mykkä. Päästin kirkossa oikein kunnon itkut ja toivoin sormet ristissä että näen oman äidin pian, että pääsen itse kertomaan hänelle kuinka tärkeä hän on. Kirkon jälkeen kaikki osallistujat ohjattiin pihan perälle isoon kahvilatilaan. Pöydille oli kerätty notkuva buffet-lounas josta riitti kaikille. Kirkko tarjoaa tämän herkun messukävijöille joka viikko ja buffet saadaan kasaan kun kaikki paikalliset osallistujat tuovat jotain mukanaan. Tarjolla oli mm. kaikki mahdolliset eksoottiset hedelmät joita saattoi kuvitella, kalaa, voileipiä ja sekä suolaisia että makeita kakkuja. Mahat täynnä lähdimme takaisin hostellin ja matkalla keräsimme taas Maryn kanssa kassillisen hedelmiä.</span></div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 115%; margin: 0cm 0cm 10pt; mso-layout-grid-align: none; mso-pagination: none;">
<span style="font-family: Calibri; font-size: 11pt; line-height: 115%; mso-ansi-language: #000B; mso-bidi-font-family: Calibri;">Päivät ovat menneet auringossa laiskotellessa. Olen kuluttanut aurinkotuoleja niin paljon että toiseen jalkaan on jäänyt pysyvä jälki tuolin raudoista... Päivisin ei tarvitse paljon tehdä, suurin ohjelmanumero on kookospähkinän rikkominen. Kanadalainen huonekaverini hakkaa pähkinöitä rannalla joka päivä ja aina kun pähkinä halkeaa, hän on onnesta soikea. Onhan tämä aika erilaista arkea :) Hostelli sijaitsee puolen tunnin bussimatkan päässä kaupungista ja parina päivänä olen käynyt siellä hoitamassa asioita. Kuulostaa kauhean viralliselta, mutta täällä asioiden hoito on pääasiassa kaupassakäyntiä ja jatkolentojen yms. varaamista netissä. Jatkolennoista puheen ollen, paluulippu Helsinkiin on nyt varattu! Ajatus kotiinpaluusta tuntuu tosi hyvältä mutta myös jännittää. Onneksi tätä ei tarvitse miettiä vielä tämän pidemmälle - sillä kotimatka alkaa vasta heinäkuussa :) Nettikiskan lisäksi kaupungilta voi hankkia ne pakolliset matkamuistot. Postikorttien lisäksi mukaan tarttui yksi jos toinenkin matkamuisto. Cookin Saaret sattuvat myöntämään turisteille kuvallisia ajokortteja ja niinpä piipahdin poliisiasemalla kuvattavana. Nyt lompakossa komeilee tuore ajokortti! En usko että käytän tätä ikinä, mutta kortti oli pakko saada koska onhan Cookin Saarten ajokortti aika siisti juttu :) Vielä oli yksi paikka johon piti päästä. Vaarini on innokas postimerkkeilijä ja kaupungista löytyy filatelistien toimisto. Sain vahingossa selville että Cookin Saarten postimerkit ovat varsin arvostettuja keräilijöiden keskuudessa ja niinpä kävin toimistossa vierailulla. Vaari jos luet tätä, niin sinulle on tuliaisia! </span></div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 115%; margin: 0cm 0cm 10pt; mso-layout-grid-align: none; mso-pagination: none;">
<span style="font-family: Calibri; font-size: 11pt; line-height: 115%; mso-ansi-language: #000B; mso-bidi-font-family: Calibri;">Torstai-iltana lähdimme porukalla kaupunkiin illallisshowta katsomaan. Ruokalautaselta löytyi tällä kertaa kanaa, taroa, raakaa tonnikalaa, perunakakkuja, banaanivanukasta, jättikatkarapuja, pinaattimuhennosta ja hedelmiä. Illallisen päätteeksi ihastelimme paikallisten tanssi- ja laulutaitoja. Cookin Saarten viralliset tanssimestarit oli kruunattu edellisellä viikolla ja niinpä tuoreet mestarit kiipesivät lavalle muiden tanssijoiden mukana. Vaikka olin jo nähnyt monta vastaavanlaista showta, tämä oli jälleen erilainen. Tanssijoiden puvut olivat todella upeita. Naisilla oli kookosbikineitä ja miehillä sulkahameita. Tällä kertaa mukana oli myös 5-7 vuotiaita tyttöjä, jotka todella osasivat tanssinsa. Uskomatonta kuinka pitkiä koreografioita nämä nuoret tytöt muistivat! Joka kerta showssa on kohta jolloin tanssijat tulevat hakemaan yleisöä lavalle. Surkea arpaonneni ei ole ikinä tuonut minulle voittoa missään kilpailussa, mutta tällä kertaa vedin pisimmän tikun. Cookin Saarten mestari tuli hakemaan minut lavalle eikä tästä tietenkään voinut kieltäytyä. Lavalla oli ainakin 10 turistia lisäkseni ja kaikkia tanssitettiin vuorollaan. Minä odotin kuuliaisesti vuoroani ja lopulta seisoin lavalla itsekseni tanssimestarini kanssa. Eipä siinä muu auttanut kun heilua niin paljon kuin vyötäröstä lähti ja jotenkin epätoivoisesti yrittää pysyä rytmissä. Asiaa ei helpottanut se että vieressä tanssi öljytty mies joka oli pukeutunut sulkiin... Onneksi kappale ei kestänyt kuin lyhyen ikuisuuden ja pääsin takaisin tuolilleni. Kavereillani oli hauskaa ja naurunsa lomassa he onnistuivat nappaamaan kamerani täyteen kuvia. Kiitos heidän, nyt minulla on liuta uusia matkamuistoja joille voin tosissani nauraa :)</span></div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 115%; margin: 0cm 0cm 10pt; mso-layout-grid-align: none; mso-pagination: none;">
<span style="font-family: Calibri; font-size: 11pt; line-height: 115%; mso-ansi-language: #000B; mso-bidi-font-family: Calibri;">Perjantai-iltana söimme vielä kerran porukalla Murrayn valmistaman aterian. Lauantaina suurin osa kavereista lähtee joko kotiin tai jatkaa muihin maihin. Minä olen varanut itselleni viikon reissun Aitutakin saarelle. Saari sijaitsee vajaan tunnin lentomatkan päässä Rarotongan pääsaarelta ja sitä ympäröi maailman kuuluisin laguuni. Jälleen kerran täältä löytyy myös Selviytyjien rantoja, joten ainakin niitä pitää päästä katsomaan. Lauantai-aamuna pakkasin siis rinkan, hyvästelin muut ja lähdin lentokentälle. Seuraavat kuulumiset ihan oikeasti "keskeltä ei mitään".</span></div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 115%; margin: 0cm 0cm 10pt; mso-layout-grid-align: none; mso-pagination: none;">
<span style="font-family: Calibri; font-size: 11pt; line-height: 115%; mso-ansi-language: #000B; mso-bidi-font-family: Calibri;">Tiina</span></div>Tiinahttp://www.blogger.com/profile/17761869151877233944noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-409915916242887647.post-23836858136869804052012-05-13T22:33:00.000-07:002012-05-13T22:33:25.472-07:00Fiji<br />
<div class="MsoNormal" style="margin: 0cm 0cm 10pt; mso-layout-grid-align: none; mso-pagination: none;">
<span lang="fi" style="mso-ansi-language: #000B; mso-ascii-font-family: Calibri; mso-bidi-font-family: Calibri; mso-hansi-font-family: Calibri;"><span style="font-family: Calibri;">Joku kysyi minulta vähän aikaa sitten, että mistä keksin nämä maat johon
matkustan. Totuus on että, melkein kaikki ovat sellaisia joista en kauheasti
tiennyt ja halusin tutustua niihin. Fiji ei tee poikkeusta, tiesin vain että
tänne tehdään paljon häämatkoja. Nyt kun Fiji on nähty, olen melko varma että
tämä oli yksi köyhimmistä maista joissa olen toistaiseksi käynyt. Minulle tuli
täydellisenä yllätyksenä että Fiji lasketaan kehitysmaiden joukkoon. Koska en
yöpynyt häämatkalaisten viiden tähden resorteissa, uskallan sanoa että näin
mitä todellinen Fiji pitää sisällään.<o:p></o:p></span></span></div>
<br />
<div class="MsoNormal" style="margin: 0cm 0cm 10pt; mso-layout-grid-align: none; mso-pagination: none;">
<span lang="fi" style="mso-ansi-language: #000B; mso-ascii-font-family: Calibri; mso-bidi-font-family: Calibri; mso-hansi-font-family: Calibri;"><span style="font-family: Calibri;">Tapasin aikaisemmin Uudessa-Seelannissa muutaman suomalaisen reissaajan
ja yksi heistä oli vinkannut minulle mielenkiintoisesta yöpymispaikasta. Löysin
siis itseni Fijiläisestä kylästä, majoituin siellä paikalliseen perheeseen.
Perhe on majoittanut sohvasurffaajia jo muutaman vuoden ajan ja pikaisesti
laskettuna heidän luonaan oli yöpynyt yli 50 eri kansallisuutta. Sain yöpyä
perheessä ilmaiseksi, he tarjosivat minulle myös ruuan kahdesti päivässä.
Kokemukseni mukaan tämä perhe kuuluu ns. hyväosaisten joukkoon, ihan jo senkin
puolesta että voivat tällaista tarjota. Toisekseen he asuvat omassa talossaan,
eivät siis ole vuokralla. Nähtyäni muutaman paikallisen asumuksen, voin sanoa
että tämä talo oli hieno paikallisella mittapuulla. Täältä löytyi sähköt,
juomakelpoinen hanavesi, puutarhaletkusuihku ja sisävessa. Minut otettiin
erittäin lämpimästi vastaan ja olin kuin yksi perheenjäsenistä.<o:p></o:p></span></span></div>
<br />
<div class="MsoNormal" style="margin: 0cm 0cm 10pt; mso-layout-grid-align: none; mso-pagination: none;">
<span lang="fi" style="mso-ansi-language: #000B; mso-ascii-font-family: Calibri; mso-bidi-font-family: Calibri; mso-hansi-font-family: Calibri;"><span style="font-family: Calibri;">Heti ensimmäisenä iltana perhe järjesti kava-seremonian minua varten.
Kava tehdään liottamalla vaka-juurta juomaveteen. Lopputuloksena kookoksen
kuoresta tehdystä kupista juodaan kuravettä muistuttavaa lientä, joka
maistuukin vähän kuravedeltä ja puuduttaa mennessään kielen ja kurkun. Kavaa
hörppiessä soitetaan kitaraa ja lauletaan yhteislauluja. Vieraan odotetaan myös
kertovan itsestään ja niin minuakin pyydettiin kertomaan koko elämäntarinani.
Ilta voi helposti jatkua puolen yön yli ja meidänkin illanvietto venyi pitkälle
yöhön. Mitä lie litkua olikaan, mutta jo parin mukin jälkeen seuraavana yönä
nukutti tosi hyvin </span></span><span lang="fi" style="font-family: Wingdings; mso-ansi-language: #000B; mso-ascii-font-family: Calibri; mso-bidi-font-family: Calibri; mso-char-type: symbol; mso-hansi-font-family: Calibri; mso-symbol-font-family: Wingdings;"><span style="mso-char-type: symbol; mso-symbol-font-family: Wingdings;">J</span></span><span lang="fi" style="mso-ansi-language: #000B; mso-ascii-font-family: Calibri; mso-bidi-font-family: Calibri; mso-hansi-font-family: Calibri;"><span style="font-family: Calibri;"> <o:p></o:p></span></span></div>
<br />
<div class="MsoNormal" style="margin: 0cm 0cm 10pt; mso-layout-grid-align: none; mso-pagination: none;">
<span lang="fi" style="mso-ansi-language: #000B; mso-ascii-font-family: Calibri; mso-bidi-font-family: Calibri; mso-hansi-font-family: Calibri;"><span style="font-family: Calibri;">Perheen äiti on töissä viereisessä kaupungissa matkatoimistossa, jossa
hän varaa turisteille saariretkiä. Hänen avullaan sain järjestettyä itselleni 6
yön saarihyppelyn, sillä monet tulevat Fijille juuri saarten vuoksi. Pääkaupunkisaaren
välittömässä läheisyydessä on kymmeniä pieniä saaria, joita ympäröivät laguunit
ja koralliriutat. Australiaan verrattuna riutat olivat mielestäni huonossa
kunnossa. Täällä on toisinaan käytetty kyseenalaisia kalastusmetodeja ja
riuttoja on räjäytelty, jotta kalat saataisiin houkuteltua ulos piiloistaan.
Samalla arvokasta riuttaa on tuhoutunut ja riutan uusiutuminen voi kestää jopa
satoja vuosia. Minä aloitin saarikierroksen pidemmältä ja matkustin lautalla
yli 5 tuntia ensimmäiseen pysähdyspaikkaan. Perille päästyäni huomasin että
kukaan ei ollut minua vastassa ja sainkin odotella noutajia pari tuntia.
Jälkikäteen sain kuulla että hostellin vene oli hajonnut aikaisemmin päivällä
ja että korjaus oli kestänyt odotettua pidempään. Koska minulle ei tietenkään voitu
ilmoittaa asiasta mitenkään, odottelin yksinäni autiolla saarella, josko joku
tulisi keräämään minut mukaansa. Tässä tuli vähän yksinäinen olo ja ehdin jo
miettiä kuinka pitkä uintimatka seuraavalle saarelle on, jos kukaan ei tule
minua hakemaan. Kyyti saapui lopulta ja pääsin perille. Tarkoitukseni oli
viettää ensimmäisessä paikassa kaksi yötä, mutta ensimmäisen yön jälkeen mitta
tuli täyteen ja järjestin itselleni kuljetuksen muualle. Saarihyppelyyn kuuluu
kaikki majoitukset, kuljetukset ja ruuat, mutta täällä ei toiminut mikään.
Hostellista puuttui sähköt, puhdas vesi ja lopulta vessakin hajosi. Korkean
vuoroveden vuoksi hiekkarantaa ei ollut, vaan vesi ylsi bungalowin rappusille
saakka. Sängyn päälle viritetyssä hyttysverkossa oli kissan kokoisia reikiä,
joten aamulla olin aivan pilkullinen kaikista hyttysenpuremista. Kaiken lisäksi
olin hostellin ainoa vieras, joten ei minulla ollut edes seuraa. Olisin
leikkinyt pienen koiranpennun kanssa, mutta silläkin oli niin paljon kirppuja,
etten uskaltanut. Päätin siis lähteä viereiselle saarelle yhdeksi yöksi ja olen
jälkikäteen tosi tyytyväinen että lähdin. Toinen paikka oli täynnä
reppureissaajia ja tunnelma sen mukainen. Täällä järjestettiin aktiivisesti
ohjelmaa ja homma toimi niin kuin pitääkin. Lyhyen vierailun aikana ehdin mm.
osallistua fijiläiseen tanssikilpailuun paikallisen partnerin kanssa. Ei
voitettu, mutta oli älyttömän hauskaa!<o:p></o:p></span></span></div>
<br />
<div class="MsoNormal" style="margin: 0cm 0cm 10pt; mso-layout-grid-align: none; mso-pagination: none;">
<span lang="fi" style="mso-ansi-language: #000B; mso-ascii-font-family: Calibri; mso-bidi-font-family: Calibri; mso-hansi-font-family: Calibri;"><span style="font-family: Calibri;">Yhden yön jälkeen lähdin lautalla seuraavaan kohteeseen. Perillä odotti
pieni ja viihtyisä perheen pitämä hostelli. Vieraita oli yhteensä 6, mutta vähäinen
pääluku ei menoa haitannut. Minulle järjestettiin jopa yksityinen kokkikurssi,
koska kyselin paljon paikallisesta ruuanlaitosta. Lounaaksi sain lopulta itse
valmistamani kalan kookosmaidossa, nam! Seuraavana päivänä teimme ruokaa koko porukalla
ja lopputuloksena kaikki söivät barrakudaa lime-merivesiliemellä. Enpä ole
ennen merivettä juonut, mutta näköjään senkin voi maustaa jonka jälkeen se on
erittäin herkullista </span></span><span lang="fi" style="font-family: Wingdings; mso-ansi-language: #000B; mso-ascii-font-family: Calibri; mso-bidi-font-family: Calibri; mso-char-type: symbol; mso-hansi-font-family: Calibri; mso-symbol-font-family: Wingdings;"><span style="mso-char-type: symbol; mso-symbol-font-family: Wingdings;">J</span></span><span lang="fi" style="mso-ansi-language: #000B; mso-ascii-font-family: Calibri; mso-bidi-font-family: Calibri; mso-hansi-font-family: Calibri;"><span style="font-family: Calibri;"> Täytyy varmaan kokeilla
tätäkin reseptiä kunhan pääsen kotiin ja lähden saarimökille merelle. Saarelta
jäi matkamuistoksi itse tehty simpukoista punottu rannerengas.<o:p></o:p></span></span></div>
<br />
<div class="MsoNormal" style="margin: 0cm 0cm 10pt; mso-layout-grid-align: none; mso-pagination: none;">
<span lang="fi" style="mso-ansi-language: #000B; mso-ascii-font-family: Calibri; mso-bidi-font-family: Calibri; mso-hansi-font-family: Calibri;"><span style="font-family: Calibri;">Viimeiset kaksi yötä vietin jo lähellä pääsaarta ja kotia. Selvästi
aikaisempia isomman hostellin majoitustilassa oli kerrossängyt yli
neljällekymmenelle reissaajalle ja minä sain ohjeet nukkua punkassa nro D 46 </span></span><span lang="fi" style="font-family: Wingdings; mso-ansi-language: #000B; mso-ascii-font-family: Calibri; mso-bidi-font-family: Calibri; mso-char-type: symbol; mso-hansi-font-family: Calibri; mso-symbol-font-family: Wingdings;"><span style="mso-char-type: symbol; mso-symbol-font-family: Wingdings;">J</span></span><span lang="fi" style="mso-ansi-language: #000B; mso-ascii-font-family: Calibri; mso-bidi-font-family: Calibri; mso-hansi-font-family: Calibri;"><span style="font-family: Calibri;"> Pari päivää meni rannalla maatessa ja
auringosta nauttiessa. Tutustuin täällä myös tosi mukavaan saksalaistyttöön,
jonka kanssa meillä oli yllättävän paljon yhteistä. Toivottavasti tapaan hänet
vielä joskus uudestaan!<o:p></o:p></span></span></div>
<br />
<div class="MsoNormal" style="margin: 0cm 0cm 10pt; mso-layout-grid-align: none; mso-pagination: none;">
<span lang="fi" style="mso-ansi-language: #000B; mso-ascii-font-family: Calibri; mso-bidi-font-family: Calibri; mso-hansi-font-family: Calibri;"><span style="font-family: Calibri;">Saarihyppely oli kiva kokemus. Viikonmittainen reissu ei ollut halpa,
mutta mielestäni sen arvoinen. Fiji on jo niin kaukana kotoa, että jos tänne
asti pääsee, niin saarikierros kannattaa kyllä tehdä. Saaristo on todella
kaunis ja maisemat upeita. Joka puolella on turkoosin kirkasta merta ja pieniä
hiekkaisia saaria on siellä täällä. Hostellit eivät ole korkeatasoisia vaan
sopivat mielestäni paremmin reppureissaajille. Häämatkailijat eivät perinteisesti
tule näihin hostelleihin, heille on kuulemma ihan oma honeymoon-saarensa. Uskon
kuitenkin että tällä saarikierroksella opin paikallisesta kulttuurista paljon
enemmän kuin yöpymällä viiden tähden hotellissa yksityisellä saarella. Pienet
saaret toivottavat sinut tervetulleeksi. Jos ja kun vene on ehjä, joku laulaa
kitaran kanssa rannalla ja tulee sinua vastaan. Kun lähdet, saat kaulaasi
kukkaseppeleen ja koko hostellin henkilökunta halaa sinut matkaan. Luin
kaikissa paikoissa vieraskirjoja ja lähes kaikki kommentit olivat ylistäviä, tuntui
siltä että täällä ovat viihtyneet muutkin.<o:p></o:p></span></span></div>
<br />
<div class="MsoNormal" style="margin: 0cm 0cm 10pt; mso-layout-grid-align: none; mso-pagination: none;">
<span lang="fi" style="mso-ansi-language: #000B; mso-ascii-font-family: Calibri; mso-bidi-font-family: Calibri; mso-hansi-font-family: Calibri;"><span style="font-family: Calibri;">Palasin vielä yhdeksi yöksi takaisin kylään. Perillä odotti tuttuja
kasvoja. Yllätyin kun kaksi muuta suomalaista Uuden-Seelannin tuttua istuskeli
pihan perällä! He olivat juuri saapuneet Fijille ja olivat majoittuneet samaan
perheeseen. Höpötimme koko illan siitä mitä kukakin on tehnyt ja mihin tästä
seuraavaksi. Jos äitin ja Hennan näkemistä ei lasketa, niin olen tavannut
suomalaisia koko matkan aikana vain kaksi kertaa, joten oli taas kiva puhua
omalla kielellä pitkästä aikaa </span></span><span lang="fi" style="font-family: Wingdings; mso-ansi-language: #000B; mso-ascii-font-family: Calibri; mso-bidi-font-family: Calibri; mso-char-type: symbol; mso-hansi-font-family: Calibri; mso-symbol-font-family: Wingdings;"><span style="mso-char-type: symbol; mso-symbol-font-family: Wingdings;">J</span></span><span lang="fi" style="mso-ansi-language: #000B; mso-ascii-font-family: Calibri; mso-bidi-font-family: Calibri; mso-hansi-font-family: Calibri;"><o:p></o:p></span></div>
<br />
<div class="MsoNormal" style="margin: 0cm 0cm 10pt; mso-layout-grid-align: none; mso-pagination: none;">
<span lang="fi" style="mso-ansi-language: #000B; mso-ascii-font-family: Calibri; mso-bidi-font-family: Calibri; mso-hansi-font-family: Calibri;"><span style="font-family: Calibri;">Fijistä jäi mieleen erityisesti tämä paikallinen perhe joka otti minut
kotiinsa asumaan. Sain herkutella paikallisella ruualla ja minusta pidettiin
varsin hyvää huolta. Leikin perheen 3-vuotiaan tytön kanssa, tutustuin kylän
arkeen, tapasin muita kyläläisiä ja kuulin heidän tarinoitaan. Opin jälleen
kerran arvostamaan kaikkea mitä minulla on ja mihin minulla on mahdollisuudet.
Seuraavaksi matka jatkuu Cookin Saarille Rarotongalle ja Aitutakille. Nämä saaret
olen bongannut Selvitytyjät-ohjelmasta ja perillä pitäisi olla paratiisi!
Lennon aikana ylitän päivämäärärajan ensimmäistä kertaa eläissäni ja tämä
tuntuu ihan huippuhienolta saavutukselta! Olen matkan alusta alkaen pitänyt
tätä lentoa sinä etappina jolloin olen mennyt maailman ympäri. Eihän tällä
lennolla vielä kotiin pääse, mutta melkein.<o:p></o:p></span></span></div>
<br />
<div class="MsoNormal" style="margin: 0cm 0cm 10pt; mso-layout-grid-align: none; mso-pagination: none;">
<span lang="fi" style="mso-ansi-language: #000B; mso-ascii-font-family: Calibri; mso-bidi-font-family: Calibri; mso-hansi-font-family: Calibri;"><span style="font-family: Calibri;">Tiina<o:p></o:p></span></span></div>Tiinahttp://www.blogger.com/profile/17761869151877233944noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-409915916242887647.post-90723139979073316612012-05-08T14:38:00.003-07:002012-05-08T14:38:51.218-07:00Samoa<div class="MsoNormal" style="margin: 0cm 0cm 10pt; mso-layout-grid-align: none; mso-pagination: none;">
<span lang="fi" style="mso-ansi-language: #000B; mso-ascii-font-family: Calibri; mso-bidi-font-family: Calibri; mso-hansi-font-family: Calibri;"><span style="font-family: Calibri;"></span></span></div>
<div class="MsoNormal" style="margin: 0cm 0cm 10pt; mso-layout-grid-align: none; mso-pagination: none;">
<span lang="fi" style="mso-ansi-language: #000B; mso-ascii-font-family: Calibri; mso-bidi-font-family: Calibri; mso-hansi-font-family: Calibri;"><span style="font-family: Calibri;">Tongan jälkeen toivoin löytäväni jotain erilaista ja sitä todella sainkin! Heti kentälle saavuttuani huomasin että täällä on eri meininki - ihmiset kävelevätkin nopeammin kuin Tongalla! Kaikki ovat iloisia, hymyilevät ystävällisesti ja moni tuli kysymään tarvitsenko apua minkään asian kanssa. Lentokentillä tapaa usein tyrkyttäviä taksikuskeja tai yli-innokkaita turistioppaita, mutta täällä koin että ihmiset halusivat vilpittömästi auttaa minua.</span></span></div>
<div class="MsoNormal" style="margin: 0cm 0cm 10pt; mso-layout-grid-align: none; mso-pagination: none;">
<span lang="fi" style="mso-ansi-language: #000B; mso-ascii-font-family: Calibri; mso-bidi-font-family: Calibri; mso-hansi-font-family: Calibri;"><span style="font-family: Calibri;">En oikeastaan tiennyt Samoasta etukäteen paljon. Sen tiesin että maa hyppäsi yhden päivän yli, muistaakseni viime vuoden lopulla. Samoa sijaitsi aikaisemmin päivämäärärajan toisella puolella, mutta vaihtoi siis rajan toiselle puolelle, pysyäkseen paremmin Tyynenmeren bisneselämässä kiinni. Kaupankäynti oli aikaisemmin kovin hankalaa, sillä maa oli käytännössä aina päivän jäljessä naapurivaltioitaan. Nyt täällä hyristään onnesta, kun bisnekset sujuvat helpommin. Ja on Samoalla vaihdettu muitakin asioita. Pari vuotta sitten valtionjohto asetti saaren päätielle töyssyjä, koska tie oli niin hyvässä kunnossa että ihmiset kaahasivat. Töyssyt eivät tuoneet toivottua lopputulosta (töyssyistä ajetaan ihan yhtä lujaa), joten koko liikenne vaihdettiin vasemmanpuoleiseksi. Tämä siitä syystä että liikenneonnettomuustilastot olivat niin surullista luettavaa, että maan johto päätti siis kääntää liikenteen toisinpäin. Toiveena oli tietysti se että kuljettajat keskittyisivät enemmän ajamiseen. Temppu on toiminut ja nyt täällä on huomattavasti paremmat tilastot onnettomuuksien suhteen! Myöhemmin valtionjohto perusteli vaihtoa myös sillä että Uusi-Seelanti ja Australia ajavat kanssa vasemmalla puolella, joten jos ja kun samoalaiset menevät näihin maihin, he osaavat paremmin ajaa vieraassa ympäristössä! Kätevää.</span></span></div>
<div class="MsoNormal" style="margin: 0cm 0cm 10pt; mso-layout-grid-align: none; mso-pagination: none;">
<span lang="fi" style="mso-ansi-language: #000B; mso-ascii-font-family: Calibri; mso-bidi-font-family: Calibri; mso-hansi-font-family: Calibri;"><span style="font-family: Calibri;">Heti ensimmäisenä iltana lähdin isoon hotelliin katsomaan paikallista illallisshowta. Fiafia:ssa tanssi ja lauloi melkein parikymmentä hotellin omaa työntekijää, sekä naisia että miehiä. Musiikki oli mukaansatempaavan letkeää ja lavalle kapusi illan aikana monta turistiakin. Show päättyi siihen kun tanssijat sytyttivät uima-altaan reunat tuleen ja tanssivat tulen seassa. Tämä oli kyllä näkemisen arvoinen esitys, etenkin kun kaikki tehtiin kirkkaan tähtitaivaan alla. Itse illallinen oli shown jälkeen. Samoalaisesta buffet-pöydästä löytyi vaikka mitä herkkuja. Moni oli minulle jo tuttuja herkkuja, mutta lautaselle löytyi paljon uutuuksiakin. Tällä kertaa tuli kokeiltua tarolehtimuhennosta kookoskermalla sekä merisiiliä. Taro muistutti paljolti pinaattimuhennosta, merisiili puolestaan oli vähän kuin suolaista limaa :) Lähdin illalliselta täydellä vatsalla. Ryhdyin tilaamaan taksia hotellin pääovelta kun huomasin että hotellin työntekijä oli kovin tutun näköinen. Hetken mietin ja hoksasin sitten että mies oli ollut hetkeä aikaisemmin öljyttynä lavalla tanssimassa. Vielä lyhyemmän hetken jälkeen huomasin istuvani taksissa ja tajusin sopineeni itselleni treffit parin päivän päähän. Tulennielijä oli kysynyt minulta lähdenkö häneen "kyläänsä" ja tämä kuulosti niin eksoottiselta että olin vastannut kyllä :)</span></span></div>
<div class="MsoNormal" style="margin: 0cm 0cm 10pt; mso-layout-grid-align: none; mso-pagination: none;">
<span lang="fi" style="mso-ansi-language: #000B; mso-ascii-font-family: Calibri; mso-bidi-font-family: Calibri; mso-hansi-font-family: Calibri;"><span style="font-family: Calibri;">Seuraavana aamuna oli aikainen herätys, koska lähdin naapurisaarelle päiväretkelle. Saari on pääsaarta paljon isompi, mutta täällä asuu huomattavasti vähemmän ihmisiä kuin pienemmällä pääkaupunkisaarella. Paikallisten talot ovat kauniita ja ne on usein maalattu erittäin värikkäiksi. Kaikilla on kai omat erikoisuutensa ja Samoalla erikoista on se että kuolleet haudataan etupihalle! Täällä ei ole erillisiä hautausmaita, vaan edesmenneet sukulaiset kuopataan paraatipaikalle kukkapenkkien sekaan. Retkioppaamme kertoi että tapa ei ole hirveän vanha. Aikaisemmin kuolleet laitettiin kanoottiin ja vene työnnettiin merelle auringonlaskuun, mutta nyt tätä tapaa ei enää käytetä ja niinpä kuolleille piti keksiä uusi paikka. Hautausmaa ei kai käynyt kellään mielessä ja nyt siis etupihoilla komeilee koristeellisia hautakumpuja. Sanomattakin on selvää että "tärkeille" kuolleille (mm. kyläpäällikkö tai kylän vanhin) rakennetaan omat pienet katokset tai mökit. Jotkut hautamökeistä muistuttivat erehdyttävästi suomalaisten lasten leikkimökkejä...</span></span></div>
<div class="MsoNormal" style="margin: 0cm 0cm 10pt; mso-layout-grid-align: none; mso-pagination: none;">
<span lang="fi" style="mso-ansi-language: #000B; mso-ascii-font-family: Calibri; mso-bidi-font-family: Calibri; mso-hansi-font-family: Calibri;"><span style="font-family: Calibri;">Päivän ohjelmassa oli siis saaren maisemia, mutta myös mm. kilpikonnien kanssa uimista. Saarelta löytyy kilpikonnien "kuntoutuskeskus", jossa hoidetaan esim. kalastajien verkkoihin tarttuneita tai muuten loukkaantuneita konnia. Jättimäiset, reilusti pesuvadin kokoiset,<span style="mso-spacerun: yes;"> </span>kilpparit viihtyvät hoitolassaan niin hyvin että vaikka heillä on vapaa pääsy takaisin merelle, he palaavat aina takaisin. Tästä on ajan myötä syntynyt turisteja kiinnostava paikka ja niinpä minäkin löysin itseni altaasta kilpikonnien seasta. Uimisen lomassa oppaamme piti meille kookospähkinäoppitunnin. Ensin hän haki pähkinän puusta (=kiipesi paljain jaloin palmun latvaan) ja halkaisi pähkinän yhdellä kopautuksella. Pähkinässä on pienen pieni heikompi kohta ja kun tietää missä se on, pähkinän saa helposti halki. Kookoksen sisältämä neste kaadettiin mukiin ja siitä riitti hyvin maistiaiseksi koko ryhmällemme. Seuraavaksi opas rapsutteli kookoksen hedelmälihan kulhoon ja valmisti tästä kookoskerman. Tämä oli todellista luomua, ilman mitään lisäaineita. Kaikki välineet joita opas käytti olivat niin yksinkertaisia, että taidan hommata itselleni samanlaiset kunhan pääsen kotiin. Pakko päästä kokeilemaan onnistunko oppaan ohjeilla. Nyt ei enää tarvitse muuta kuin löytää oikeanlaisia pähkinöitä kotoa! Jos en ihan väärin muista niin Tiksin Prismassa olen nähnyt kookoksia, joten suuntaan sinne löytöretkelle!</span></span></div>
<div class="MsoNormal" style="margin: 0cm 0cm 10pt; mso-layout-grid-align: none; mso-pagination: none;">
<span lang="fi" style="mso-ansi-language: #000B; mso-ascii-font-family: Calibri; mso-bidi-font-family: Calibri; mso-hansi-font-family: Calibri;"><span style="font-family: Calibri;">Päivän aikana sain kuulla oppaaltamme kaamean tositarinan. Olin aikaisemmin huomannut että hänellä on vyötäröstä polviin yltävä kokovartalotatuointi ja tiesin että tatuointiperinne on alunperin lähtöisin Polynesiasta. Tatuointi suoritetaan aivan eri tavalla kuin tämän päivän tatuoinnit ja tarina oli oikeasti aivan karmeaa kuuneltavaa. Rituaali muistuttaa enemmän kidutusta kuin mitään muuta. Prosessi kestää viikkoja ja tänä aikana on hyvin tavallista pyörtyillä päivittäin. Jotkut eivät kestä prosessia loppuun saakka, vaan tekevät itsemurhan jotta pääsevät tuskistaan. Tatuointia ei voi jättää kesken, koska keskeneräinen tatuointi langettaa kylän ylle kirouksen ja häpäisee koko suvun. Koska tämä on pahinta mitä perheelleen voi aiheuttaa, moni päättää päivänsä ennemmin kuin saattaa läheisensä harmilliseen asemaan.</span></span></div>
<div class="MsoNormal" style="margin: 0cm 0cm 10pt; mso-layout-grid-align: none; mso-pagination: none;">
<span lang="fi" style="mso-ansi-language: #000B; mso-ascii-font-family: Calibri; mso-bidi-font-family: Calibri; mso-hansi-font-family: Calibri;"><span style="font-family: Calibri;">Seuraavana päivänä järjestelin taas asioita ja varasin itselleni rantamajoituksen pariksi yöksi. Ennen lähtöä oli vielä kuitenkin treffit! Herra nimeltä Two (kaksi) tuli hakemaan minua hostellilta ja lähdimme matkaan. Kuvittelin että olimme menossa hänen kyläänsä, kuten hän oli sanonut, mutta päädyimmekin paikallisten suosimaan yökerhoon. Baari oli rakennettu vanhaan latoon ja heinät heitetty sivuun. Sisällä oli metritolkulla koristeellisia jouluvaloja, jotka roikkuivat katosta iloisesti vilkkuen. Paikalla oli myös samoalainen bändi, joka soitti paikallista musiikkia. Pöydissä ei istunut ketään vaan kaikki olivat tanssilattialla. Meno oli vähintäänkin erilaista mitä Suomessa näkee! Olin kysynyt etukäteen hostellini respasta, mitä voin odottaa treffeiltä. Respan nainen sanoi minulle ettei minun pidä yllättyä jos deittini rakastuu minuun illan aikana. Illan kaava oli lopulta yksinkertainen. Lyhyessä ajassa deittini hörppi itsensä sellaiseen humalaan että hän ei enää pysynyt pystyssä... Tuntia myöhemmin hän yritti humalaltaan katsoa minua syvälle silmiin ja kertoi rakastavansa minua sekä toivoi että menisin hänen kanssaan naimisiin. Voisi kai sanoa että treffit olivat onnistuneet - hurmasin deitin parissa tunnissa! Päätin kuitenkin lähteä takaisin hostelliini nukkumaan. Hra. Two sammui lopulta taksiin :)</span></span></div>
<div class="MsoNormal" style="margin: 0cm 0cm 10pt; mso-layout-grid-align: none; mso-pagination: none;">
<span lang="fi" style="mso-ansi-language: #000B; mso-ascii-font-family: Calibri; mso-bidi-font-family: Calibri; mso-hansi-font-family: Calibri;"><span style="font-family: Calibri;">Aamulla oli lähtö kohti uusia rantoja. Olin palkannut itselleni kuskin, joka tuli minua hakemaan. Ajelimme ympäri saarta ja matkalle sattui jälleen upeita maisemia mm. sademetsää, vesiputouksia ja paikallisia pikkukyliä. Pysähdyimme myös aivan huikean upealla uimapaikalla. Lähelle merenrantaa on muodostunut erikoinen luonnonvoimien muokkaama syvä kuilu. En oikein osaa kuvailla millaisesta paikasta on kyse, kuvat kertovat enemmän. Kyseessä on valtavan syvä ja leveä reikä kalliossa, jonka pohjalla virtaa merivesi ja jonne voi siis mennä uimaan. Rotkon reunalle on rakennettu 20 metriä pitkät tikapuut, joita pitkin kuiluun voi laskeutua. Alhaalla vesi on kristallinkirkasta ja hämmästyttävän lämmintä. Enpä ole tällaista ennen nähnyt, paikka on ehdottomasti yksi upeimpia luonnonmaisemia joita olen matkan aikana nähnyt :)</span></span></div>
<div class="MsoNormal" style="margin: 0cm 0cm 10pt; mso-layout-grid-align: none; mso-pagination: none;">
<span lang="fi" style="mso-ansi-language: #000B; mso-ascii-font-family: Calibri; mso-bidi-font-family: Calibri; mso-hansi-font-family: Calibri;"><span style="font-family: Calibri;">Pääsimme lopulta perille rannoille. Minulle oli varattu oma "fale" rantahiekalta. Fale on paikallisten versio majasta. Mökin kehikko rakennetaan kookospalmun rungoista. Kiinteitä seiniä ei ole, vaan seinien tilalla on palmunlehdistä punotut verhot, jotka voi halutessaan laskea alas. Jos verhot pitää ylhäällä, niin fale muistuttaa enemmän katosta kuin mökkiä. Lattia on usein tehty vanerista ja sänky on pelkkä patja. Patjan yläpuolelle on viritetty hyttysverkko, jonka alla voi nukkua kuin prinsessa :) Minulla oli samanlainen maja myös kaupungissa, joten tiesin jo miten homma toimii. Sitä en tosin osannut arvata että juuri seuraavana yönä saaren yli meni sellainen ukkosmyrsky että en paljon nukkunut falessani. Ranta jossa yövyin, oli samainen ranta jonka yli pyyhkäisi valtava tsunami kaksi vuotta sitten. Täällä oli kuollut lähes kaksi sataa ihmistä, mukana myös ensimmäistä häämatkayötään viettävä turistipariskunta. Koska olin kuullut tarinat, olin ihan varma että seuraava tsunami sattuu juuri minun kohdalle. Olin hereillä melkein koko yön ja toivoin ettei tuuli lennätä majaani taivaan tuuliin. Suomalainen ukkonen ei ole mitään verrattuna Tyynenmeren trooppiseen myrskyyn!</span></span></div>
<div class="MsoNormal" style="margin: 0cm 0cm 10pt; mso-layout-grid-align: none; mso-pagination: none;">
<span lang="fi" style="mso-ansi-language: #000B; mso-ascii-font-family: Calibri; mso-bidi-font-family: Calibri; mso-hansi-font-family: Calibri;"><span style="font-family: Calibri;">Kuin edellisen yön teemaan sopivana, lähdin aamulla metsästämään tv:stä tutun suosikkisarjani, Selviytyjien hiekkarantaa. Samoalla on kuvattu kaksikin Selviytyjien kautta ja koska en voi itse päästä ohjelmaan kilpailemaan, halusin kuitenkin nähdä rannat ja päästä samalle hiekalle kuin amerikkalaiset tositv-tähdet. Rannat löytyivät helposti, mutta pettymysekseni joku IDIOOTTI oli juuri edellisellä viikolla päättänyt hävittää alkuperäiset Selviytyjä-kyltit ja niinpä rannoilla ei ollut mitään sen kummallisempaa nähtävää. Harmitti ihan hirveästi sillä oli odottanut että saan vihdoin kuvia aidosta Selviytyjä-meiningistä. Rannat olivat kuitenkin upeita, joten ei päivä hukkaan mennyt ja voin nyt sanoa että olen viettänyt päivän Selviytyjien rantahiekkaa varpaiden välissä! Se täytyy todeta että olin toisaalta hirveän iloinen kun näin että rannat oli jätetty alkuperäiseen rauhaansa. Tuotanto oli putsannut rannat eikä mitään roskia tms. oltu jätettu paikallisten päänvaivaksi. Myöhemmin samana iltana sain loistavan päähänpiston ja lyhyen nettisurffauksen jälkeen löysin hakemani. Nyt odotan jännityksellä lunastaako Amazon.com lupauksensa ja toimittaa minulle pienen pienen paketin. Jos tämä onnistuu, niin paketin pitäisi odottaa minua Amerikan kodissa. Tämä selviää neljän viikon kuluttua, en malta odottaa!!!!</span></span></div>
<div class="MsoNormal" style="margin: 0cm 0cm 10pt; mso-layout-grid-align: none; mso-pagination: none;">
<span lang="fi" style="mso-ansi-language: #000B; mso-ascii-font-family: Calibri; mso-bidi-font-family: Calibri; mso-hansi-font-family: Calibri;"><span style="font-family: Calibri;">Samoa on nyt nähty. Saariryhmä osoittautui todella upeaksi paikaksi, olen tosi iloinen että tulin tänne. Täällä on paljon kauniita maisemia ja yhtä paljon alkuperäisiä Polyneisialaisia erikoisuuksia. Yksi erikoisuus joka jäi mieleen oli paikallisten herkkuvälipala. Teiden varsilla myydään kummallisen näköistä ruskeaa limaa cokispulloissa. Pullosta voi kulauttaa suuhunsa merikurkun sisukset! Tämä herkku on kuulemma ollut telkkarissakin. Ohjelma nimeltään Man vs. Food kokeilee erikoisia ruokia ympäri maailman ja on rankannut samoalaisen "guts of seacucumber" -herkun sijalle kolme, kaikken kamalimpien ruokien listalla. Vaikka herkkua olisikin saanut tosi edulliseen hintaan, päätin jättää välipalat väliin. Pelkkä hajukin sai silmät vuotamaan...</span></span></div>
<div class="MsoNormal" style="margin: 0cm 0cm 10pt; mso-layout-grid-align: none; mso-pagination: none;">
<span lang="fi" style="mso-ansi-language: #000B; mso-ascii-font-family: Calibri; mso-bidi-font-family: Calibri; mso-hansi-font-family: Calibri;"><span style="font-family: Calibri;">Jälleen kerran sata kokemusta rikkaampana, lennän seuraavaan maahan. Fijin tilanne on nyt parempi kuin pari viikkoa sitten ja tulvista on päästy eroon. Lähden siis katsomaan miltä näyttää saariryhmä, joka houkuttelee mm. häämatkailijoita ympäri maailman. Honeymoon, here I come!</span></span></div>
<div class="MsoNormal" style="margin: 0cm 0cm 10pt; mso-layout-grid-align: none; mso-pagination: none;">
<span lang="fi" style="mso-ansi-language: #000B; mso-ascii-font-family: Calibri; mso-bidi-font-family: Calibri; mso-hansi-font-family: Calibri;"><span style="font-family: Calibri;">Tiina</span></span></div>Tiinahttp://www.blogger.com/profile/17761869151877233944noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-409915916242887647.post-29970362042310071142012-04-29T22:11:00.000-07:002012-04-29T22:11:22.716-07:00Tonga<span lang="">Hieman yllättäen löysin itseni Tongalta. Alkuperäisessä suunnitelmassa oli mennä tässä kohtaa Fijille, mutta saarilla on hiljattain tulvinut niin paljon, että mm. tie lentokentälle on poikki. Hätä ei ole tämännäköinen, Tyynellämerellä riittää saaria. Käänsin siis muutaman sivun matkaopasta eteenpäin. Tongalla kerrottiin olevan rento elämänmeno, ei liikaa turistirysiä ja että paikallinen posti on mangopuun jälkeen vasemmalla. Koska teksti oli vähintäänkin kysymyksiäherättävä, paikka oli lähdettävä tarkistamaan! Pakkasimme laukut Aucklandissa ja suuntasin äitin ja Hennan kanssa kohti Tongaa.<br />
<br />
Maan yleistä fiilistä voisi kuvailla laiskaksi. Täällä ihmiset kävelevätkin niin hitaasti, että aina ei voi olla ihan varma seisoivatko he paikallaan vai oikeasti menossa johonkin. Yleistä tunnelmaa latistaa se että kaikki ovat pukeutuneet mustaan. Taksikuskimme vahvisti veikkauksemme - täällä surraan kuninkaan kuolemaa. Maassa on kansallinen 100 päivän suruaika. Tämän ajan koko saari on "koristeltu" mustilla ja violeteilla kankailla ja näitä surunauhoja on siis ihan joka puolella. Helteestä huolimatta kaikilla on pitkähihaiset mustat vaatteet. Mielestäni maan suru oli jokseenkin huvittavaa, sillä kaikki tiesivät kuninkaan kuolleen munuaisvaurioon, koska hän joi liikaa. Tämä ei ole sinänsä mikään yllätys, täällä ihmiset juovat todella paljon ja usein. Saimme Tongasta vähän sellaisen käsityksen, ettei täällä ole paljon muuta tekemistä. Ihmisillä on kyllä jonkun verran töitä, mutta pääasiallisesti maa pyörii varoilla, joita ulkomailla asuvat tongalaiset lähettävät entisille kotisaarilleen. Kovin montaa kauppaa emme löytäneet, mutta Western Unionin rahanvälityskioskeja oli joka nurkassa ja näihin oli aina jono. Ahneiksi paikallisia ei voi kuitenkaan syyttää, koska kellään ei tuntunut olevan käsitystä siitä että turistilla saattaisi olla rahaa. Palveluita oli tarjolla erittäin vähän, eikä niitä juurikaan mainostettu missään. Suurin osa kaupoista oli kiinalaisten omistamia, jolloin turistien rahat menivät heille. Muutamat saarikierrosten tarjoajat olivat pääasiassa alunperin muista maista, mm. Saksasta ja Uudesta-Seelannista. Näillä palveluntarjoajilla oli käsitys siitä mikä turistia saattaisi kiinnostaa, joten he osasivat myös pyytää palveluistaan melkoista hintaa.<br />
<br />
Löysimme kuitenkin jonkin verran myös paikallisten palveluita ja yritimme keskittyä näihin. Kävimme mm. lounaalla paikallisessa "kanaravintolassa". Käytännössä tämä tarkoitti luukkua pienen talon seinässä ja kahta pöytää autotien vieressä. Luukulta sai kanaa ja lisukkeeksi tuli joko riisiä tai paikallista perunaa nimeltä breadfruit. Ruoka ei maksanut paljon mitään, eikä ollut gourmeeta, mutta saimme vatsamme täyteen. Syömisen jälkeen rupesimme keräämään roskiamme pois, kun samassa pöydässä istunut paikallinen kysyi voisiko hän saada jämämme. Annoimme toisen paketeista hänelle ja hän söi meidän tähteet hyvällä ruokahalulla. Veimme toisen annoksen jämät takaisin luukulle, jolloin luukun vieressä seissyt toinen paikallinen kysyi saisiko hän viedä meidän toiset jämät koiralleen. Kieltämättä erinomaista kierrätystä, mitään ei mennyt hukkaan, mutta naurussa oli pidättelemistä. Enpä ole ennen käynyt "ravintolassa" niin että muut asiakkaat syövät sen mitä lautaselleni jää ja loput viedään naapurin koiralle...<br />
<br />
Paikallisen ravintolan lisäksi äiti päätti lähteä kokeilemaan kampaajaa. Lyhyt tukka oli kasvanut liian pitkäksi ja äiti oli sitä mieltä että häntä ei paljon haittaa jos leikkaus menee vähän vinoon. Ensin tukka pestiin kohtalaisen kylmällä vedellä ja tämän jälkeen istuttiin tuoliin leikkausta varten. Kampaaja kyseli mitä hiuksille oikein tehtäisiin. Äiti pyysi että lyhennetään pari senttiä ja pidetään sama malli. Kampaaja ymmärsi hyvin ja kertoi sitten että sopiiko jos hän soittaa pomolleen. Puhelun jälkeen kävi selväksi että kampaaja ei saanutkaan ohjeita leikkausta varten, vaan että itse pomo tulisi paikalle ja leikkaisi tukan. Siinä sitten odoteltiin että pomo saapuisi, kellään ei ollut käsitystä kuinka pikältä pomo mahtaa tulla. Arvelen että odottelimme vartin verran kun tien viereen ajoi auto ja pomo hyppäsi autosta ulos. Hän leikkasi äitin tukan ns. vapaalla kädellä ja taiteilijan näkemyksellä. Tuloksena äitin tukka lyheni korvien päältä ja sivuilta, muttei ollenkaan pään päältä. Leikkauksen jälkeen tukasta olisi helposti saanut hienon irokeesin, jos olisi ottanut geelipurkin esiin. Lysti ei maksnut montaa euroa ja minä ja Henna nauroimme vatsalihakset kipeiksi kun seurasimme touhua.<br />
<br />
Pukeutuminen Tongalla aiheutti meille pientä päänvaivaa. Kaupungilla on suotavaa pukeutua kunnioittavasti. Tongalla tämä tarkoittaa sitä että lyhyet shortsit ja hihattomat paidat eivät ole soveliaita. Uikkareilla ei myöskään sovi kulkea julkisesti, vaan bikinit pidetään hotellin alueella. Paikallisia ei tuntunut helle haittaavaan, mutta meille tämä tuotti melkoisia haasteita. Ensinnäkään meillä ei juurikaan ollut mitään kevyitä pitkahihaisia ja toiseksi meillä oli niin kuuma, että pitkien housujen pitäminen oli oikeasti mahdotonta. Hikoilimme sisukkaasti t-paidat päällä ja yritimme vetää shortsien puntteja vähän alaspäin. Vaatetuksesta huolimatta olisimme mielellämme viettäneet muutaman tunnin kaupungilla. Kävelimme ensitöiksemme sataman turisti-infoon hakemaan lisätietoja mitä kaupungilla voisi nähdä. Ihmettelimme kovasti kun infosta ei juurikaan löytynyt mitään vinkkejä, mitä voisimme nähdä. Kaivoin esille matkaoppaani, josta kävi hyvin nopeasti selville että olimme jo nähneet kaiken matkalla turisti-infoon. Nähtävyyksiin kuului mm. paikallinen posti, kuninkaan hauta, markkinat sekä supermarket. Näistä "nähtävyyksistä" voisin kertoa seuraavaa. Pääpostin seinässä on iso seinäkello, joka on pysähtynyt viisi vuotta sitten. Kello näyttää kaksikymmentä yli kahdeksan, riippumatta milloin tulet kelloa katsomaan. Ilmeisesti kelloa ei ole vielä ehditty käynnistää uudelleen. Kuninkaan hauta on isolla aukiolla, siten että aukio on aidattu sen reunoilta. Niinpä kunkun hautaa voi käydä katselemassa rauta-aidan välistä kymmenien metrien päästä. Keskellä aukoita on iso kasa kukkia, joka on siis se hauta. Markkinoilla myydään mm. banaaneja, kookospähkinöitä ja paikallisia käsitöitä. Myyjät ovat melkoisen laiskoja, tosin heitä ei voi syyttää ainakaan tyrkyttämisestä. Paikallinen supermarket on käytännössä kuin pieni tukku. Kaupan hyllyiltä löytyi mitä turhempia asioita, kuten ruokosokeria 50 kilon säkeissä, 10 kilon pesupulveripakkauksia sekä amerikkalaisia muropaketteja aivan hävyttömään hintaan. Olisimme mielellämme ostaneet paikallisia hedelmiä ja vihanneksia, mutta näitä ei ollut tarjolla. Viereisestä leipomosta saimme valkoista paahtoleipää ja coca colaa, joten näillä mentiin.<br />
<br />
Sunnuntaisin Tongalla on kirjaimellisesti lepopäivä. Sunnuntaisin ei tehdä muuta kuin käydään kirkossa ja syödään. Turisteille ei järjestetä sunnuntaisin juurikaan mitään tekemistä, joten meitäkin kehotettiin lähtemään mukaan kirkkoon jos haluamme jotain tehdä. Matkalaukut käytiin tarkkaan läpi ja löysimme kuin löysimmekin kaikille sopivat vaatteet, kirkkoon kun ei ole asiaa shorteilla. Naisilla on oltava yli polven ylittävä hame ja peitetyt olkapäät. Perillä kirkossa totesimme että uusi kungingas saapuu samaan jumalanpalvelukseen, joten kunnon turisteina valokuvasimme kuninkaallisia pensaan alta, kun poliisisaattue saapui kirkon pihaan. Itse jumalanpalvelus on hyvin samankaltainen kuin suomalainenkin versio, ainoana erona on se että Tongalla kirkossa oikeasti lauletaan. Kirkoista raikaa vahva laulu, joka yltää muutaman korttelin päähän ja laulu on kaunista. Voisin kutsua laulajia jopa enkelikuoroksi, laulua kuunteli oikein mielellään.<br />
<br />
Tonga ei ehkä täyttänyt odotuksiamme Tyynenmeren paratiisista, mutta ainakin viikko oli rento! Ohjelmaa ei ollut liikaa, ravintolan listalla ei ollut liian paljon vaihtoehtoja ja sää oli pääasiassa aurinkoinen. Tongasta jää mieleen äärimmäisen ylipainoiset paikalliset ihmiset, jotka laahustavat pitkin kaupunkia kaislahameissaan. Autojen kunto on järkyttävä, en usko että yksikään menopeli menisi läpi suomalaisesta katsastuksesta. Kokeilimme mm. hotellikuljetuksen pakettiautolla, jossa oli etupenkin puolella lattiassa kaksi reikää. Koska minä satuin kiipeämään etupenkille, kuski peitti toisen reiän ruokalautasella, jossa oli vielä puolet hänen lounasspageteistaan. Takapenkillä ei voinut istua kuin tokalla penkkirivillä, koska ensimmäiseltä riviltä puuttui kaikki pehmusteet ja jäljellä oli vain penkin metallikehikko ja vaijerit. Olimme melko varmoja että autolle käy ns. riemukuplat, että auto halkeaa puoliksi ja etuosa ajaa omille teilleen kun auton takaosa jää matkan varrelle tien viereen.<br />
<br />
Hyvästelin äitin ja Hennan viimeisenä aamuna ja he lähtivät takaisin kohti Suomea. Melkein neljän viikon yhteinen loma meni tosi nopeasti ja jatkan taas itsekseni eteenpäin. Jäin odottelemaan omaa iltalentoani takaisin Aucklandiin. Viimeisenä kirjoitin hotellimme vieraskirjaan. Luin parin muun matkailijan kertomukset ja huomasin kirjan sivuilta mm. hääparin kehut. Juuri vihitty pariskunta oli viettänyt Tongalla häämatkansa ja kehunut paikan maasta taivaaseen. Ajattelin etten ikinä valitsisi Tongaa omaksi häämatkakohteekseni, mutta jäin kuitenkin miettimään asiaa. Iltaan mennessä olin tullut siihen tulokseen, että jos on riittävän rakastunut toiseen, niin taitaa olla ihan sama missä häämatkansa viettää. Jos saa olla toisen kainalossa ja millään muulla ei ole väliä, niin suosittelen Tongaa lämpimästi. Täällä ei kukaan häiritse!<br />
<br />
Tiina<br />
<br />
Ps. posti oli mangopuun vieressä, aivan kuten matkaoppaassa sanottiin! Tänne olisi myös saanut omaa postia perille osoitteella Poste Restante, Tonga Post, Tongatapu, Tonga :)</span>Tiinahttp://www.blogger.com/profile/17761869151877233944noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-409915916242887647.post-63886243401796349122012-04-25T23:41:00.001-07:002012-04-25T23:41:46.041-07:00Rotorua ja Auckland<span lang="">Laskuvarjohypyn jälkeinen tärinä jatkui pari päivää ja taisin hypätä vielä pari uusintahyppyäkin seuraavina öinä. En voi vieläkään uskoa että todella hyppäsin!!!
<br />
Saavuimme maata myöten (vähänkö bussilla-ajo onkin muuten ihanaa!!!) Rotorualle ja perillä meitä odotti melkoinen lemu. Jos hajusta saisi valokuvan, niin niitä olisi useita! Kaupunki on kuuluisa vulkaanisesta maaperästään ja alueelle levittäytyvistä kuumista lähteistä, geysireistä ja myös tuosta mädän kananmunan hajusta. Tarkemmin otettuna pitäisi kai sanoa tuoksu, sillä tuo haju merkitsee oikeastaan pelkkää hyvää. Haju on peräisi rikistä ja on siis todellakin ällö, mutta sen seurauksena täällä voi nauttia monista terveyttäedistävistä kylvyistä. Ennen kuin tutustuimme tähän puoleen Rotoruaa, meillä oli kuitenkin tiedossa vierailu Maori-kylään.<br />
<br />
Uuden-Seelannin alkuperäisväestöstä iso osa on maoreja. Kuten Australian aboriginaaleilla, maoreillakin on ollut ahtaat olot sivistyksen levittäytyessä Uuteen-Seelantiin. Sitkeän työn tuloksena monissa Uuden-Seelannin kouluissa on kuitenkin nyt aloitettu uudestaan maori-kielen opiskelu ja ikivanha kulttuuri näyttää pelastuvan. Vaikka alkuperäisiä maorikyliä ei enää juurikaan ole, tai niihin ei ulkopuolisena edes pääse, turisteille on kuitenkin ansiokkaasti rakennettu muutamia kyliä joissa voi vierailla. Lähdimme siis muiden turistien mukana illanviettoon suosittuun maorikylään. Perillä meitä odotti vanhoja perinteitä kunnioittava tervetuloseremonia, jossa jokaisella oli oma roolinsa. Maorit tanssivat tanssejaan ja lopulta esittivät meille "muukalaisille" kutsun saapua sisälle kylään. Metsän siimekseen oli rakennettu useita mökkejä, telttoja, laavuja yms. maorikylään sopivaa rekvisiittaa. Maorit kertoivat kulttuuristaan ja esittelivät erilaisia metsästystapoja, aseita, ikivanhoja tatuointimenetelmiä, vaatteita jne. Päällimmäisenä jäi mieleen se, että maorit olivat koko illan metsässä paljain jaloin vaatteinaan vain eläinten nahkoja, kun me hytisimme vieressä vuorellisissa tuulipuvuissa. Sitkeää porukkaa, en voi muuta sanoa! Ennen illallista saimme nauttia tanssisityksistä ja kertomuksista, jotka ilmentävät maorien kulttuuria mitä parhaiten. Illallisella oli tarjolla perinteistä maoriruokaa. Osa ruuasta oli valmistettu maan alla kuopissa, jossa ruoka oli valmistunut maan lämmöllä. Kuopasta kaivettiin esiin perunoita, porkkanoita ja kanaa. Muuten pitopöydästä löytyi erinomaisia merenherkkuja ja tietenkin lammasta. Ateria oli varsin herkullinen! Illallisen jälkeen turistit kasattiin busseihin ja lähdimme kotimatkalle täydellä vatsalla. Bussimatka osoittautui ihan huippuhauskaksi hetkeksi muiden turistien kanssa. Porukasta löytyi reilut 10 eri kansallisuutta ja kuskin käskystä jokainen esitti bussissa oman maansa lauluja. Kuulimme mm. kiinalaistyttöjen kansallislaulua ja ranskalaisten jaakko kultaa. Vuorollamme lauloimme reippaasti "matkustan ympäri maailmaa" - laulua :) Illan päätteeksi kuski hyvästeli jokaisen perinteiseen maorityyliin nenät vastakkain. Tosi hauska ilta jolle nauran vielä monta kertaa!<br />
<br />
Seuraavana aamuna heräsimme ajoissa kylpyyn! Lähdimme hieman kaupungin ulkopuolelle Hell´s Gaten luonnonpuistoon. En nyt enää muista kuka matkailija tämän alueen aikoinaan löysi, mutta joka tapauksessa paikan nimi juontaa siitä että mies luuli saapuneensa helvetin portille. Ja siltä perillä kyllä näyttikin. Maasta nousi savua ilmaan ja ilma haisi rikille. Joka puolella oli kiehuvia lammikoita ja kaiken maailman kuumaa mönjää pulppusi sieltä täältä. Paikalta löytyi myös mutatulivuori, joka purkautuu säännöllisen epäsäännöllisesti ja heittää mutaa ilmoille. Kävelimme koko puiston ympäri ennen kylpyjä ja jälkikäteen huomasin saaneeni tosi hyviä valokuvia, yritän saada ne jotenkin johonkin näkymään!<br />
<br />
Ja sitten kylpyyn! Arvatkaa miltä näyttää kun kolme suomalaista änkee itsensä samaan ulkoilmamutakylpyyn ja valelee itsensä täysin harmaaksi? Hauskaahan se oli, ei siitä mihinkään pääse. Muta oli kuumaa ja altaaseen oli mentävä varovasti ettei nahka kärähdä. Kylvyssä ei saa olla enimmilläään kuin 20 minuuttia, sitten on jo terveyssyistä tultava pois. Eikä siellä olisi kyllä kauempaa voinut ollakaan, minulla oli ainakin niin hiki että tuntui siltä että olisi istunut saunassa koko illan. Seuraavaksi nopeasti kylmään suihkuun ettei ala pyörryttämään kun veri on karannut väärään päähän kroppaa. Suihkun jälkeen sulfurialtaaseen takaisin lämpöiseen. Kylpyjen jälkeen olimme kaikki aivan poikki, minä jopa niin väsynyt että nukuin päiväunet... Kylvyillä on useita erilaisia terveyttäedistäviä vaikutuksia ja oppaan mukaan näissä altaissa katoaa kaikki reumasta sydäntautiin saakka. Tiedä sitten pitääkö paikkansa, mutta iho ainakin oli pehmeä seuraavana päivänä :)<br />
<br />
Rotorualta suuntasimme viimeiseen kohteeseen, Aucklandiin. Vaikka Wellington onkin Uuden-Seelannin pääkaupunki, se taitaa olla sitä vain hallinnollisesti. Auckland oli paljon suurempi ja selvästi enemmän pääkaupunginomainen. Vietimme kaupungissa yhden iltapäivän ja pääsimme mm. ihailemaan kaupunkia skytowerista, joka on eteläisen pallonpuoliskon korkein yksittäinen ihmisen rakentama näköalatorni. Täältä olisi tietysti myös voinut hypätä alas, mutta jostain syystä hissiajelu ylös ja alas tuntui ihan riittävältä kyydiltä!<br />
<br />
Aucklandissa ei paljon muuta tehty kuin pestiin pyykit ja pakattiin kassit seuraavan aamun lentoa varten. Täältä matka jatkuu Tongalle, Tyynenmeren ainoaan kuningaskuntaan. Uusi-Seelanti on nyt paketissa ja lopputulos oli enemmän kuin osasin odottaa. Matkalle mahtui tähän asti huikeimmat luonnonmaisemat. Laskuvarjohyppyä en unohda ikinä, vaikka osa minusta haluaisikin jo unohtaa sen :) Täällä kaikki on extremeä isolla E:llä, joten hurjapäille riittää täällä puuhaa. Rauhallisemmillekin riittää maisemia, vaelluksia, luontoa ja tietysti viiniä. Eniten ehkä yllätti se kuinka vähän Uudella-Seelannilla on mitään omaa ruokakulttuuria. Täällä ihmiset ovat täysin tyytyväisiä kun saavat eteensä annoksen nimeltä fish ´n chips. Lammasta en tainnut lopulta syödä kuin kaksi kertaa, mutta se olikin sitten parasta ruokaa mitä kohdalle osui. Lampaiden ja saksanhirvien elinolot on nyt nähty niin tarkkaan, että kotona voi hyvin laittaa rahansa Uusi-Seelantilaiseen lampaanlihaan, se on varmasti lähtöisin hyvistä olosuhteista ja meidän käsityksemme mukaan aina luomua.<br />
<br />
Seuraavat kuulumiset Tongalta :)<br />
<br />
Tiina</span>Tiinahttp://www.blogger.com/profile/17761869151877233944noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-409915916242887647.post-88488681422061693712012-04-19T21:51:00.000-07:002012-04-19T21:51:10.172-07:00Franz Josef, Kaikoura, Wellington ja Lake Taupo<span lang="">Queenstownista hyppäsimme taas bussiin ja lähdimme ajamaan eteläsaarta ylöspäin. Ensimmäinen pysähdyspaikkamme oli Franz Josef. Todella pienen kylän viereen on muodostunut lyhyttäkin lyhyempi pääkatu ja sen varrelle pakolliset palvelut. Kauppa, pari ravintolaa ja sekalainen joukko eri seikkailukokemuksia tarjoavaa putiikkia. Syy miksi kylä on juuri tässä, on varsin selvä, mutkan takana on harvinainen ikijäätikkö. Jäämassa on valunut vuorten väliseen solaan ja on näin helposti nähtävillä vaikkei vuorille lähtisikään. Mekin suuntasimme pikaisesti jäätikön reunalle. Edellinen kesä on ollut täällä yllättävän lämmin ja sen seurauksena jäätikön korkeus on sulanut viimeisen kymmenen kuukauden aikana 55 metriä! Oppaat kertoivatkin että kohta jäätikölle pitää tehdä paljon pidempi patikkamatka, koska etureuna karkaa uhkaavasti pidemmälle solaan. Nyt jäätikön reunalle oli puolen tunnin kävelymatka, joten tämän reissun reippaili ihan mielellään bussimatkan päätteeksi.<br />
<br />
Vaikka Suomessa on lunta ja jäätäkin, ikijäätikkö on silti jäänyt näkemättä. Täällä on siis jäätä, oli kesä taikka talvi. Jäätikkö oli todella paksu ja kummallisen kristallin sininen. Hassuinta oli ehkä se, että jäätiköstä näki läpi, aivan kuin jää olisi ollut lasia. Näin myöhemmin illalla kuvia vuoristosta ja jäätiköille muodostuneista järvistä, järvet näyttivät pohjattomilta kun jää oli niin läpinäkyvää. Me emme lähteneet vuorille sen pidemmälle reissulle, mutta monet tekevät täällä mm. helikopterilentoja vuorille. Monessa paikassa jäätiköille ei voi laskeutua, mutta Franz Jozefilla se on mahdollista. Täällä voisi myös kiipeillä jäätiköllä ja jopa yöpyä teltassa jään keskellä. Jäätiköstä oli vaikea saada valokuvia, mittasuhteita on vaikea vangita kameralla. Sulamisesta huolimatta jäätikkö oli valtava ja maisemat jälleen kerran ainutlaatuiset.<br />
<br />
Jäätikön jälkeen tiedossa oli luksusta! Olin jo Queenstownissa kuullut muilta reissajilta että Franz Josefilla hostellissamme olisi sauna, joten odotin tätä kuin kuuta nousevaa. Käyn mielelläni saunassa viikoittain ja nyt lämpimät lauteet tuntuivat ihanalta ajatukselta, kun edellisestä saunakerrasta on jo yli 3 kuukautta. Niinpä löysin itseni nopeasti istumasta saunanlauteilta. Seurana oli englantilainen perhe täydet uikkarit päällä. Luonnollisesti he eivät halunneet heittää löylyä, koska silloin tulee hiki... Ajoin perheen aika nopeasti pois jaloistani ja aloin viskomaan vettä kiukaalle. Täytyy sanoa että Uusi-Seelantilainen sauna oli melko hyvä! Jätimme hostelliin kuitenkin yhden vinkin - muovisen mehukannun voisi vaihtaa vesikiuluun ja hommata siihen kauhan, niin veden heittäminen oli helpompaa. Nyt piti mennä mehukannun kanssa kiukaan viereen lorottamaan löylyvettä :)<br />
<br />
Seuraavana aamuna bussi oli taas pihassa odottamassa. Tie vei meidät Kaikouraan, Uuden-Seelannin ehdottomaan valasretkikylään. Meidän oli tarkoitus lähteä heti perillä vesille Free Willyä jahtaamaan, mutta sää teki meille tepposet. Bussimatkan aikana alkanut sade ei koskaan loppunut ja Kaikouran rannikkoa ympäröi sellainen sumu, ettei paatilla ollut mitään järkeä lähteä merelle. Ensinnäkin tuuli teki aallokosta malkoisen ja toisekseen sumussa ei olisi nähnyt yhtään mitään. Ja sitä paitsi jos minä olisin valas, niin en olisi kyllä siinä säässä viitsinyt tulla pyrstöäni esittelemäänkään, joten hyväksyin tilanteen, joskin pitkin hampain. Valaat jäi tällä kertaa näkemättä ja sen tilalle tuli leffailta. Hostellin olohuoneeseen viritettiin nopeasti leffastudio ja kaikki asukkaat kerääntyivät karkkeineen sohville ja nojatuoleille. Päivä meni siis löhöillessä ja levätessä. Illalla vääntäydyimme sateeseen juuri sen verran että kävimme illallisella tien toisella puolella.<br />
<br />
Aamulla heräsimme auringonpaisteeseen. Nyt valasretki olisi ollut enemmän kuin mahdollinen, mutta meidän aikataulumme vei meitä jo taas eteenpäin. Seuraava etappi oli Wellington, Uuden-Seelannin pääkaupunki. Vietimme kaupungissa vain muutaman iltatunnin ennen nukkumaanmenoa, mutta ehdimme silti mm. paikalliseen museoon. Wellingtonista löytyy Te Papa - niminen museo, joka on maan kansallismuseo. Täällä oli parhaillaan esittely maorikulttuurista sekä Tyynenmeren eläimistöstä. Vaikka valasretki jäikin Kaikourassa tekemättä, täältä löytyi ensiavuksi sinivalaan luuranko sekä aidonkokoinen sydän. Esillä oli myös monia delfiinilajeja ja löytyipä museosta yksi miekkavalaskin. Aito Free Willy saa siis vielä odottaa, nyt oli tyytyminen aidonkokoiseen tekovalaaseen. Maoreista jäi mieleen ihailtavat kädentaidot ja pitkät soutumatkat puunrungoista veistetyillä kanooteilla. Aikoinaan maorit ovat olleet täysin luonnonantimien varassa, ja totta puhuakseni en ole yllättynyt että he ovat pärjänneet. Työkalut, vaatteet, asumukset ja etenkin kanootit olivat todella hienoja ja varsin toimivan oloisia. <br />
<br />
Wellingtonista matka jatkui Lake Taupon luokse. Taupo on Uuden-Seelannin suurin järvi. Täällä meille ei ollut tiedossa ihmeellisempää ohjelmaa, mutta vapaa ilta osoittautuikin minun pahimmaksi painajaiseksi. Henna oli jo pari päivää aikaisemmin saanut kuulla että Taupolla on erinomaiset maisemat laskuvarjohyppyjä varten. Uusi-Seelanti on extreme-harrastajan luvattu maa ja Taupo vähintäänkin kuuluisa skydive-paikka. Olimme ehkä olleet Taupolla tunnin verran kun olimme jo menossa hyppypaikalle. Henna oli päättänyt hypätä ja minä tärisin vieressä. En tietenkään ollut itse hyppäämässä, pelkäsin jo riittävästi siskon vuoksi. Olisin hyvin voinut katsoa maasta kun sisko lentää koneesta alas kuin märkä rätti, mutta salaa tiesin että sama hyppy odottaa minua!<br />
<br />
Australiassa tapaamistani reissaajista melkein kaikki olivat skydivensa hypänneet ja olin saanut kuulla kunniani aika monta kertaa kun ilmoitin ettei minusta olisi siihen. Ajattelin tuolloin että kun Henna tulee tänne ja jos hän päättää hypätä, niin minä hyppään kanssa! En ollut tätä Hennalle tai äitille tietenkään paljastanut, joten löysin itseni tilanteesta jossa saatoin joko huijata itseäni ja unohtaa koko lupauksen tai kerätä rohkeuteni ja vetää haalarit niskaan. Ja niinhän siinä sitten kävi että puin valjaat päälle ja kapusin pikkukoneeseen. Siinä sitten istuin Hennan kanssa peräkkäin - Henna oli aivan onnesta soikeana ja minä hengitin oksennuspussiin... Kun kone oli vetänyt meidät 15.000 jalan korkeuteen (= n. 4500m) saimme merkin että nyt pitäisi sitten hypätä. En ehtinyt edes kissaa sanoa kun näin että Henna syöksyi tandemparinsa kanssa alas koneen kylkeen auenneesta luukusta! Tässä vaiheessa minulta taisi mennä muisti, koska kaikki on palautunut mieleen vasta jälkikäteen hyppyvideota katsellessa. Todistettavasti minäkin olen tuosta samasta luukusta lentänyt alas!!! Hypystä muistan sen että korvat poksahtelivat, huusin kuin minua olisi teurastettu elävältä, avasin jossain vaiheessa silmäni ja huusin vielä enemmän, ehdin uhkailla tandempariani ainakin muutamalla lauseella koska heitti minut koneesta alas ja lopulta sain sanottua myös että WAU!!! Alhaalla jalat otti maahan turvallisesti ja lysähdin tyytyväisenä takasin maan pinnalle. Adrenaliini ja jännitys purkautui hysteerisenä itkuna, mutta nopeasti naamalle levisi onnellinen hymy - minä todella tein sen! Turha alkaa mulle enää pottuilemaan, kestän mitä vaan koska olen hypännyt lentokoneestakin :)<br />
<br />
Hypyn jälkeen kaivoin puhelimen esiin ja soitin iskälle Suomeen. Huusin riemuissani luuriin että "arvaa mitä tehtiin Hennan kanssa, hypättiin just laskuvarjolla neljästä kilometristä!!!" Myöhemmin kuulin että iskä oli ollut lääkärinvastaanotolla ja oli vastannut puhelimeen koska meistä ei ollut kuulunut mitään muutamaan päivään. Mitähän iskä on sanonut lääkärissä tohtorille kun puhelin on soinut? Kuvittelen keskustelun menneen jotenkin näin: "Anteeksi, vastaan tähän nopeasti. Perheeni soittaa Uudesta-Seelannista." Puhelun jälkeen tohtori on varmaan kysynyt kohteliaasti mitä perheelle kuului, johon iskä on varmaan sanonut että "No, ihan hyvää varmaan. Kertoivat että hyppäsivät juuri lentokoneesta!" Iskälle ja kaikille muillekin tiedoksi - että fiilis oli uskomaton! En olisi ikipäivänä uskonut että minusta on hyppyyn. On mielettömän hienoa huomata että itsensä voi yllättää sillä kuinka rohkea oikeasti onkaan! Ja erityiskiitos Hennalle että oli niin rohkea, minulle ei lopulta jäänyt muita vaihtoehtoja kuin ylittää itseni ja mennä pikkusiskon perässä :)<br />
<br />
Taupolta matka jatkuu vielä Rotorualle ja Aucklandiin. Toivottavasti siellä on tiedossa jotain rauhallisempaa ohjelmaa...<br />
<br />
Tiina the skydiver :)</span>Tiinahttp://www.blogger.com/profile/17761869151877233944noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-409915916242887647.post-66448601582939110822012-04-16T01:42:00.000-07:002012-04-16T01:42:16.300-07:00Uusi-Seelanti, osa 1.<span lang=""><span lang="">Christchurch, Queenstown ja Milford Sound<br />
</span><br />
Saavuimme Uuden-Seelannin eteläsaarelle, Christchurchiin iltamyöhällä. Olimme kuulleet monilta muilta matkustaneilta, että kaupunki on kärsinyt pahoin useissa maanjäristyksissä, joista viimeisin oli sattunut vuosi sitten helmikuussa. Muistan ajatalleeni että siitä on jo vuosi, joten miten kaupungissa nyt vielä voisi olla maanjäristyksen vaurioita. Ensimmäisenä aamuna asia valkeni harvinaisen selvästi. Hotelliamme vastapäätä tien toisella puolella oli kirkko, josta oli jäljellä vain tukipalkeilla vahvistetut raamit, mm. kaikki seinät puuttuivat. Tässä vaiheessa ymmärsin millaista tuhoa maanjäristykset ovat täällä tehneet. Luonnonvoimat ovat koetelleet kaupunkia nyt parin vuoden ajan, tässä ajassa kaupungin alueella on sattunut yli 10.000 eriasteista maanjäristystä.<br />
<br />
En ole koskaan nähnyt maanjäristyksen jälkiä muuta kuin televisiosta, joten näky veti aika hiljaiseksi. Kaupungin keskusta on edelleen täysin eristetty kaikilta muilta paitsi työmiehiltä. Pääsimme työmaa-aitojen luokse norkoilemaan ja kurkkimaan sieltä mitä alue piti sisällään. Joka puolella on rekkoja, nostokurkia, betoniautoja ja raivaustyökaluja. Kolmen korttelin kokoinen keskusta on kuin pieni aavekaupunki. Suljettuja rakennuksia on myös keskusta-alueen ulkopuolella, näiden ikkunoita koristaa tekstit, siitä kuinka pelastustyöntekijät ovat tarkistaneet rakennuksen ihmisuhreista ja nyt se odottaa vain purkuaan. Paikallinen ostoskeskus on osittain halki, joten kaupat on siirretty väliaikaisiin tiloihin. Myyjille ja palveluntarjoajille on rakennettu pieni kylä työmaakonteista, joita on kasattu päällekkäin kuin eri värisiä tulitikkuaskeja. Konttien kyljissä komeilee tekstit "Yes we are open, welcome in!". Kaikki kaupat ja ravintolat ovat samassa tilanteessa, Apple myy IPadinsa kontista ja pankki käy lainaneuvottelut viereisessä lokerossa. Ravintola tarjoilee Quake-burgereita, ts. maanjäristyshampurilaisia. Lähes kaikki tiet ovat halkeilleet ja nyt tiet on päällystetty osittain uudestaan, jotta autoliikenne sujuu. Keskusta-alueella ennen kulkenut turistiratikka ei enää aja, koska ratikan kiskot ovat kiharalla. Oikeastaan kaikki rakennukset jotka ovat halkeilleet tai romahtaneet, ovat kivirakennuksia. Puiset rakennukset tai osittaiset puurakenteet ovat ehjiä. Puiset rakennusmateriaalit ovat joustaneet maanjäristyksessä ja ovat näin kestävämpiä kuin esim. uudet lasikerrostalot.<br />
<br />
Piipahdimme kaupunginmuseossa hakemassa lisätietoa kaikesta. Täältä löytyi ns. quake-osasto, jossa kerrottiin kattavasti eri järistyksistä ja niiden vaikutuksista kaupunkiin. Museossa oli kymmeniä esineitä, joita oli kaivettu kaiken purkumateriaalin seasta, mm. valtavan kokoinen ja nyt rusinan näköinen kirkon kello. Kaupungin liikennekamerat olivat myös taltioineet useita videopätkiä järistyksistä, joten "pääsimme" katsomaan kuinka paikalliset ihmiset ryntäilivät kaduilla, kun taloja alkoi sortumaan ympäriltä keskellä kirkasta päivää. Museossa oli myös satoja valokuvia pelastustöistä. En muista olenko ikinä katsellut valokuvia näin tarkasti kuin nyt, kuva toisensa perään, eikä yhtäkään tarvinnut kommentoida, riitti kun vain katsoi. Koska maanjäristysten vauriot ovat karkoittaneet sekä tuhansia paikallisia asukkaita että turisteja, kaupunkiin toivotaankin paljon vierailijoita. Olen tosi tyytyväinen että olimme täällä kolme päivää, turistina en harmitellut sitä että keskusta oli suljettu. Näin jotain paljon arvokkaampaa ja menisin kaupunkiin mielelläni uudestaan. Erityisesti olen kiinnostunut näkemään kaupungin kun kaikki jälleenrakentaminen alkaa valmistumaan, uskoisin että kaupungista tulee upea! Tosin olen sitä mieltä että kaupunki on upea jo nyt, täällä tavatut ihmiset ovat äärimmäisen ystävällisiä ja hymyilevät toisilleen kaikesta huolimatta. Millaisethan juhlat täällä järjestetään kun kaikkien kodit ja työpaikat ovat taas kunnossa!<br />
<br />
Christchurchissa teimme reissuohjelman seuraavalle kahdelle viikolle. Niinpä oli taas aika hypätä bussiin ja lähteä eteenpäin. Matka jatkui eteläsaarta alaspäin kohti Queenstownia. Ensimmäinen ajopäivä sattui olemaan syntymäpäiväni ja vaikka koko päivä kuluikin bussissa, maisemat tekivät päivästä juhlan! Jylhien vuorien, vihreiden laaksojen, ensimmäisten ruskan värjäämien puiden ja pilvettömän sinisen taivaan lisäksi matkalle osui noin miljoona (enkä edes liioittele!!) lammasta, arviolta 15.000 lehmää ja satoja peuroja. Tien varrelle osui myös Uuden-Seelannin korkein vuori, Mt. Cook ja sen luminen huippu. Lähes koko ajomatkan ajan ylitimme erikokoisia jokia ja puroja, joiden vesi oli kristallikirkasta. Vuoristojäätiköiltä valuva vesi on aivan eriväristä kuin mikään muu vesi, nyt olen todella nähnyt turkoosinkirkasta vettä. Kaiken lisäksi vesi on makeaa ja täysin juomakelpoista! Puroveden sijaan satsasimme tällä kertaa viineihin, onhan maa niistä kuuluisa ja näimme tietenkin myös tuhansia viiniviljelmiä päivän aikana. Illan hämärtyessä saavuimme Queenstowniin ja asetuimme viiniemme kanssa hostelliin.<br />
<br />
En ole koskaan käynyt Sveitsissä, mutta jos arvaisin miltä siellä näyttää, niin sanoisin että Queenstown voisi yhtä hyvin olla Sveitsissä. Viehättävä pikkukaupunki on rakennettu vuorten syliin järven rannalle, luonnon aitiopaikalle. Paikalliset aktiviteetit sisältävät koskenlaskua, näköalagondoliajelua, melomista, benjihyppyjä, liitovarjoilua ja viinien maistelua. Tunnettuna huimapäänä jätin kaiken muun väliin ja osallistuin rauhalliselle risteilylle järvellä ja hörpin iltaisin punaviiniä :) Olisin helposti voinut viettää Queenstownin kujilla parikin viikkoa, kaupunki hurmasi minut kauneudellaan. En yllättynyt kun selvisi että pikkukaupungissa vierailee vuosittain miljoonia turisteja, osa tulee tänne joka vuosi uudestaan.<br />
<br />
Queenstown toimii myös loistavana asemapaikkana, jos haluaa tehdä retken Milford Soundin vuonolle. Tämä luonnonihme on kuvattu mm. Taru Sormusten Herrasta -elokuviin eikä syyttä. Koska Norjan vuonot ovat minulta näkemättä, en oikein osannut odottaa mitään. Maisemat vetivät hiljaiseksi jo ennen kuin pääsimme edes vuonolle saakka. Viimeinen tunti bussissa ennen vuonoa piti sisällään ainakin neljä pysähdystä valokuvia varten. En ole eläissäni nähnyt sellaisia vesiputouksia! Pystysuorat vuorenseinämät heittivät vettä alas satoina pieninä vesiputouksina. Putoukset olivat keskimäärin kilometrin korkuisia, osa lähenteli kahta kilometriä. Olin aikaisemmin aamulla ihmetellyt miksi bussissamme oli lasikatto, mutta tässä vaiheessa ymmärsin asian. Otin bussista valokuvia katon läpi ylöspäin! Tie mutkitteli vuorten välissä niin kapeita kohtia pitkin, että välillä tuntui että vuorenseinämät kaatuvat päälle. Pilvet roikkuivat vuorten kylkiä pitkin, joten usvan takaa avautui joka hetki entistä upeampia maisemia. En ole koskaan katsonut Taru Sormusten Herrasta -elokuvia, korjaan tämän asian kun tulen takaisin kotiin. Nämä maisemat eivät ehkä näytä televisiosta miltään, mutta haluan silti nähdä ne uudestaan!<br />
<br />
Vihdoin saavuimme itse vuonon luokse. Olimme varanneet itsellemme purjehduksen vuonoa pitkin. Luulin jo nähneeni riittävästi vuoria, mutta vuonon maisemat olivat aivan huikeat! Jälleen pystysuorat vuorenseinämät ympäröivät meidät, mutta tällä kertaa ne nousivat merestä. Vesiputouksia oli taas joka puolella, edelleen yhtä korkeita, mutta lisäksi vielä paljon suurempia. Vettä tuli korkeuksista metrien leveydeltä ja kaikki vesimassa syöksyi suoraan vuonoon. Kuin tilauksesta merestä ilmestyi valtava parvi delfiinejä. Pullonokat uivat laivamme edessä ja hyppivät aalloissa vain parin metrin päässä. Tässä hetkessä jätin valokuvat ottamatta ja vain ihmettelin mitä kaikkea silmien edessä oli. Purjehduksemme varrelle osui myös hylkeitä ja albatrosseja, lisäksi kameraan taltioitui vielä se kun laivamme ohjattiin vesiputouksen alle! Vaikka Suomen saaristo onkin ainutlaatuinen eikä näitä voi keskenään verrata, väitän silti että Milford Soundilla näkee jotain ihmeellistä! Tiedän nähneeni paljon, olen matkustanut hirveästi. Tämän retken jälkeen ei tuntunut vähättelyltä kun sanoin oppaalleemme "Thank you, it was breathtaking!".<br />
<br />
Uusi-Seelanti on jo nyt näyttänyt minulle jotain aivan huikeaa. En malta odottaa mitä vielä on tiedossa. Vaikka helle on tosiaan nyt loppu ja päällä on tuulipuku ja lenkkarit , jotka menivät ensin vahingossa vääriin jalkoihin, tiedän että tämä maa pitää sisällään jotain mistä on otettava selvää. Niinpä Queenstownista matka jatkuu eteläsaarta ylöspäin ja tiedossa on ainakin ikijäätiköitä, järvimaisemia sekä aivan älytön päähänpisto ja itsensä voittaminen, josta en vielä Queenstownissa tiennyt mitään!<br />
<br />
Tiina</span>Tiinahttp://www.blogger.com/profile/17761869151877233944noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-409915916242887647.post-1758485013819463722012-04-10T02:41:00.000-07:002012-04-10T02:41:21.565-07:00Sydney<span lang="">Yöbussi saapui 13 tunnin jälkeen Sydneyyn. Pysäkillä oli vastassa äiti ja sisko, joten itkuhan siinä tuli. Tuntui jotenkin epätodelliselta että kotiväki oli nyt täällä, oli tosi mukavaa nähdä tuttuja kasvoja pitkästä aikaa. Hyvästelimme Julian kanssa ja totesimme että meillä oli ollut vähintäänkin hauskaa yhdessä. Julia ilmoittikin tulevansa Suomeen kylään ensi syksynä :)<br />
<br />
Keräsin kamani bussipysäkiltä ja suuntasimme majapaikkaan. Yövyimme, minulle jo tuttuun tapaan, hostellissa muiden reissaajien kanssa. Äiti ja Henna kertoivat että 6 hengen huoneessa on kaksi muutakin asukkia joita he eivät olleet vielä nähneet. Olen jo ilmeisen kehittynyt hostelli-yöpyjä, koska osasin nopeasti kertoa minkä maan kansalaisia huoneessa asuu. Tavaroiden perusteella seurassa oli ainakin amerikkalainen. Myöhemmin selvisikin että toinen tytöistä oli britti ja toinen jenkki. Brittityttö oli innoissaan kuullessaan että olemme Suomesta, Norjan läheltä. Hän oli juuri edellisenä päivänä keksinyt että Norja on osa pohjois-Englantia, joten Suomenkin on oltava jossain lähellä... Eihän siinä voinut kuin päivitellä miten onneton maantieto tällä brittitytöllä oli!<br />
<br />
Kasasimme nopeasti päiväreput ja lähdimme kaupungille, jos vaikka karttuisi itselle vähän lisää sekä maantietoa että Sydney-tietoa. Kaupungilta piti tietenkin nähdä Sydneyn kuuluisa oopperatalo. Valtava rakennus sai meidät hieman hämilleen. Olen aina kuvitellut että oopperatalon upeasti muotoiltu katto on puhtaanvalkoinen ja vähintääkin marmorista rakennettu. Yllätys oli melkoinen - katto näyttää oikeastaan likaiselta, jopa vähän ruskealta. Tämä johtuu siitä että katto onkin rakennettu kerman ja beigen värisistä ruotsalaisista kylpyhuonelaatoista! Olihan talo oikein hieno, mutta illuusio valkoisesta muotoilun ihmeestä sai pahan kolauksen, kun huomasin että postikorteista ja valokuvista tuttu rakennus olikin eri värinen mitä luulin. Valokuvia tuli kuitenkin räpsittyä ja voin nyt sanoa että olen nyt oikeasti seissyt oopperatalon edustalla, enkä pelkästään haaveillut siitä rakentaessani kotona oopperatalon palapeliä.<br />
<br />
Seuraavana päivänä lähdimme metsästämään jättikengurua. Äiti ja Henna olivat päättäneet etteivät poistu Australiasta ennen kuin näkevät kaksimetrisen kengurun. Eläintarhan opas oli vähän ihmeissään kun kysyimme jo sisääntulossa että voisitteko ystävällisesti piirtää tähän eläintarhan kartalle paikan missä on teidän suurin kenguru... Onneksi polun varrelle sattui myös koalat ja kirahvi, nähtiin taas jotain muuta kuin suomalaisia eläimiä. Kenguru osoittautui melkoisen laiskaksi. Päivä paistoi täydeltä terältä ja kengurut säästävät tällöin energiaansa, toisin sanoen makaavat maassa eivätkä hievahdakaan. Ainoat vähänkään aktiivisiset kengurut olivat pikkuisia wallabyja, aivan liian pieniä äitin ja Hennan mielestä. Onneksi parimetrinen "jättikenguru" päätti vaihtaa asentoa ja otti pari laiskaa hyppyä, jotta saimme hyvän kuvan ja näimme miltä aito pussieläin näyttää :) Muuten eläintarhassa olikin meille jo tuttuja eläimiä. Yksi uusi tuttavuus mahtui kuitenkin joukkoon, nimittäin echidna. Kyseessä on siili, jolla on takajalat väärinpäin! Siilin takatassuissa varpaat osoittavat taaksepäin, jotta esim. pesän kaivaminen on tehokkaampaa. Hyödyllistä kyllä, mutta käytännössä näytti siltä että siiliparalla oli takajalat sijoiltaan!<br />
<br />
Kolmas päivä vei meidät Sydneyn kuuluisimmalle rannalle, Bondi Beachille. Rantahiekka on päässyt aina telkkariin saakka, sillä täällä mm. kuvataan kuuluisaa hengenpelastusohjelmaa. Koko päivä kului rannalla maaten, emme oikeastaan tehneet mitään muuta kuin käänsimme kylkeä! Tapasin rannalla vielä nopeasti Julian ja jatkoimme sitten matkaa oman porukan kesken. Illalla herkuttelimme Sydneyn Hard Rock Cafessa ja katselimme kaupunkia monorailin kyydistä. Seuraavana aamuna lähdimme aikaisin liikkeelle ja seilasimme lautalla Sydneyn edustalla olevalle Manlyn niemelle. Manlyyn pääsee tietäkin pitkin, mutta lautasta näimme koko kaupungin mereltä päin, suurkaupunki näytti hienolta oopperatalon kanssa! Manly oli herttainen pieni kylä, jonka rannalle paikalliset tulevat viettämään vapaa-aikaansa. Kuin tilauksesta täällä oli juuri alkamassa erittäin kiinnostava tapahtuma. Rantakadun Ben & Jerry´s jäätelökioskissa aloiteltiin juuri Free Cone Dayta. Pihalla oli jono herkuttelijoita kun kaikki odottivat ilmaista jäätelöä. Ei kestänyt kaun kun löysin itseni jonosta! Jonotellessa kioskin työntekijät viihdyttivät asiakkaita Ben & Jerry's tietokilpailulla. Kysymys kuului "What flavour has New York on its name?" Minä kiekaisin jonosta "New York Super Fudge Chunk" ja voitin kassillisen palkintoja :) Ei oppi ojaan kaada, eli en minä turhaan ole jäätelöaltaan vieressä opiskellut makuvaihtoehtoja kun käyn kotona ruokakaupassa :)<br />
<br />
Viimein tuli aika jättää Australia taakse ja suunnata kohti Uutta-Seelantia. Australiasta jää muistoja niin paljon että niistä riittää kerrottavaa vielä monen tarinan verran. Yllätin itseni useaan otteeseen, tein asioita joita en olisi ikinä uskonut tekeväni, opin ainakin sata uutta asiaa, söin kengurua, sain liudan uusia kavereita ja monia kutsuja käymään kaikkien kotikaupungeissa ympäri eurooppaa. Suosikkikaupunkini Australiassa on Perth, jossa olin ihan ekana, sinne menen vielä joskus toistekin. Parhaat bileet pidettiin Byron Baylla ja parhaat ostokset tehtiin Julian kanssa Surfer´s Paradisessa. Paras ravintola oli japanilainen KuraKura Sydneyssä, täytyy varmaan lähteä joku päivä Japaniin tarkistamaan onko alkuperäinen japanilainen näin hyvää.<br />
<br />
Nyt olemme jo koko porukka Uudessa-Seelannissa. Ensimmäinen viikko on kohta takana, joten yritän kirjoittaa pian lisää kuulumisia! Sen verran voin jo paljastaa että helle on nyt loppu ja hytisen sateessa tuulipuvussa...<br />
<br />
Tiina</span>Tiinahttp://www.blogger.com/profile/17761869151877233944noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-409915916242887647.post-12304126887304395602012-04-04T23:25:00.000-07:002012-04-04T23:25:06.722-07:00Surfer´s Paradise ja Byron Bay<span lang="">Suomalaisen perhevierailun jälkeen matka jatkui Brisbanesta surffaajien mekkaan, Surfer´s Paradiseen. Täällä surffilautojen kiillotus on vakavasti otettava ammatti, eikä mikään hupijuttu johon ryhdytään kun vanha työ alkaa kyllästyttämään. Ranta on täynnä väkeä ja melkein kaikilla on jonkinlainen lauta, jolla aalloille lähdetään. Touhuun osallistuu usein koko perhe, ikään ja kokoon katsomatta. Minä päätin kokeilla erilaista surffausta, nimittäin sohvasurffausta. Brisbanesta olin löytänyt itselleni matkakaverin, Julian, jonka olin tavannut pari viikkoa aikaisemmin Fraser Islandilla. Päätimme että nyt kun olemme kahdestaan, emmekä enää yksin, kokeilemme miten monien reissaajien kokeilema sohvasurffaus onnistuisi. Ne joille käsitys on vieras, sohvasurffaus tarkoittaa sitä että esim. hostellin sijaan, mennään nukkumaan jonkun sohvalle. Ihmiset ottavat toisiinsa yhteyttä netin kautta ja tarjoavat yöpaikkaa sohvaltaan, jotta majoituskuluja voidaan minimoida sekä samalla tietysti tutustua johonkin paikalliseen asukkaaseen.<br />
<br />
Lyhyen nettiselailun jälkeen löysimme espanjalaisen Rafaelin, joka tarjosi meille kerrossänkyä surffiklubin yläkerrasta. Paikka osoittautui oikeastaan kylän hienoimmaksi klubirakennukseksi. Täällä asustelee sekalaisen joukko surffajia, jotka treenaavat hengenpelastuskisoihin. Talo oli hiekkarannan vieressä ja rannan puolen seinä pelkkää ikkunaa. Söimme siis aamupalamme rannan aitiopaikalla ja ihastelimme meren pauhua. Klubirakennuksessa ei juuri bileitä pidetty, koska pysyvät asukit lähtivät aamuisin kello viiden jälkeen aalloille. Silloin on kuulemma parhaat pyörteet :) Koska olimme Julian kanssa niin tyytyväisiä siihen että säästimme kaikki majoitusrahamme, päätimme lähteä shoppailemaan! Kuinkas muutenkaan :) Lopputuloksena tuhlasimme moninkertaisesti yöpymisestä säästetyt rahat ja olimme tilanteessa jossa tavarat eivät enää mahtuneet rinkkaan... Oli pakko järjestää ns. throw away -party, jossa käydään rinkan tavarat läpi. Osa vaihdetaan kaverin kanssa päikseen ja osa heitetään roskiin. Rinkkaan pitäisi lopulta jäädä oikeastaan vaan kaikkea uutta, koska kaverilta saa lisää kaikkea kivaa! Jätimme Rafaelille ison kasan vaatteita, jotka hän lupasi viedä paikalliseen pelastusarmeijaan lahjoituksena. Loput pari päivää vietimme Surferin rannalla.<br />
<br />
Surferista matka jatkui Byron Baylle. Lähes kaikki matkan varrella tapaamani reissaajat olivat kertoneet että tämä kylä on rannikon paras bilepaikka. Odotukset olivat korkealla ja heti ensimmäisenä iltana totesimme Julian kanssa että meille ei oltu liioiteltu! Saavuimme Byronille tiistaina ja pinkaisimme heti Dominoon pizzalle. Tällä ketjulla on aina tiistaisin 5 dollarin pizzat (n.4€], joten voitte arvata kuinka monta reissaajaa oli oven vieressä jonossa. Ei myöskään ollut yllätys että jonosta löytyi tuttuja - nimittäin purjehdukselta tutut ruotsalaispojat jotka olin yllättänyt puhumalla heille ruotsia. Pojat tuntuivat edelleen olevan hieman käärmeissään "huijauksestani"! Saimme kuitenkin kutsun illanviettoon ja hetken päästä olimme heidän hostellillaan pelaamassa juomapelejä. Poikien hostellissa asui liuta muitakin ruotsalaisia, joten alkuilta meni sujuvasti snapsilaulujen parissa.<br />
<br />
Myöhemmin puolenyön jälkeen tie vei Cheeky Monkey -nimiseen yökerhoon. Täällä pöydät ja penkit on päällystetty kuvioidulla teräslevyillä, niin että tanssijoiden kengät pitävät. Tanssilattiaa ei ollut ollenkaan, kaikki tanssivat pöydillä ja roikkuivat kattoon kiinnitetyissä tangoissa. En tiedä mistä baarin nimi on peräisin, mutta meno oli kuin apinatarhassa, joten nimi oli mielestäni oikein osuva! Ilta oli oikein onnistunut ja meillä oli ihan hirveän hauskaa. Byron Bayn maine ei ollut tuulesta temmattu, bileet olivat ehdottomasti itärannikon parhaimmat!<br />
<br />
Kävimme Cheeky Monkeyn bileissä joka ilta neljän päivän ajan. Muuten päivät menivät rannalla maaten, koska ei me paljon muuta jaksettu tehdä. Yhtenä päivänä kävimme kävelemässä Byronin niemeä ympäri ja kiipesimme kukkulan päälle katsomaan majakkaa. Päivän aikana merellä uiskenteli delfiinejä ja sattuipa silmään yksi haikin. Samalta retkeltä löytyi myös Australian itäisin reuna. Paikalle sattuneen oppaan mukaan jos tuolta lähtisi uimaan, niin rantautuisi Chileen... Siis jos ei satu törmäämään johonkin Tyynenmeren saarista. Joka tapauksessa matka on pitkä!<br />
<br />
Byronilla vietetty aika kului nopeasti. Tänne sain myös viestin että äiti ja Henna olivat matkalla Sydneyyn. Viimeinen bussimatka Australiassa vie siis oopperatalon maisemiin, mutta siitä lisää ensi kerralla!<br />
<br />
Tiina</span>Tiinahttp://www.blogger.com/profile/17761869151877233944noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-409915916242887647.post-50591949597985751212012-03-28T22:12:00.000-07:002012-03-28T22:12:50.674-07:00Rainbow Beach ja Brisbane<span lang="fi" style="mso-ansi-language: #000B; mso-ascii-font-family: Calibri; mso-bidi-font-family: Calibri; mso-hansi-font-family: Calibri;"><span style="font-family: Calibri;">Hervey Baylta matka jatkui taas Greyhound-bussilla, tällä kertaa Rainbow Beachille. Perillä odotti pienen pieni surffikylä, vielä huomattavasti pienempi kuin Airlie Beach, josta lähdin purjehdukselle. Rainbow Beach on saanut nimensä värikkään rantahiekkansa vuoksi. Rantatörmät ovat kuin sateenkaaria eri väristen hiekkaraitojen vuoksi. Ilta-auringossa värit näyttävät erilaisilta kuin päivällä, joten valokuvattavaa riitti jälleen kerran. Rainbow Beachilta löytyi myös samoja tuulen muokkaamia hiekkakenttiä, joita olin nähnyt Fraser Islandilla. Iltaohjelmassa olikin siis hiekkasurffausta, bumerangin heittoa ja auringonlaskun tuijotusta. Bumerangin heitosta totean vain että hankalaa oli. Saimme oppaalta tarkat ohjeet miten homman pitäisi toimia. Kaikki heittivät puukapulaansa samaan suuntaan, jotta vahingoilta vältyttäisiin. En yllättynyt kun minun bumerangini lähtikin väärään suuntaan ja kolahti opasta nilkkaan... Ilmeisesti minusta ei tule aboriginaalia nyt eikä tulevaisuudessa, taitaisi jäädä ruoka saalistamatta näillä taidoilla!<o:p></o:p></span></span><br />
<br />
<div class="MsoNormal" style="margin: 0cm 0cm 10pt; mso-layout-grid-align: none; mso-pagination: none;"><span lang="fi" style="mso-ansi-language: #000B; mso-ascii-font-family: Calibri; mso-bidi-font-family: Calibri; mso-hansi-font-family: Calibri;"><span style="font-family: Calibri;">Vietin Rainbowlla yhden yön ennen matkaa seuraavaan suurkaupunkiin, Brisbaneen. Tähän kaupunkiin minua jo odotettiinkin, koska olin jo etukäteen sopinut missä asustelen kaupunkipäivät. Ennen kun lähdin Suomesta, sain erään suomalaisperheen yhteystiedot, he asuvat täällä Brisbanessa. Perhe on työkomennuksella kahden vuoden ajan. Perheeseen kuuluu isän ja äidin lisäksi 5 lasta, 7- ja 5 vuotiaat tytöt, 3-vuotias poika sekä vajaan kahden vuoden ikäinen tyttö ja vielä kolmeviikkoinen tyttövauva! Olin sopinut perheen äidin Ullan kanssa että saan asua heidän luonaan, jos juttelen lapsille suomea. Aika hyvä diili reppureissaajalle, joten otin tarjouksen vastaan ilomielin!<o:p></o:p></span></span></div><br />
<div class="MsoNormal" style="margin: 0cm 0cm 10pt; mso-layout-grid-align: none; mso-pagination: none;"><span lang="fi" style="mso-ansi-language: #000B; mso-ascii-font-family: Calibri; mso-bidi-font-family: Calibri; mso-hansi-font-family: Calibri;"><span style="font-family: Calibri;">Perhe asuu 20 minuutin bussimatkan päässä Brisbanen keskustasta, joten saavuttuani kaupunkiin etsin itseni esikaupunkiin nimeltä Stafford. Stafford muistutti paljon Tikkurilaa kokonsa puolesta, joten paikka tuntui heti kodilta. Perheellä on täällä iso omakotitalo, jonka alakertaan on rakennettu autotallin paikalle ylimääräinen vierashuone omalla sisäänkäynnillä. Sain koko huoneen käyttööni ja lisäksi myös oman pesutuvan, suihkuhuoneen ja pienen keittiönurkkauksen. Ulla kertoi että he ovat usein majoittaneet reppureissajia, ystäviä ja sukulaisia sekä muita satunnaisia ohikulkijoita, joten heillä oli jo selvä systeemi miten homma saadaan hyvin toimimaan. Sain kutsun osallistua perheen illalliselle joka päivä, jos vain haluan. Nälkäisenä reissaajana tämä tuntui vähintäänkin hyvältä ajatukselta ja niinpä löysin itseni perheen ruokapöydästä jokaisena iltana seuraavan viiden päivän ajan. Ulla piti huolen että heidän kotinsa oli kuin minunkin kotini, tarjolla oli mm. perunoita ja lihakastiketta, fetapiirakkaa, grilliherkkuja kanasta ja vihanneksista ja jälkkäriksi omenapiirakkaa ja kuin kirsikkana kakun päällä Ulla leipoi korvapuusteja, koska oli saanut jostain käsiinsä suomalaista raesokeria! Oli ihanaa saada tavallista suomalaista kotiruokaa, puhumattakaan niistä pullista. Hyvä ettei itku tullut kun sain pullan suuhuni ja mietin oman äitin tekemiä pullia, oli meinaan todella hyvää!<o:p></o:p></span></span></div><br />
<div class="MsoNormal" style="margin: 0cm 0cm 10pt; mso-layout-grid-align: none; mso-pagination: none;"><span lang="fi" style="mso-ansi-language: #000B; mso-ascii-font-family: Calibri; mso-bidi-font-family: Calibri; mso-hansi-font-family: Calibri;"><span style="font-family: Calibri;">Päivät sujuivat muutenkin paljolti perheen ehdoilla. Leikin paljon lasten kanssa ja puuhastelin heidän kanssaan kaikkea mahdollista. Ohjelmassa oli mm. vesipyssysotaa, trampoliinihyppelyä, hiusten letitystä, leikkikokkaamista muoviastioilla, piirtämistä ja askartelua sekä tietysti uskomaton määrä suomalaisten kirjojen lukua, erityisesti iltasatuina. Jostain syystä olin suosittu lukija ja lapset halusivat että luen heille joka ilta, milloin mistäkin tarinasta. Perheen kanssa vietetty aika tuntui menevän kuin siivillä, nautin olostani todella paljon. Lasten kanssa oli tosi mukavaa puuhastella ja vanhempien kanssa käytiin monta hyvää keskustelua lasten mentyä nukkumaan. Oli myös virkistävää puhua suomea pitkästä aikaa, huomasin kuinka helppa sitä onkaa ilmaista itseään kun ei tarvitse yhtään miettiä, sanat tulevat suusta niin helposti. Vaikka englanti sujuu minulta erittäin hyvin, oma äidinkieli on silti aina eri tavalla helpompi.<o:p></o:p></span></span></div><br />
<div class="MsoNormal" style="margin: 0cm 0cm 10pt; mso-layout-grid-align: none; mso-pagination: none;"><span lang="fi" style="mso-ansi-language: #000B; mso-ascii-font-family: Calibri; mso-bidi-font-family: Calibri; mso-hansi-font-family: Calibri;"><span style="font-family: Calibri;">Olen usein miettinyt voisinko asua joskus ulkomailla vähän pidemmän pätkän. En ole koskaan vienyt ajatusta sen pidemmälle, mutta aina se on ollut jossain ajatuksissa. Oli kiva huomata että tällainen viisilapsinen perhekin voi saada homman toimimaan, miksen siis minäkin. Tämä perhe ja etenkin lapset olivat sopeutuneet uuteen kotimaahan aivan loistavasti. Lapsilla riitti joka päivä aivan hirveäsit kerrottavaa siitä mitä kaikkea ovat Australiassa nähneet ja tehneet. Suurin ero suomeen nähden taitaa kuitenkin olla se että kaksi vanhinta tyttöä ovat jo koulussa, täällä kouluun mennään jo viisivuotiaana. Koulupäivät alkavat yhdeksältä ja päättyvät kolmelta, sisältäen mm. matematiikka ja äidinkieltä. Kyseessä ei siis ole mikään leikkikoulu, vaan pienet lapset oikeasti opiskelevat tuntitolkulla viikoittain. Toisaalta siinä sivussa kaksi vanhinta lasta puhui jo tässä vaiheessa melko hyvää englantia ja olivat tavanneet luokillaan lähes 30 eri kansallisuutta. Normaalin koulunkäynnin lisäksi he olivat siis saaneet myös paljon muita hyödyllisiä kokemuksia joista on heille varmasti suuri etu elämässään.<o:p></o:p></span></span></div><br />
<div class="MsoNormal" style="margin: 0cm 0cm 10pt; mso-layout-grid-align: none; mso-pagination: none;"><span lang="fi" style="mso-ansi-language: #000B; mso-ascii-font-family: Calibri; mso-bidi-font-family: Calibri; mso-hansi-font-family: Calibri;"><span style="font-family: Calibri;">Vaikka aikani Brisbanessa menikin paljolti perheen kanssa, ehdin silti käydä mm. paikallisessa koalapuistossa. Lone Koala Sanctuary hoitaa yli 130:ntä koalaa, kenguruita, krokotiileja ja tietenkin niitä cassoware-lintuja, joista olin jo paljon kuullut naamiaisia myöten. En ollut eläissäni nähnyt koalaa, joten puisto oli ehdottomasti nähtävä. Vietinkin paikan päällä melkein koko päivän keräten kameraani yli 80 valokuvaa nukkuvista karvapalloista. Menetin sydämeni aivan täysin näille herttaisille laiskiaisille! Päivän ehdoton kohokohta oli saada koala syliini :) En ikinä unohda koalan pehmeää turkkia käsivarsillani! Täytyy varmaan kehystää tuosta otettu kuva, on sen verran ihana otus sylissä :)<o:p></o:p></span></span></div><br />
<div class="MsoNormal" style="margin: 0cm 0cm 10pt; mso-layout-grid-align: none; mso-pagination: none;"><span lang="fi" style="mso-ansi-language: #000B; mso-ascii-font-family: Calibri; mso-bidi-font-family: Calibri; mso-hansi-font-family: Calibri;"><span style="font-family: Calibri;">Brisbanesta jäi mieleen myös erinomaisesti toimiva julkinen bussiliikenne. Bussit kulkevat tiheään, eivätkä käytännössä ikinä olleet myöhässä. Tiedä sitten johtuuko lumesta vai mistä, mutta Suomessa julkisen liikenteen aikatauluttömuus ärsyttää todella paljon. Oli erityisen mukavaa kulkea kaupunkia ristiin rastiin kun bussiliikenne toimi kellontarkasti. Busseista on myös todettava se, että kuljettajilla on aina aikaa auttaa sinua. Kun astut bussiin sisään, kuljettaja tervehtii jokaista ja yhtälailla matkustajat tervehtivät kuljettajaa. Sama toimii myös kun bussista lähdetään, kuljettajalle huudetaan kiitos ennen kuin poistutaan ja kuski myös vastaa tähän iloisesti. Jokainen kuski neuvoo sinua minne olet menossa ja missä pitää jäädä pois. Jos jostain syystä olet pihalla (kuten minä olin), kuski pysäyttää ajokkinsa juuri siihen kohtaan mihin olet menossa, oli siinä sitten virallista pysäkkiä tai ei. Taidan tuoda nämä kohteliaisuusfraasit mukanani Suomeen ja oudoksuvien tuijotustenkin uhalla alan tervehtimään bussikuskeja ja kiittämään kun olen perillä! Saa nähdä miten tähän reagoidaan, toivottavasti tarttuu muihinkin, sillä näinkin pienellä asialla oli aivan valtava vaikutus bussimatkustamiseen - se oli nimittäin oikein miellyttävää!<o:p></o:p></span></span></div><br />
<div class="MsoNormal" style="margin: 0cm 0cm 10pt; mso-layout-grid-align: none; mso-pagination: none;"><span lang="fi" style="mso-ansi-language: #000B; mso-ascii-font-family: Calibri; mso-bidi-font-family: Calibri; mso-hansi-font-family: Calibri;"><span style="font-family: Calibri;">Brisbanessa tapasin myös tuttuja kasvoja kun törmäsin muutamaan jo aikaisemmin matkan varrella tavattuihin reissaajiin. Julia, jonka olin tavannut Fraser Islandilla, kertoi että on matkustamassa Sydneyyn samalla aikataululla kuin minäkin, joten päätimme jatkaa reissua yhdessä. Nyt minulla on ensimmäistä kertaa joku jonka kanssa reissata, seura tuntuu tosi kivalta! Seuraava etappi on reilun tunnin päässä, Surfer´s Paradise - here I come!<o:p></o:p></span></span></div><br />
<div class="MsoNormal" style="margin: 0cm 0cm 10pt; mso-layout-grid-align: none; mso-pagination: none;"><span lang="fi" style="mso-ansi-language: #000B; mso-ascii-font-family: Calibri; mso-bidi-font-family: Calibri; mso-hansi-font-family: Calibri;"><span style="font-family: Calibri;">Tiina<o:p></o:p></span></span></div>Tiinahttp://www.blogger.com/profile/17761869151877233944noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-409915916242887647.post-13405930904773005262012-03-22T04:20:00.000-07:002012-03-22T04:20:35.972-07:00Airlie Beach ja Frasier Island<span lang="">Saavuin Airlie Beachille 9 tunnin bussimatkan päätteeksi. Koko kylä on periaatteessa satama sieltä lähteville erilaisille veneille ja laivoille. Pääkadun varrelta löytyy 6 hostellia, 10 ravintolaa, 12 surffivaatteita myyvää kauppaa, ainakin 10 matkatoimistoa jotka myyvät kaikki samoja matkoja sekä Greyhoundin bussipysäkki reissaajille. Minulla oli jo kaikki tarpeellinen varattuna, joten etsin nopeasti hostellini ja menin suoraan nukkumaan. Jostain syystä Mission Beachin pirskeet vaativat veronsa ja olin aina vain väsynyt, uni tuli siis helposti :)<br />
<br />
Maanantai-aamuna lähdin tekemään lähtöselvitystä purjehdukselle. Olin varannut itselleni kahden yön katamaran-retken. Kolmen päivän aikana oli tarkoitus kiertää muutama hyvä snorklauspaikka Suurelta Valliriutalta sekä rantautua yhdelle itärannikon kauneimmista rannoista, Whitehaven Beachille. Venesatama löytyi nopeasti ja perillä huomasin että paatille tuli 24 muutakin reissaajaa, joten kavereita oli enemmän kuin tarpeeksi. Tähän saakka olen tavannut paljon itseäni nuorempia reissaajia, joten olin ilahtunut kun huomasin että tälle reissulle tuli mukaan minun ikäisiä matkustajia.<br />
<br />
Tuulisen sään vuoksi purjehtiminen olikin lähinnä horisonttiin keskittymistä. Kahden päivän aikan popsin paketillisen pahoivointipillereitä ja juttelin muiden merisairaiden kanssa. Kaikesta tästä huolimatta reissu oli oikein onnistunut! En ole ennen yöpynyt veneessä, joten kaksi yötä liplattavilla laineilla oli uusi kokemus. Hytti oli pieni ja sänky lyhyt, jalat oli nilkoista alkaen käytävän puolella :) Snorklaamaan päästiin kolmesti. Vesi ei ollut yhtä kirkasta kuin Cairnsin sukellusretkellä, mutta sen sijaan vastaan tuli mm. kilpikonna sekä joku metrinmittainen jättikala! Vaikka kalojen seassa uiminen olikin jo tutumpaa kuin viimeksi, jännitystä ei voinut välttää ja voitin taas itseni kun pulahdin avomereen.<br />
<br />
Retken kohokohta oli ehdottomasti Whitehaven Beach. Valtava valkoinen hiekkaranta on muokkautunut joenuomaan vuorovesien avulla. Kun mereltä tulee suolaista vettä ja sademetsästä valuu makeaa vettä samaan lahteen, veden voimalla saadaan aikaan sellaisia maisemia että kamerasta loppui akku. Onneksi nappasin monta hyvää kuvaa tätä ennen, joten voin ihailla maisemia vielä pitkään. Lähes koko Australian itärannikkoa ja sen rantoja yhdistää yksi tekijä - meressä on aina jotain jota on syytä varoa. Joko vedessä ui meduusoja, haita tai krokotiileja. Whitehaven Beachilla oli sekä haita että meduusoja. Metrin mittainen lemon shark ui näppärästi 10 senttiä syvässä rantavedessä ja piti huolen siitä että auringonpalvojat pysyivät kuivalla maalla. Kun hai oli häipynyt ja rohkeimmat uimarit lähtivät aaltoihin meduusan pistoilta suojaavan puvun turvin, 1,5 metrin pituinen meduusa päätti tulla mukaan uimaan. Tämän jälkeen pysyimme kaikki hiekan puolella.<br />
<br />
Purjehduksen jälkeen jatkoin taas matkaani bussilla. Yöbussi kuljetti minut Hervey Baylle. Tämä kaupunki oli jo huomattavasi suurempi kuin edellinen Airlie Beach. Hostellini tarjosi ilmaisen polkupyorän käyttööni, joten vietin päivän kierrellen kaupunkia ja sen rantoja. Perjantaiaamuna lähdin aikaisin läheiselle saarelle, Frasier Islandille. Saari on yksi itärannikon suosituimmista matkailukohteista, se houkuttelee sekä kotimaisia että ulkomaisia matkailijoita. Saari on varsin erikoinen, sillä se on 97% hiekkaa. Kaikki kasvillisuus, mukaan lukien sademetsä, kasvaa siis hiekkapohjalla. Ja hiekkaa muuten riitti niin paljon, etten olisi eläissäni kuvitellut! Joka puolella oli rannoilta tuttua hiekkaa niin pitkälle kuin silmä kantoi. Saari on pitkulainen ja sen itäinen reuna on pelkkää rantaa, pituutta rannalla on vaatimattomat 65 mailia!<br />
<br />
Kolmen päivän retki tälle saarelle tarkoitti siis melkoista menoa myös ajoteillä. Koko saaren kattava yksikaistainen hiekkatie vaatii nelivetoauton, muuten menopelisi hyytyy ensimmäiseen mäkeen. Kuvitelkaapa 30 paikkainen bussi, jolle laitetaan monster jam:sta tutut jättirenkaat alle, aavistuksen vauhtihirmu aboriginaali kuski rattiin ja minä vihoviimeiselle penkkiriville... Olen siis harjoitellut kuinka kamerallani otetaan videokuvaa, näistä maileista ei saanut mitään käsitystä valokuvien avulla joten video hiekkavuoristoradasta on olemassa. Kuljettajamme piti erityisesti siitä kun huusin takapenkiltä iloisesti "this is like Disneyland!".<br />
<br />
Teiden lisäksi saaresta jäi mieleen puhtaan valkoiset rannat ja makean veden järvet saaren keskellä. Nämä järvet ovat ainutlaatuisia, sillä periaatteessa niitä ei pitäisi olla. Kokonaan hiekan päällä oleva vesihän pitäisi imeytyä hiekkaan ja näin järveä ei pitäisi muodostua. Vuosien varrella hiekan sekaan on kuitenkin liuennut erinäinen määrä mineraaleja, jotka kovettuessaan muodostavat vettäläpäisemättömän pohjan. Näin järvet ovat saaneet alkunsa ja odottavat nyt innokkaita uimareita lämpimään veteen. Mainittakoon että järvien hiekka oli niin hienoa, että paikalliset pesevät sillä hampaansa sekä kiillottavat hopeakorunsa! Me turistit tyydyimme jalkapohjien raspaukseen, tuli muuten pehmeät kantapohjat! Koska saari sijaitsee Tyynenmeren sylissä ulapalta tuulee saarelle melkoisella voimalla. Saarella onkin monia hiekkadyynejä jotka elävät luonnonvoimien mukaan, siirtyen vuosien varrella paikasta toiseen. Pari pientä järveä joilla kävimme, ovat myös vaarassa jäädä näiden liikkuvien hiekkaalueiden alle. Osa paikoista joita retken aikana näin, eivät ehkä enää ole siellä myöhemmin.<br />
<br />
Frasier Islandin jälkeen reissu jatkuu Rainbow Beachille ja seuraavaan suurkaupunkiin, Brisbaneen. Kohta alan myös valmistautumaan siihen että näen äitin ja Hennan, kun saan heidät tänne minun kanssa lomailemaan :) Siis äiti ja Henna, jos en ole riittävästi teroittanut asiaa, niin tuokaa sitä salmiakkia!!!<br />
<br />
Tiina<br />
<br />
ps. suurta huvia Australiassa olon aikana on ollut ruotsalaisten yllättäminen. Muun muassa tällä Whitsundayn purjehdusretkellä oli kaksi ruotsalaista nuorta miestä jotka innokkaasti kehuivat tyttöjen bikineitä ja lyhyitä hameita kolmen päivän ajan. Heidän ilmeensä oli näkemisen arvoinen kun reissun jälkeen toivotin heille hyvää matkanjatkoa, ja siis tietenkin sujuvalla ruotsinkielellä... Pakko myöntää että olen tehnyt tämän toistaiseksi kaikille ruotsalaisille, ts. kertonut "vähän liian myöhään" että ymmärrän ja puhun ruotsia! Ja kyllä on ollut hauskaa ihan jokaisen kustannuksella :)</span>Tiinahttp://www.blogger.com/profile/17761869151877233944noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-409915916242887647.post-64881319608636979952012-03-14T23:58:00.000-07:002012-03-14T23:58:27.602-07:00Cairns ja Mission Beach<span lang="">Ensimmäinen päivä Cairnsissa lentokentän penkillä nukutun yön jälkeen oli lähinnä asioiden järjestelyä. Piti nopeasti selvittää mitä kaupungissa voi tehdä ja luoda suunnitelma tästä eteenpäin ainaki parin viikon ajalle. Ohjelmassa oli siis ruokakauppa, turisti-infokierros sekä retkien varausta. Tiesin että Cairnsin edustalla on paras mahdollisuus päästä näkemään suuri valliriutta, joten meriretki oli ehdoton. Jostain kumman syystä hostellin respa sai suostuteltua minut aivan toisenlaiselle meriretkelle jota olin miettinyt. En välitä avomerestä ihan hirveästi, etenkin koska tulen herkästi merisairaaksi. Olin siis suunnitellut etsiväni kaupungin suurimman paatin, joka keikkuu aalloilla mahdollisimman vähän ja kiertää nopeasti ja tehokkaasti lähimmän riutan. Lopputuloksena löysin itseni maksamasta päivän retkeä snorklaamaan sekä laitesukeltamaan! En ole eläissäni snorklannut, saatikka sitten sukeltanut. Vesi ei ole vahvin elementtini, joten olin suoraan sanottuna kauhusta kankeana. Olin tätä vielä seuraavana aamunakin, kun retki alkoi. Laivasta löytyi nopeasti myös muita jotka eivät olleet koskaan tehneet mitään vastaavaa, osa osallistujista oli jopa uimataidottomia... Päivä oli kuitenkin aivan mahtava ja olen ihan mielettömän iloinen että uskaltauduin mukaan! <br />
<br />
Retken aikana meidät ajettiin kolmeen eri kohteeseen, jotta näimme mahdollisimman monipuolisesti riuttaa. Ensimmäisellä paikalla istuin pitkään paatin reunalla snorkkelit päässä ja olin varma että kuolen heti kun hyppään avomereen. (Jostain syystä olen reissuni aikana usein ajatellut että kuolen johonkin, tosiasiallisesti hengenvaaraa ei ole ollut vielä kertaakaan.) Ohjaajat tulivat kuitenkin mukaan veteen saakka ja heidän avullaan pääsin nopeasti vauhtiin. Pinnan alla odotti aivan uusi maailma! Silmien edessä oli kaikki mahdolliset sateenkaaren värit, lukematon määrä trooppisia kaloja ja kaiken kukkuraksi veden lämpötila oli +28! Voin hyvin ymmärtää miksi niin moni hurahtaa sukeltamiseen, pinnan alla unohtuu kaikki muu, voit vain keskittyä upeisiin maisemiin. Snorklaamisen jälkeen minäkin uskaltauduin sukeltamaan, näitä koralleja ei voinut jättää näkemättä! Koska en ole koskaan ennen sukeltanut laitteilla, pääsin ohjaajan avulla mukaan ns. tutustumiskierrokselle. Opas veti minut ja uimataidottoman kiinalaistytön n.8 metrin syvyyteen. Siellä sitten ihmeteltiin miten kalojen seassa oikein ollaan. Kaloja oli niin paljon että tuntui siltä kuin olisi uinut akvaariossa. Vesi oli kirkasta kuin juomalasissa ja aurinko paistoi ja loi säteillään vieläkin kirkkaampia värejä. Ennen sukellusta kiinalaistyttö oli ollut lähes itkun partaalla, koska häntä jännitti niin paljon. Sukeltamisen jälkeen kun kiipesimme takaisin veneeseen kiinalaistyttö hyppäsi suoraan kaulaani, koska oli niin hirveän iloinen että oli uskaltautunut veden alle. Tyttö ei puhunut juurikaan englantia, mutta yhtäkkiä kaikki lauseet tulivat hänen suustaan yhtenä huutona, kun hän kehui kaiken maasta taivaaseen. En muista vähään aikaan nähneeni kellään niin leveää hymyä kuin tällä tytöllä! Ehdottomasti jokaisen euron arvoinen reissu, muistan nämä maisemat lopun ikäni :)<br />
<br />
Seuraavana päivänä lähdin sademetsään. Päivään mahtui jälleen aivan upeita maisemia, vaikkakin aivan erilaisia kuin edellispäivänä. Kävimme monella luonnonsuojelualueella, vesiputouksilla, lähteillä ja tietenkin kävelemässä keskellä pusikkoa. Hyönteisiä ja eläimiä tuli vastaan enemmän kuin ehti laskea, mm. pienen lautasen kokoisia perhosia, metrin mittaisia liskoja, kämmenen kokoisia hämähäkkejä jne. En ole ikinä nähnyt niin paljon ötököitä, joten myrkkyä kului kokonainen pullo, että pääsin sieltä ehjänä pois. Australian itärannikko on siitä erikoinen että sademetsä on aivan rannikon tuntumassa. Tämä luo alueelle aivan omaleimaisen tunnelman, sillä sademetsästä valuu makeaa vettä riutoille, jotka kelluvat erittäin suolaisessa merivedessä. Tämä on johtanut siihen että luonto todella kukkii ja on elementissään. Myös monet eksottiset eläimet nauttivat tästä erikoisuudesta. Mm. krokotiilieja on lähes joka paikassa, rannoille ei kannata lähteä uimaan ilman osaavaa opasta, sillä kroko saatta hyökätä päällesi. Edellisviikolla hiekkarannalla oli havaittu 6,4 metrinen krokotiili, joten tyydyin kiltisti kävelemään rannalla. Uimaan pääsi jos jaksoi vähän vaeltaa metsän siimekseen. Pieniä jokia ja puroja oli vaikka kuinka paljon ja kristallinkirkas makea vesi houkutteli uimaan. Kävinkin yhdellä joella, jossa vesi oli juuri sopivan viileää. Polskuttelin jälleen kalojen seassa, koska ne eivät välittäneet minusta tippaakaan.<br />
<br />
Jäin sademetsään myös yöksi. Kun pimeys laskeutui metsään, meteli alkoi välittömästi. Veikkaisin että jokainen ötökkä jonka oli päivällä nähnyt, viritteli äänihuuliaan ja soitti sellaista konserttia koko yön, että korvatulpat olisivat olleet ihan fiksu juttu. Tähän päälle alkoi vielä aivan järjetön vesisade, joka sai hostellin nurmikentät tulvimaan kymmenessä minuutissa. Vettä oli nilkkoihin asti ja sitä riitti usean tunnin ajan. Hyvä että kämppä oli rakennettu paalujen päälle metrin korkeuteen, muuten vesi olisi tullut majaan sisään.<br />
<br />
Loppuviikosta oli aika jatkaa matkaa. Koska en ollut juurikaan ottanut selvää mitä pitäisi seuraavaksi tehdä, jätin asian osaavimmalle porukalle. Hostellini respa teki minulle kahdeksi viikoksi aikataulutetun ohjelman ja hoiti kaikki mahdolliset varaukset. Minä makasin sillä välin uima-altaalla ja toivoin että visa-kortti pelaa. Olin samana päivänä lukenut uutisia Suomesta ja huomannut että Luottokunnalla oli melkoisia ongelmia usean tunnin ajan. Kortti toimi ja sain kalenterini kuntoon. Jatkan nyt matkaani bussilla itärannikkoa alaspäin. Olen ostanut lipun aina Sydneyyn saakka ja saan matkustaa busseilla kuten haluan, minun pitää vain varata netissä paikka itselleni. <br />
<br />
Ensimmäinen pysähdys oli vain parin tunnin päässä. Mission Beach on hyvä levähdypaikka pitkien etappien välissä. Moni tulee tälle rannalle vain rentoutumaan ja nukkumaan pariksi yöksi. Aktiivisimmat ja hurjapäisimmät hyppivät tälle rannalle lentokoneista, minä tyydyin uima-altaaseen ja hostellin bileisiin. Viikonlopun kunniaksi henkilökunta haki kaupasta 20 rullaa erivärisiä jätesäkkejä, joista oli tarkoitus virittää itselleen asu illanviettoa varten. Lyöttäydyin yhteen kahden muun kanssa ja saksimme itsellemme lintuasut. Alueella asustelee uhanalainen lintu "cassoware", joka muistuttaa ehkä eniten riikinkukon ja strutsin yhdistelmää. Niinpä ilta sujui mukavan hikisesti jätesäkissä, laitan tästä kuvia niin näette että me todella panostimme asuihin! Seuraavana päivänä pää oli kipeä, lintujen ruuassa oli varmaan jotain kummallista ;)<br />
<br />
Sunnuntaina jatkoin matkaani erittäin väsyneenä ja ihmettelin minne oli taas vierähtänyt kaksi päivää. Sen sijaan että olisin levännyt Mission Beachilla, juhlimme aamuun asti muiden reissajien kanssa. Oli aivan älyttömän hauskaa! Bussissa huomasin istuvani kahden tutun tytön viereen. Amerikkalaistytöt olivat kanssani samassa hostellihuoneessa jo Cairnsissa. En ollut ehtinyt hyvästellä heitä, koska he olivat lähteneet sademetsäretkelle sillä aikaa kun minä olin tulossa sieltä pois. Ehdin jo lähteä ennen kun he palasivat, joten nyt oli hyvää aikaa vaihtaa kuulumisia sademetsästä ja jakaa ajatuksia siitä mihin kukakin on menossa seuraavaksi. Vaikuttaa siltä että suurin osa reppureissaajista käyttää samanlaista bussilippua ja kukin hyppää pois kyydistä oman suunnitelmansa mukaisesti. Tuttuihin kasvoihin törmää siis aina kun hyppää bussiin! Seuraava etappini on Airlie Beach ja siellä kolmen päivän purjehdusretki. Saa nähdä miten yksi herkästi merisairaaksi tuleva suomalainen pärjää!<br />
<br />
Tiina<br />
<br />
ps. Cairnsin kaupungista jäi mieleen yksi erittäin mielenkiintoinen mainostaulu. Yksityissairaalaan ulko-oven vieressä seisoi iso kyltti, jossa luki kissankokoisilla kirjaimilla "Injury lawyers - we´ll help you in court!" Olen nähnyt vastaavanlaisia kylttejä vain Amerikassa, koskakohan näitä tulee Suomeen, ellei jo ole? Markkinointi kannattaa?</span>Tiinahttp://www.blogger.com/profile/17761869151877233944noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-409915916242887647.post-28579046423673461362012-03-05T23:45:00.002-08:002012-03-05T23:45:30.441-08:00Perth<div class="MsoNormal" style="margin: 0in 0in 10pt; mso-layout-grid-align: none; mso-pagination: none;"><span lang="fi" style="mso-ansi-language: #000B; mso-ascii-font-family: Calibri; mso-bidi-font-family: Calibri; mso-hansi-font-family: Calibri;"><span style="font-family: Calibri;"></span></span></div><div class="MsoNormal" style="margin: 0in 0in 10pt; mso-layout-grid-align: none; mso-pagination: none;"><span lang="fi" style="mso-ansi-language: #000B; mso-ascii-font-family: Calibri; mso-bidi-font-family: Calibri; mso-hansi-font-family: Calibri;"><span style="font-family: Calibri;">Ensimmäiset yöt Australiassa on nyt takana. Muutos on melkoinen Aasiaan verrattuna. Kun aikaisemmin vietin yöni hotelleissa, nyt olen majoittunut reppureissaajien majataloissa. Samassa huoneessa voi olla 4-10 henkeä, lisäksi on koko hostellin yhteinen keittiö ja peseytymistilat. Huvittavinta tässä on ehkä se, että hostellien hinta Australiassa on sama kuin hotellin hinta Aasiassa... Viimeinen 5 tähden hotelli maksoi saman verran kuin ensimmäinen hostelli 10 hengen jaetussa huoneessa. En ole eläissäni yöpynyt tällaisissa hostelleissa, joten ekat päivät meni ihan harjoitellessa. Hintaan kuuluu lakanat ja aamiainen. Aamupala tarkoittaa muroja, muttei maitoa ja paahtoleipää sekä hilloa. Keittiö on varustelultaan hyvä, joten voit tehdä mitä tahansa ruokaa itse. Ja voit uskoa että kun 100 asukasta tekee ruokaa ja jättää useimmiten tiskinsä hoitamatta, keittiö on kaikkea muuta kuin siisti. Vaikka hostellin henkilökunta siivoaa paikan kerran päivässä, keittiö on aina kuin pommin jäljiltä. Tällä tarkoitan mm. sitä että spagettia voi hyvin olla pitkin sieniä ja öljypullo voi helposti olla kaatunut lattialle... Useimmiten huoneissa on kaikille oma lukollinen kaappi, joten rinkan voi hyvin jättää hostelliin siksi aikaa kun on itse muualla. Huoneisiin pääsee vain elektronisella avainkortilla tai koodilla, joten kävijöistä pidetään kirjaa koko ajan. Kaikilla hostelleilla on sekä hyvät että huonot puolet. Jos hostelli on hyvällä paikalla, niin se on todella epäsiisti ja vastaavasti erittäin siisti ja viihtyisä hostelli on pahimman baarin yläkerrassa. Yhden ainoa varsinaisen ongelman olen näissä hostelleissa havainnut ja se on se että kaikki paikat ovat täynnä. Kaupungissa on kauheasti ulkomaisia nuoria työntekijöitä jotka asuvat pidempään näissä hostelleissa. Koska kaikki paikat ovat täynnä pidempiaikaisia asukkeja, todelliset reppureissaajat eivät löydäkään itselleen yöpymispaikkaa. Syy tähän tilanteeseen on kaupungin järjettömän korkea vuokrataso. Kun hostellissa voi asua n.150€ / vko, yksiön viikkovuokra voi helposti olla 400€ viikossa!!! Jos olen kotona pitänyt pääkaupunkiseudun vuokratasoa korkeana, niin se on vielä pientä tähän verrattuna. Suomessa sentään rahalla saa jotain, täällä päässä asut pahimmassa tapauksessa 10 hengen huoneessa vailla minkäänlaista yksityisyyttä. Reissaajalle hostelli sopii hyvin, mutta en kyllä itse haluaisi tulla työpäivän jälkeen kimppahuoneeseen, jossa saattaa olla bileet yötä päivää. Olen varmaan tullut vanhaksi, mutta juuri täällä hostellissa olen alkanut arvostamaan omaa asuntoani :)</span></span></div><div class="MsoNormal" style="margin: 0in 0in 10pt; mso-layout-grid-align: none; mso-pagination: none;"><span lang="fi" style="mso-ansi-language: #000B; mso-ascii-font-family: Calibri; mso-bidi-font-family: Calibri; mso-hansi-font-family: Calibri;"><span style="font-family: Calibri;">Ensimmäinen viikko on vierähtänyt Perthissä. Kaupunki on varsin viehättävä, kuin pieni kylä. Keskustan alue on melko nopeasti koluttu läpi. Ytimestä löytyy paljon vanhoja rakennuksia ja sitten ne muutamat pakolliset pilvenpiirtäjät. Täällä nuo modernit lasipalatsit näyttävät siltä että ne on rakennettu paikalle puoliväkisin, oikeasti ne eivät tänne sovi. Alkuperäiset ja todella kauniit vanhat rakennukset luovat kaupunkiin aivan omanlaisen tunnelman, johon pilvenpiirtäjät eivät istu vaikka miten päin maisemia katsoisi. Kaupungin ehkä parasta antia ovat sen rannat, jotka ovat upeita. Hiekka on lähes valkoista ja merivesi kirkasta. Rannat ovat tosi siistejä ja joka paikassa on rantavahteja tai hengenpelastajia. Siihen vielä päälle tämä +35 asteen helle ja Tiina on taas tyytyväinen elämäänsä :)</span></span></div><div class="MsoNormal" style="margin: 0in 0in 10pt; mso-layout-grid-align: none; mso-pagination: none;"><span lang="fi" style="mso-ansi-language: #000B; mso-ascii-font-family: Calibri; mso-bidi-font-family: Calibri; mso-hansi-font-family: Calibri;"><span style="font-family: Calibri;">Koska en ole käynyt Australiasaa aikaisemmin, minulla oli vain aavistuksia millainen maa on kyseessä. Koska manner on älyttömän suuri, ei ole ehkä järkevää yleistää asioita, uskon että jokainen paikka on vähän erilainen. Uskallan kuitenkin väittää että pari yleispätevää asiaa tulee pitämään paikkansa riippumatta missä päin Australiaa kulkee. Ensinnäkin paikallisten mielestä heidän maansa on maailman paras ja kaikki mitä Australiassa on, on upeinta mitä voit kuvitella. He suosittelevat sydämensä pohjasta kaikkea mitä lähialueelta löytyy - joka paikka on käymisen arvoinen ja suorastaan elämys! Kun sitten kysyt vähän tarkempia tietoja miten johonkin pääsee tai mitä se maksaa, niin kukaan ei tiedä enää mistään mitään. Syy tähän on yksinkertainen - he eivät ole itse käyneet mainostamassaan paikassa ollenkaan! Kehut perustuvat lähes aina kuulopuheeseen, koska joku toinen on käynyt siellä silloin kerran viime vuonna tms. Tästä hyvä esimerkki on Rottnest Island, pieni saari Perthin edustalla. Saarta kehutaan luonnonkauniiksi ja sinne suositellaan tekemään päivän retkiä. Paikalle pääsee lautalla ja saaren kiertää päivässä mukavasti vaikka pyörällä. Saari sijaitsee 45 min lauttamatkan päässä. Meno-paluulippu saarelle maksaa huokeat 75 euroa ja fillarin vuokraaminen päiväksi maksaa reippaat 30 euroa!!! Siis aivan kaamea hinta mokomasta saaresta, ainakin minä olin tätä mieltä. Ennen lippujen ostoa lähdin selvittämään onko saari todella käymisen arvoinen, mitä siellä on niin erikoista että siitä kannattaa maksaa näin suolainen hinta? Lopputulemana sain kuulla että saari on paikallisille ainoa lähistöllä oleva saari, joten se on heille erityinen. Kaikki kehuvat sitä vaikka eivät olisi koskaan siellä käyneetkään. Lipun hinta puolestaan selittyy sillä että lauttamatkoja tarjoaa vain yksi putiikki, joten se ylläpitää monopolia ja voi hinnoitella matkat makunsa mukaan. Kirjastossa töissä ollut keski-ikäinen mies kertoi että nähtyään Thaimaan saariston, hän ei ole enää käynyt tällä saarella. Sain riittävän syyn jättää saariretken väliin, löydän matkaltani varmasti monta rahareikää johon voin tuon summan sijoittaa, niin että tiedän saavani rahoilleni vastinetta. Tai jos en todella keksi yhtään mitään (mikä on sula mahdottomuus), niin minulla on melkein koko loppuelämäksi lippurahat Suomenlinnan lautalle!</span></span></div><div class="MsoNormal" style="margin: 0in 0in 10pt; mso-layout-grid-align: none; mso-pagination: none;"><span lang="fi" style="mso-ansi-language: #000B; mso-ascii-font-family: Calibri; mso-bidi-font-family: Calibri; mso-hansi-font-family: Calibri;"><span style="font-family: Calibri;">Toinen asia jonka uskon pitävän paikkansa ympäri Australian on se että maa on yhdistelmä Amerikkaa ja Brittejä. Mm. ruokana on tarjolla pizzaa ja hampurilaisia (jenkit) tai sitten fish ´n chips sekä kaikenmaailman piirakoita ja pasteijoita (britit). Juomaksi on cokista tai teetä :) Tyypillistä aussia puolestaan on se että joka paikkaan mennään joko rantaläpsyillä tai juoksulenkkareilla. Asenne on rento tilanteesta riippumatta. Töihin voi hyvin mennä jakkupuvulla ja rantaläpsyillä ja illalliselle puolestaan pikkutakissa ja lenkkareissa. Melkein kaikki harrastavat jonkinlaista urheilua, joten kaikilla on mukana erinäköisiä treenikasseja. Treenit on useinmiten puistossa kun aurinko on laskemassa, jotta helteeltä pystyy jotain tekemään.</span></span></div><div class="MsoNormal" style="margin: 0in 0in 10pt; mso-layout-grid-align: none; mso-pagination: none;"><span lang="fi" style="mso-ansi-language: #000B; mso-ascii-font-family: Calibri; mso-bidi-font-family: Calibri; mso-hansi-font-family: Calibri;"><span style="font-family: Calibri;">Perthistä jatkan lentäen itärannikolle Cairnsin kaupunkiin. Löysin tosi edullisen lentolipun paikalliselta halpalentoyhtiöltä JetStarilta. Ensimmäistä kertaa ikinä, lentoni peruutettiin. Tämä aiheutti pientä sekamelskaa, koska olin jo ilmoittanut lähteväni hostellista. Kun menin tiedustelemaan vielä yhtä lisäyötä, sain jälleen kerran kuulla hostellin olevan täynnä. Niinpä lähdin pikakierrokselle kaupunkiin ja (jo) neljännestä paikasta löysin yhden vapaan sängyn. Yö oli varsin mielenkiintoinen, arvelen olleeni kaupungin kehnoimmassa hostellisa ja meno oli sen mukainen. Yön aikana huoneessa tapahtui oikeastaan kaikki mitä kuvitella saattaa, nukkuminen jäi vähemmälle kun piti vahtia mitä muut asukit oikein mekastavat keskellä yötä. Sunnuntaiaamu alkoi kuitenkin oikein mukavasti, koska olin tehnyt edellisenä iltana treffit kahden saksalaisen tytön kanssa kirjaston puistoon. Kirjasto näyttää aina sunnuntaisin Disneyn elokuvia jättiscreeniltä ja kirjaston portailla saa maata mukavissa säkkituoleissa. Tällä kertaa ohjelmassa oli Dumbo ja siinä me sitten makoiltiin aamuauringossa ja nautiskeltiin kaupungin ilmaispalveluista! Illalla lähdin kenttää kohti ja lensin yöllä Cairnsiin. Lento oli suoraan sanottuna aivan kamala. Jostain syystä minut oli sijoitettu kahdeksan alle 4 vuotiaan lapsen sekaan. Näitä lapsia hoiti kaksi todella väsyneen näköistä äitiä, jotka molemmat olivat itkun partaalla. Lapsilla paukkui korvat koko 4 tuntia ja koska lento oli yöllä, kaikilla oli vaikeuksia nukkua, istua, syödä tai ylipäänsä tehdä mitään. Sainkin siis neljä tuntia kestävän itku- ja huutoshown johon yhdistettiin penkkini selkänojan potkiminen koko matkan ajalle! En tiedä olisiko pitänyt sanoa äideille jotain vihaisesti vai sääliä heidän tilannettaan. Tyydyin olemaan hiljaa ja uppouduin kirjaani. Tiesin viettäväni loppuyön Cairnsin lentokentän penkillä, koska lentoni tuli kaupunkiin niin huonoon aikaan. En halunnut lähteä yksin kaupungille etsimään majapaikkaa, joten vetäydyin pehmeille penkeille rinkkani jatkoksi. Voitte uskoa mitä luksusta terminaalin hiljaisuus oli lasten itkukuoron jälkeen. Kuin tilauksesta terminaalin valot sammutettiin juuri kun sain tyynyn pääni alle, joten nukuin oikein makeasti :) Aamulla heräsin ja soitin ensimmäiseen hostelliin jonka tiedot jostain kaivoin. Lopputuloksena olen ehdottomasti kaupungin viihtyisimmässä retkeilymajassa jossa palvelu pelaa ja kanssa-asukit ovat rentoja surffaajia. Tästä on taas hyvä jatkaa :)</span></span></div><div class="MsoNormal" style="margin: 0in 0in 10pt; mso-layout-grid-align: none; mso-pagination: none;"><span lang="fi" style="mso-ansi-language: #000B; mso-ascii-font-family: Calibri; mso-bidi-font-family: Calibri; mso-hansi-font-family: Calibri;"><span style="font-family: Calibri;">Tiina</span></span></div>Tiinahttp://www.blogger.com/profile/17761869151877233944noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-409915916242887647.post-67369848527679379502012-02-28T19:46:00.001-08:002012-02-28T19:49:56.875-08:00Goodbye Malaysia, welcome Australia!<span lang="">Viime viikko kului Malesian saaristossa, Penangin paratiisisaarella. Saari sijaitsee jo melko lähellä Thaimaan rajaa, monelle suomalaisturistille tutun Langkawin saaren lähellä. Valitsin tämän vieraamman saaren koska tänne tulee enemmänkin paikallisia lomailijoita, vähemmän ulkomaisia turisteja. Saarella puhuttiin harvinaisen hyvää englantia, joten Filippiinien jälkeen asioiden järjestely tuntui sujuvan helposti. Saaren pääkaupunki, Georgetown, on täynnä historiallisia rakennuksia, sillä alueelta löytyy paljon brittien siirtomaa-aikaisen hallinnon jälkiä. Itse asiassa Georgetown on Unescon maailmanperintölistalla, juui näidn vanhojen rakennustensa vuoksi. Kiertelin kaupungilla parinakin päivänä. Alue on pieni, joten kävellen näkee kaiken mitä haluaa. Kaupunki muistutti enemmän kylää, jossa ihmiset tervehtivät toisiaan iloisesti. Täällä näkyi myös paljon muita reppureissajia, joten turisteja ei enää tuijoteltu ihmeissään. Tässäkin kaupungissa näkyy sama mikä kaikissa vierailemissani Aasian kaupungeissa, kaupungilla ei ole tiettyä tyyliä, sillä vanha ja uusi sekoittuvat yhteen. Rakennukset ovat vieri vieressä ja samasta korttelista saattaa löytyä 100 vuotta vanha juna-asema ja viime vuonna valmistunut 5 tähden hotelli. Tämän takana puolestaan voi hyvin olla paikallisten hökkelikylä. Kaupungin sisäisiä alueita on vaikea erottaa toisistaan ja lisäksi kadut saattavat olla tosi kiemuraisia. Suuntavaisto häviää helposti ja jos et halua pökertyä helteessä kävellessäsi väärään suuntaan, kartta on kovaa valuuttaa vaikka alue olisi kuinka pieni.</span><br />
<br />
<br />
Yhtenä päivänä kävin turistikierroksella saaren hedelmäfarmilla. Täällä oli tarkoitus nähdä mitä eksottisempia hedelmiä ja päästä maistelemaan uusia makuja. En tiedä olivatko odotukseni liian korkealla, mutta kierros oli melkoisen huvittava. Kuvittelin että pääsemme jollain pikkuisella ajoneuvolla kiertämään valtavia plantaaseja ja että näkisin enemmän hedelmiä kuin ikinä. Tosiasiassa Prismassakin on enemmän hedelmiä kuin tällä kierroksella näki! Plantaasien sijaan turisteille oli tehty n. 100 metriä pitkä polku, jonka varrelle oli istutettu yksi kasvi kutakin lajia. Innostunut opas käveli polulla edellämme ja kunkin kasvin kohdalla kertoi mikä tässä nyt sitten on kasvamassa. En halua vähätellä hänen yritystään olla asiantuntija, mutta lauseen "and here we have a banana" jälkeen olin melko varma että hirveän eksoottisia hedelmiä ei taida tulla vastaan tällä kierroksella. Ja niinhän siinä lopulta kävi että banaanin, ananaksen, omenan, päärynän, mangon ja kookospähkinän jälkeen kierros oli tehty ja siirryimme maistelemaan hedelmiää. Pöydässä oli sitten tarjolla jo muitakin hedelmiä, joten ei tämä nyt ihan kuitenkaan banaanin tasolle jäänyt. Viimeisenä ennen poislähtöä opas muisti että olit unohtanut näyttää meille viikunapensaan, joten sain minäkin jotain uutta nähtävää! Koko reissusta jäi silti päällimmäisenä mieleen turistien maisemavessa. Voin kertoa että Hotelli Tornin naisten vessa ja sen maisemat jäävät mennen tullen kakkoseksi. Tämä vessa oli nimittäin rakennettu jyrkänteen reunalle siten että ikkunan sijaan seinä oli jätetty auki ja vessasta olisi voinut pudota rotkon pohjalle jos liian pitkälle kurkottaa. Vessasta näki myös kuinka apinat hyppivät viereisissä puissa. Harvemmin olen ottanut vessasta maisemavalokuvia, mutta nyt otin :)<br />
<br />
Reissun aikana olen matkustanut paljon bussilla ja nyt alkaa hahmottumaan millaisia Aasialaiset vaihtoehdot ovat. Kuten jo aikaisemmin Filippiineistä kerroin, heidän bussinsa ovat melko alkeellisia, mutta Malesian pitkänmatkan bussit ovat sitten ihan toista maata. Viimeisin bussi jolla matkustin oli ns. 5 tähden bussi. Täysimittaisessa bussissa on vain 18 paikkaa, joka tarkoittaa valtavaa jalkatilaa. Penkit ja niiden varustelutaso vastaavat Finnairin lentokoneiden bisnesluokkaa. Saat nojatuolisi makuuasentoon ja halutessasi tuoli voi myös hieroa selkäsi. Jos maisemat eivät kiinnosta voit pelata omaa pleikkaasi, jokaisella paikalla on oma laitteistonsa. Musiikkina on kuljettajan laulu, milloin mikäkin ujellus josta ei saa mitään selvää. Paras musiikki tähän saakka on ollut viiden tähden bussin kuljettajan räppäys!<br />
<br />
--------------------------------------------------------------<br />
<br />
Tässä vaiheessa reissua tuli ensimmäistä kertaa hetki jolloin huomasin olevani tosi väsynyt. Alkoi tuntumaan siltä että tarvitsen lomaa tästä kaikesta! Kuulostaa ehkä hullulta, mutta tähänkin voi näköjään väsyä. Kun pitää päivittäin järjestellä asioita, majoituksia, ruokaa, matkalippuja jne., niin kyllä siihenkin kypsyy, etenkin jos ei ole yhteistä kieltä paikallisten kanssa. Sen sijaan että olisin lähtenyt Langkawille suunitelmani mukaan, päätin lähteä pois Penangin saarelta takaisin mantereelle. Vietin viikonlopun viiden tähden resortissa ja hemmottelin itseni pilalle uima-altaalla löhöten! Tämä oli todellista luksusta, näin mm. hiustenkuivaajan ensimmäistä kertaa pitkään aikaan. Nautin joka hetkestä, etenkin kun tiesin että hotellin tasosta huolimatta yöpymisen hinta oli kohtuullinen koska olin vielä Aasiassa. Jatkossa tällaiseen ei ole samanlaisia mahdollisuuksia.<br />
<br />
Sunnuntai-iltana lähdin yöbussilla kohti Kuala Lumpuria ja lentokenttää. Olin kentällä klo 04.30, ja lentoni Australiaan oli vasta 09.30, joten käperryin lentokentän penkeille nukkumaan. Maanantai-aamuna heräsin samalta penkiltä intialaisen turistiryhmän keskeltä, he olivat kerääntyneet jonkin sortin palaveriin ympärilleni. Muistelin haikeana viiden tähden hotellin pehmeää sänkyä ja lämmintä suihkua...<br />
<br />
Myöhemmin maanantaina saavuin Australiaan länsirannikolle, Perthin kaupunkiin.Tarkoitukseni oli etsiä itselleni reppureissaajille tarkoitettu hostelli. Löysinkin paikalle ja sain hostellin viimeisen sängyn. Majoitun kolme yötä 10 hengen "dormissa", yhdeksän muun tytön kanssa. Maisemanvaihdos on melkoinen, mutta onpahan taas jotain mielenkiintoista tiedossa! Ensivaikutelma Australiasta on positiivinen. Täällä ei tarvitse seisoskella yksin kadulla kartan kanssa, joku tulee heti kysymään voiko olla jotenkin avuksi. Ja kaikki puhuvat englantia, joka tuntuu mielettömän helpolta! Täytyy kuitenkin rehellisyyden nimissä todeta että aussienglanti on melkoista mongerrusta. Vaikka puhutaankin samaa kieltä, niin välillä on pakko kysyä että mitä, kun ei tajua paikallista slangia. Luen tänä iltana matkaoppaani englanti-aussi-englanti -sanakirjaa, jospa huomena olisi jo vähän enemmän hajua miten täällä väännetään sanoja :) Tarkoitukseni on viettää Australiassa koko maaliskuu, joten seuraavat blogit tulevat täältä kenguruiden maasta!<br />
<br />
TiinaTiinahttp://www.blogger.com/profile/17761869151877233944noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-409915916242887647.post-37034631289462767672012-02-19T23:34:00.000-08:002012-02-19T23:34:30.680-08:00Väärään suuntaan ja muita yleishyödyllisiä havaintoja<span lang="">Heikko luonteeni antoi periksi ja päätin pakata rinkan ja suunnata takaisin Malesiaan. Säätiedotuksen mukaan siellä paistoi aurinko ja se oli riittävän hyvä syy Filippiinien vesisateiden jälkeen. Matkustin siis takapakkia, mutta en antanut sen häiritä. Ehkä ensimmäistä kertaa matkani aikana minulle tuli sellainen olo, että saan tehdä ihan mitä haluan. Suomessa muotoiltu alkuperäinen reittisuunnitelma oli vain joku raami reissulleni, mutta koska matkustan yksin voin poiketa siitä aina kun huvittaa, sillä minun ei tarvitse tehdä kompromisseja kenenkään kanssa. Lisäksi halvimmat lennot Australiaan Filippiinien suunnalta kulkevat yllättäen Kuala Lumpurin kautta, joten minulla oli mielestäni ihan riittävästi perusteluja lähteä ns. väärään suuntaan. Rehellisyyden nimissä on myös kerrottava että perillä odotti hyvä seura, sillä Navid ilmoitti tulevansa kentälle vastaan. Vietin hänen kanssaan muutaman päivän Kuala Lumpurissa ja jatkoin sitten matkaani Penangin saarelle, lähelle Thaimaan etelärajaa.<br />
<br />
Tässä vaiheessa ei siis ole kuulumisia uusista maista, mutta sen sijaan ajattelin kasata ajatuksia yleishyödyllisistä asioista joihin olen matkan aikana törmännyt. Ensinnäkin sain palautetta Suomesta että lukijoita kiinnostaa tietää mitä kannan ns. päivärepussani mukana. Riippumatta maasta repusta löytyy seuraavat tavarat: passi, lompakko, miniläppäri, paikalliseen sähköverkkoon sopiva pistoke jolla suomalaiset laitteet saa ladattua väärästä pistokepäästä huolimatta, kamera ja laturi, siskojen tekemä joululahjaksi saatu matkapäiväkirja omia muistiinpanoja varten, laastareita, vesipullo, vessapaperia ja puhelin. Näillä pärjää tosi hyvin ja kaikkia tarvitsee joka päivä.<br />
<br />
Ohessa listaa muista pienistä havainnoista matkan varrelta:<br />
<br />
- Jos on ikävä Suomeen, etsi nettiyhteys ja katso säätiedotuksesta kuinka paljon Vantaalla on pakkasta. Ei ole enää ikävä :) Tämä toimii myös toisinpäin. Eli jos ja kun reissussa on yli +40' eikä ilmastoitua paikkaa löydy mistään, on hyvä muistaa että toinen vaihtoehto on olla lumikolan varressa Suomessa. Mm. sunnuntaina äiti kertoi tehneensä lumityöt kolmesti saman päivän aikana.<br />
<br />
- Olen havainnut haikalevani suomalaisen ruuan perään. Näihin löytyy helposti ratkaisu kun on luova tai valmis maksamaan herkustaan vähän enemmän. Tässä muutamia esimerkkejä. Suolakurkkua löytyy Burger Kingin hampurilaisen välistä. Tosin vain kaksi viipaletta, mutta sekin auttaa pahimpaan himoon. Maitoa tapaa harvemin, mutta melkein joka maasta saa teesekoitetta joka sisältää maitojauheen. Hommaa siis kuumaa vettä, niin saat teetä maidolla. Juustoa löytyy Subwayltä ja he myyvät sinulle pelkkiä juustosiivuja kun oikein anelet. Homejuustoa olen löytänyt kerran juuri täältä Malesiasta, 18 euroa on sopuhinta 100g palasta... KFC eli Kentucky Fried Chicken tekee ihan ok-hyvää perunamuussia. Ei tosin voita mummun versiota, mutta on kivaa vaihtelua riisille. Jos löydät ruokakaupasta tummaa leipää, se ei ole sitä mitä luulet sen olevan. Huomaat hotellissa että olet ostanut suklaaleipää. Salmiakkia ei saa mistään, mutta hedelmäkarkkeja voi hyvin pyöritellä suolassa ja leikkiä syövänsä turkinpippureita.<br />
<br />
- Joka maassa kaikki haluavat tietää mistä olet kotoisin. Kukaan ei tiedä missä Suomi on. Aikaisempina vuosina sana Nokia on toiminut hyvänä keinona kertoa mitä Suomessa on. Nyt tämä ei enää toimi. Esim. Singaporessa Nokian kaupassa on tavallisesti n. 18 myyjää, muttei yhtään asiakasta. Myynti-ikkunoissa mainostetaa alea ja uusimpia puhelinmalleja saa aivan pilkkahintaan. Nokian tilalle on tullut uusi julkkistuote - Angry Birds. Kaikki tietävät vihaiset linnut ja oikeastaan kaikki tapaamasi ihmiset ovat sinun uusia parhaita ystäviäsi kun osaat sanoa että linnut on suomalainen keksintö.<br />
<br />
- Kaupassakäynti on helppoa kun olet Aasiassa, sillä melkein kaikkea myydään kadulla. Filippiineillä törmäsin erikoisimpiin tuotteisiin, kun huomasin että tämänhetken hittituottet kadulla kuin kadulla oli pienet ja hellyyttävän näköiset koiran-ja kissanpennut sekä Viagra. Lisäksi Filippiineillä ei aina tarvinnut mennä edes kadulle, sillä jos olit esim. taksissa, niin risteyksessä myyjiä kulki autojen seassa ja avaamalla ikkunan saattoi tehdä ostoksia nousematta autosta. Viereiseen taksiin myytiin yhtenä päivänä polkupyörä, joten voisin sanoa että tavaraa on kyllä tarjolla. Ja jos sitten pääset sinne kauppaan saakka, niin joka maassa pienimmässäkin kaupassa on melkein kaikkea. Jos ei ole, niin myyjä lähtee hakemaan sen sinulle jostain toisesta kaupasta. Hyvin harvoin olen törmännyt tilanteeseen että jotain ei olisi, melkein aina on tavara hommattu jos se on ollut loppunut tai ei ole kuulunut valikoimaan. Ainoa "kauppa" johon olen jonottanut on teekioski, sinne on aina jono jos olet Singaporessa.<br />
<br />
- Televisiokaupoilla on huvittavaa huomata että jokaisesta ruudusta tulee ohjelmaa jostain maasta missä on aivan älyttömästi lunta. Mm. hiihtokilpailuita näytetään paljon. Televisioihin on kiinnitetty useita huomiota herättäviä tarroja joissa mainostetaan television erinomaista laatua värien suhteen. Ja siis ruudulla on vain valkoista lunta!!! Jännää että Suomessa telkkarikaupoilla ruuduissa pyörii eksoottiset luonto-ohjelmat joissa värikkäät kukkaset, merimaisemat ja afrikkalaiset eläimet näyttelevät pääosaa... Kohderyhmällä on väliä :) <br />
<br />
- Monessa maassa olen törmännyt vasemmanpuoleiseen liikenteeseen ja tässä on nyt hyvä muistaa että se koskee sitten ihan kaikkea, ei vain autoliikennettä. Mm. liukuportaat ovat väärinpäin ja jos et aio juosta portaita ylös, sinun pitää jonottaa vasemmalla reunalla. Muuten töihin kiiruhtavat salkkumiehet ovat kiukkuisia sinulle. Jalankulkijana pitää muistaa katsoa väärään suuntaan tai muuten jäät auton alle.<br />
<br />
- Aikataulut, lähtöajat, matkan kesto yms. aikaan liittyvät asiat ovat yksi iso kysymysmerkki. Jos bussisi lähtee aikataulun mukaan klo 12.30, niin mm. Malesiassa se tarkoittaa klo 13.00. Tämä siksi että kuskilla on ruokatunti, eikä sitä muisteta kertoa sinulle koskaan. Ei edes silloin, kun osaat jo kysyä sitä etukäteen. Matkan kesto Aasiassa tietä pitkin riippuu aivan täysin liikenteestä jota kukaan ei tiedä etukäteen. Älä siis luota siihen jos joku sanoo että matka taittuu nopeasti, sillä jos on ruuhka-aika, niin matka kestää vähintään neljä kertaa alkuperäisen arvion verran. Voisi kuvitella että lentokentän aikataulu on se mikä pitää, mutta esim SilkAir saattaa aikaistaa lentoasi. Minulle kävi näin, koska lentäjällä oli kuulemma kiire kotiin. Asiasta ei tietenkään ilmoiteta mitään etukäteen, koska lentokenttävirkailijan mukaan ihmiset tulevat tänä päivänä niin ajoissa lentokentälle, että he luottavat siihen että kyllä kaikki kuitenkin ehtivät paikalle. Filippiineillä on normaalia että ennen bussin tai lautan lähtöä paikalle saapuu saarnaaja. Hän lukee pätkän raamattua ja kerää rahaa evankeliumin levittämisestä aiheutuneisiin kustannuksiin. Toisinaan myös rukoillaan yhdessä ennen kuin päästään matkaan. Tämä ei siis riipu siitä että alkava matka olisi jotenkin vaarallinen, vaikka minusta hiljentymisen hetki tässä kohtaa on muistuttanut läinnä viimeistä ruokousta ennen tuhoontuomittua laivareissua tms.<br />
<br />
Päivittäinen elämä reissussa on melkoisen yksinkertaista. Aamulla herään ilman herätyskelloa, etsin aamiaisen jostain katukioskista, kävelen ympäri kyliä katselemassa paikallista elämänmenoa tai otan aurinkoa altaalla, syön lounaaksi mitä milloinkin, joskus jopa sellaista josta en tiedä mitä se on. Päivän päätteeksi seikkailen netissä etsien seuraavia matkakohteita ja hotelleja yms. Oleminen on aika yksinkertaista ja helppoa. Nyt kun olen ollut itsekseni kolmisen viikkoa, on pakko todeta että tämä on myös välillä tylsää. Juttuseura olisi joskus kivaa, koska päivittäin näkee niin paljon että iltaisin pitäisi päästä kertomaan kaikesta jollekin. Tähän auttaa kummasti Skype-yhteys Suomeen, esim. eilen sunnuntaina taisin istua melkein 5 tuntia juttelemassa tietokoneella kotiin. Osallistuin mm. Lindan aamiaiselle ja ihastelin tietokoneen ruudulta kun Linda söi laskiaispullaa! Seuraavaksi pääsin mummulaan lounaalle. "Istuin" keskellä ruokapöytää ja katselin ruutuni kautta kun äiti, iskä ja mummu söivät lounasta ja ihmettelivät lumentuloa. Vielä juuri ennen nukkumaanmenoa höpötin Emman kanssa ja pääsin taas kylään kaverin luokse. Näiden juttutuokioiden jälkeen on taas helppo jatkaa uusien kokemuksien keräilyä. Tallennan ne johonkin syvälle muistiini ja kerron kaikki loput tarinat sitten kun tulen takaisin kotiin :)<br />
<br />
Seuraava uusi maa tulee olemaan Australia. Sitä ennen poikkean vielä Langkawin paratiisisaarelle täällä Malesiassa. Australiassa on tarkoitus viettää koko maaliskuu. Huhtikuussa odotan vieraita kotoa, kun äiti ja Henna ovat tulossa lomalle. Tarkoitus on järjestää treffit Uuteen-Seelantiin.<br />
<br />
Kiitos taas kaikista palautteista joita olen saanut, on mukava kuulla että niin moni on löytänyt kirjoitukseni. Palautteiden lisäksi luen aktiivisesti sähköpostiani, joten jos haluat kertoa omista kuulumisistasi, niin laitahan viestiä tulemaan osoitteeseen salomaantiina@gmail.com. Nyt tuntuu siltä että olisi jo kiva tietää mitä kaikille kuuluu, kun ei ole nähnyt ketään niin pitkään aikaan! Toisin sanoen, ikävä on yllättänyt pari kertaa, muttei niin pahasti että tulisin vielä takaisin :) Täällä on vielä liian paljon mielenkiintoista nähtävää ja koettavaa! Lupaan lähettää postikortin ensimmäiselle joka lähettää kuulumisia ja osoitteensa korttia varten!<br />
<br />
Tiina</span>Tiinahttp://www.blogger.com/profile/17761869151877233944noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-409915916242887647.post-39613740449909231882012-02-11T20:16:00.000-08:002012-02-11T20:16:14.882-08:00Filippiinit<span lang="">Lensin viime tiistaina Singaporesta Filippiineille. Lento oli upea kokemus. En ole eläissäni nähnyt mitään vastaavaa. Alapuolella oli sametin sininen meri ja siinä kelluvat pienet saaret kuin jalokiviä joita oli siroteltu sinne tänne. Pieniä saaria oli satoja, jokaista ympäröi vitivalkoinen hiekkaranta ja vesi oli kristallinkirkasta. Voin vain kuvitella millaisia koralleja pinnan alta olisi löytynyt. Maiseman vuoksi odotukseni olivat jälleen todella korkealla. Olin saanut Singaporen hostellin respasta hyvät ohjeet minne mennä kun pääsen Filippiineille. Ohjeiden mukaan minun piti ottaa lentokentältä bussi satamaan ja mennä siitä pikaveneellä upealle saarelle, jonne paikalliset tulevat lomailemaan. Saari kuulosti kuin pieneltä salaisuudelta ja koin että tiedossa on jotain ainutlaatuista. Todellisuudessa bussimatka ja saari ovat jotain aivan muuta. Lentokentältä on ensin ajettava taksilla bussiasemalle. Bussi satamaan kestää neljä tuntia ilman pysähdyksiä. Bussissa ei ole jalkatilaa minun jaloilleni, olen liian pitkä penkin väliin. Vessaa ei myöskään ole, joten neljän tunnin matka voi tuntua aika pitkältä. Vettä on pakko juoda koska on aivan älytön helle. Bussi ajoi aivan hullun kovaa pienellä vuoristotiellä ja olin rehellisesti ihan varma että kuolen siihen kyytiin. Tunnelma oli muutenkin inhottava, koska bussissa näytettiin jotain kamalaa tappo-elokuvaa jossa lensi käden- ja jalanpätkiä sinne tänne. Vähän väliä kolari oli enemmän kuin lähellä ja muutaman kerran bussissa huudahteltiin iloisesti kun "läheltä piti" tilanteesta selvittiin ehjänä. Matkan edetessä ihmisiä jäi koko ajan pois bussista, joten olin myös melko varma että jään kohta bussiin yksin ja minut kidnapataan johonkin. Voin kertoa että neljän tunnin paikallisbussi filippiiniläisten kanssa jotka tuijottavat sinua koko matkan, ei ole mikään ihanteellinen tapa matkustaa. Bussimatka maksoi 3 euroa. Vaihtoehtoisesti olisin voinut ajaa saman matka taksilla ja maksaa siitä 60 euroa. Mietin monesti matkan aikana missä kohtaa on hyvä säästää ja missä ei. Olisiko nyt pitänyt laittaa rahat taksiin ja mennä yksin, vai oliko turvallisempaa matkustaa muiden kanssa, jolloin tietää pääsevänsä perille jossain vaiheessa? Lopulta saavuin satamaan juuri ennen kuin viimeinen vene lähti. Pikavene oli oikeasti iso lautta, muistutti enemmän lossia. Meriretki tähän päälle kesti vielä tunnin. Lautalla tapasin kaksi tanskalaista tyttöä, joten voitte vain kuvitella kuinka hyvältä tuntui nähdä muita eurooppalaisia bussikyydin jälkeen. Tytöt olivat matkalla samalle saarelle, joten lyöttäydyin heidän seuraansa. Saimme itsellemme nopeasti hotellin ja pääsimme syömään ja nukkumaan pitkän päivän jälkeen.<br />
<br />
Aamulla heräsin toiveikkaana. Olimme jo edellisenä iltana sopineet että lähdemme tyttöjen kanssa kiertämään saarta ja etsimään jotain ihanaa. Retki oli täysin turha, voin vain todeta ettei täällä ole mitään. Olen monesti matkani aikana verrannut kaikkia paikkoja Thaimaaseen, suurimmaksi osaksi sen vuoksi että viihdyn siellä niin hyvin. On pakko todeta, että siihen on syynsä miksi matkustan sinne vuosi toisensa jälkeen. Olen löytänyt Thaimaasta jotain ainutlaatuista ja on mahdollista etten löydä muualta minulle sopivaa, joka olisi mielestäni vielä parempaa. Tässä vaiheessa olen huomannut että ero Filippiinien ja Thaimaan välillä on huomattava. Thaimaalaiset ovat huomattavan ystävällisiä, ruoka on hyvää ja turisteille tehdyt esitteet vastaavat todellisuutta. Filippiineillä ruoka on jotain aivan kummallista, välipalaksi on tarjolla mm. kananmunia, jonka sisältä löytyy syötäväksi tarkoitettu pieni puoliksi kehittynyt tipu... Paikalliset huutelevat törkeyksiä perääsi ja kaikki pyytävät sinulta rahaa kuka milloinkin mistäkin syystä. Turistiesitteen kuvat eivät ole siitä hotellista johon menet ja ranta ei myöskään vastaa odotuksia. Tässä vaiheessa olen vähintäänkin pettynyt sillä minun on tarkoitus olla Filippiineillä viikko. Olen jo miettinyt josko palaan Thaimaaseen koko loppuajaksi, sillä siellä en ole ikinä pettynyt. Yritän kuitenkin sitkeästi, sillä haluan kokea muutakin. Pääsen Thaimaaseen tästä eteenpäin aina kun haluan, mutta maailmanympäri en ehkä pääse kuin kerran. Olen päättänyt jatkaa tältä saarelta seuraavalle parin päivän päästä, siellä pitäisi olla muiden turistien mukaan jotain parempaa. Se tietää kuitenkin pidempää bussimatkaa takaisin lentokenttää kohti, joten alan valmistautumaan siihen uudelleen.<br />
<br />
--------------------<br />
<br />
Ja niinhän siinä kävi että vaihdoin saarta heti kahden yön jälkeen. Löysin lisää eurooppalaisia ja lyöttäydyin kolmen sveitsiläisen matkaan. Heidän kanssaan vaihdoimme Camotes-nimiselle saariryhmälle. Perillä huomasimme että olemme lähes ainoat turistit koko saarella. Hermostuneina tylsiin paikkoihin päätimme vaihtaa vielä kerran. Päädyimme lopulta Malapasqua-saarelle. Bussissa on siis ajettu aivan liian paljon ja tässä vaiheessa on hyvä todeta että ensimmäinen bussimatkani oli vielä oikein mukava näihin jälkimmäisiin verrattuna. Viimeisin bussireissu kesti 6 tuntia, eikä bussissa ollut ikkunoita. Hiekkatiellä ajaessa, veikkaisin että pesin silmistäni n. kilon hiekkaa kun pääsimme perille. Lisäksi bussi pomppii hiekkatien kuopissa niin paljon että kaikki lihakset ovat aivan tohjona. Yksi matkakavereistani on raskaana ja hän totesi bussin jälkeen seuraavasti: "I don´t know if it´s possible, but instead of milk, I think I have milkshake in my breasts." Tämä lausahdus kuvaa täydellisesti ajettua bussimatkaa!<br />
<br />
Nyt olemme siis perillä Malapasqua-saarella. Paikka on erittäin kaunis ja turisteja riittää, mutta nyt on sitten sään vuoro häiritä matkaani. Loppupäiville on luvattu vain ukkosta, joten rannalla on lievästi sanottuna tylsää olla kun vettä tulee vaakatasossa. Olen varannut itselleni lentoliput Mikronesiaan Palaun saariryhmään ystävänpäväksi. Katsoin äsken heidän säätiedotustaan ja sinnekin on luvattu pelkkää myrskyä seuraavaksi kahdeksi viikoksi. Olen siis melkoisen raivona tilanteeseen. Missä vaiheessa maailma on muuttunut sellaiseksi että Aasiassa tulee vettä viikko toisensa perään? Jopa Thaimaassa satoi useana päivänä, enkä ole nähnyt siellä yhtä paljon sadetta koko 10 vuoden aikana kun olen siellä käynyt. Matkakohteeni ovat suurilta osin pieniä paratiisisaaria, joissa sääolosuhteet vaikuttavat olennaisesti olemiseen. Jos sää on huono, ei ole hirveästi tekemistä. Kohteissa ei ole juuri mitään muuta nähtävää, sillä luonto ja eläimet ovat juuri se mitä olen täällä katselemassa. Törmään jälleen samaan kysymykseen - nytkö on aika kääntyä takaisin Thaimaaseen?<br />
<br />
Tiina</span>Tiinahttp://www.blogger.com/profile/17761869151877233944noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-409915916242887647.post-69374827933155412762012-02-07T22:21:00.000-08:002012-02-07T22:21:07.518-08:00Malesiasta Singaporeen<span lang="">Saavuin siis torstai-iltana Malesian etelärajalle Johor Bahru-nimiseen kaupunkiin. Jäin yöksi vielä Malesian puolelle ja jatkoin perjantai-aamuna raja-asemalle. Rajan ylitys osoittautui pitkäksi kävelylenkiksi. Ensin käveltiin 500m eteenpäin, sitten käännyttiin ja käveltiin toista käytävää takaisin samaan suuntaan mistä tultiin. Tätä jatkui muutaman kierroksen verran jonka jälkeen tulin passintarkastukseen. Kopilla minut leimattiin ulos Malesiasta. Tästä alkoi ns. "ei mikään maa"-alue, joka oli koristeltu useilla varoitus- ja kieltotauluilla, mitä Singaporeen tulijan on hyvä tietää. Huumeista täällä saa kuolemantuomion joka pannaan toimeen välittömästi. Ilmeisesti rajalla on siis jossain joku pyövelin koppi, jossa viikate heilahtaa aina kun joku ajattelematon sattuu tänne tupsahtamaan. Lisäksi mm. purukumin maahantuonti ja hallussapito on laitonta. Ainoa purkka mitä Singaporessa saa olla on apteekista ostettava nikotiini-purukumi tai apteekin muu tavallinen purkka. Luonnollisesti repussani oli iso pussi suomalaista xylitolia, jonka olin sinne unohtanut. Vaikka kaikki tavarani läpivalaistiin rajalla, kukaan ei löytänyt pussia ja omistan siis purkkani edelleen. Tosiasiassa olen kuitenkin jo rikkonut lakia...<br />
<br />
Ensitunnelmat Singaporesta ovat vähän sekavat. En tiennyt kaupungista hirveästi ennen saapumistani. Olin kuitenkin kuullut usealta että täällä on erittäin siistiä ja että kaupungissa on monia erilaisia sääntöjä, joita on hyvä noudattaa. Mainittakoon tässä niitä joita olen toistaiseksi huomannut. Tupakointia täällä ei näe missään, myöskään tupakannatsoja ei näy. Ymmärtääkseni tupakointi on täällä lähes täysin kiellettyä, ehkä nikotiinipurukumin syöminen on siksi sallittua. Tupakointi on sallitua julkisilla paikoilla vain tuhkakupin vieressä ja voit arvata kuinka monta tuhkakuppia olen nähnyt... Roskaamisesta saa myös sakot ja summa ei ole mikään pieni. Yhden varoitustaulun mukaan roskaamisesta räpsähtää 100€ sakko. Lisäksi kuka tahansa voi ilmiantaa sinut. Mm. metroasemalla kuulutetaan jatkuvasti tarkkailemaan kanssamatkustajia ja raportoimaan epäkohdat lähimmälle asematyöntekijälle. Liikkuminen tuntuu olevan helpointa juuri metrolla. Verkosto on kattava ja metroja kulkee tiheään. Kertalippujen ostaminen käy sujuvasti digitaalisista automaateista. Lippuostoksissa on kuitenkin pieni juju. Kun ostat kertalipun, lipun hintaan lisätään pantti. Saat pantin takaisin kun olet matkasi tehnyt ja palautat lipun takaisin samanlaiseen automaattiin. Eihän tämä sinänsä mitään haittaa, mutta on melko hidasta, koska automaatteja on n. 3 per asema ja ihmisiä on miljoona. Tähtääkö lipun panttikin siihen että käytettyä lippua ei heitetä roskana maahan? En tiedä.<br />
<br />
Piipahdin viime perjantaina turistitoimistossa. Sain itselleni hotellin ensimmäiseksi yöksi ja arvokasta tietoa kaupungin nähtävyyksistä yms. turistikohteista. Yövyin vilkkaimmalla pääkadulla isossa hotellissa. Kolmen tähden hotellin taso hämmästytti. Hotelli on melkoisen epäsiisti ja tasoon nähden kallis. Arvelen että hotellissa maksaa ainoastaan sijainti, muulla ei ole niin väliä. Huoneeni oli iso, mutta sänky mm. kaikkein huonoin jossa olen koko reissun aikana nukkunut. Sänky vastasi lähinnä säkkituolia, näytti pehmeältä, mutta todellisuudessa nukut isossa kuopassa, niin että takapuoli osuu lattiaan. Huoneessa on erittäin kylmä ilmastointi, jota ei pysty säätämään huonekohtaisesti. Onneksi kaapista löytyi ylimääräinen peitto! Aulassa hehkutettu kansainvälinen aamiainen oli vähintäänkin erikoinen. Tarjolla oli perinteiset paahtoleipää, hilloa ja kahvia sekä teetä. Mukaan mahtui myös soijassa keitettyjä ituja, kananakkeja ja keitettyä kaalia. Munakokkeli oli muuten hyvä idea, mutta sitä pidettiin lämpinänä siten että kokkelin sekaan kaadettiin vähän väliä keitettyä vettä! Meinasin jo ilahtua kun löysin rivistöstä suklaamuroja ja maitoa. Jätin nämä kuitenkin väliin kun näin että linjastolla olevaa vajaata maitokannua jatkettiin vedellä... Maksoin tästä lystistä 9€!!!! Tekisi mieleni todeta että esim. suomalaisissa hotelleissa oleva buffet-aamiainen on omaa luokkaansa tähän kokemukseen verrattuna :) Ei liene yllätys että vaihdoin hotellia ensimmäisen yön jälkeen. Yövyin loput 3 yötä pienessä ja viihtyisässä hostellissa jossa aamiaisen sai valita vaihtoehdoista ja se tarjoiltiin suoraan huoneeseen!<br />
<br />
Minulla oli 3 kokonaista päivää aikaa koluta Singapore läpi ja se onnistui oikein hyvin tässä ajassa. Kaupungissa ei loppujen lopuksi ole hirveästi nähtävää, suosituimmat paikat näkee nopeasti sillä etäisyydet ovat lyhyitä. Ehkä tunnetuin yksittäinen kohde oli listallani Marina Bay Sands hotelli ja sen ympärille rakennettu rantakatu ostoskeskuksineen. Täältä löytyi myös Louis Vuittonin myymälä, jolle brändi on rakentanut oman saarensa! Työntekijöiden pakolliseen työasuun kuului pieni LV:n laukku :)<br />
<br />
Toinen hehkutettu nähtävyys oli Sentosa Resort World. Alueella sijaitsee mm. Singaporen Universal Studios. Muuten alueella on lähinnä katseltavaa, ei oikein mitään muuta. Satuin törmäämää pariin nuoreen suomalaiseen mieheen ja he kyselivät minulta mitä täällä on nähtävää. Olimme yhtä mieltä siitä että oikeastaan koko Singaporea voisi kuvata lyhyesti "paljon melua tyhjästä". Siihen nähden kuinka paljon kaupunkia hehkutetaan, odotin enemmän. Tämä on muutaman nähtävyyden kaupunki jonne kannattaa pääasiassa tulla ostoksille, jos on varaa mennä Miu Miulle, Chanelille, Burberrylle jne.<br />
<br />
En kuitenkaan ole pettynyt kupunkiin. Mieleen jäi erityisesti hyvä ruoka, joka oli varsin edullista kaiken maailman katukojuissa. Lisäksi Singaporesta löytyi maailman ensimmäinen yösafari, joten pääsin eläintarhaan pimeällä. Vaikka suurin osa eläimistä nukkui, paikalla oli kuitenkin monia sellaisia eläimiä joita en ole ikinä ennen nähnyt.<br />
<br />
Eilen saavuin pitkän ja liian jännittävän matkan päätteeksi Filippiineille pienelle saarelle nimeltä Baantayan. Kirjotan siitä euraavaksi! Täällä internet on kiven takana, joten katsotaan miten saan seuraavan blogin ulos. Tarkoitus on nyt viettää Filippiineillä viikko ja lentää ensi tiistaina Palaun saarelle. Siellä kuvattiin joskus jenkkien Selviytyjät, joten sinne tämäkin selvitytyjä aikoo suunnistaa :)<br />
<br />
Tiina</span>Tiinahttp://www.blogger.com/profile/17761869151877233944noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-409915916242887647.post-29777114766292680802012-02-01T22:31:00.000-08:002012-02-01T22:31:01.226-08:00Kuala Lumpur<span lang="">Matka jatkui Malesian puolelle. Toisin kuin alkuperäinen suunnitelma oli, yöllinen bussimatka Phuketista Bangkokiin jäi kokematta. Ollessamme Koh Lantalla saaren nettiyhteys oli sanalla sanoen heikko enkä päässyt ostamaan itselleni bussi- tai lentolippua verkon kautta. Nettiyhteys katkeili päivittäin, koska sähköt menivät poikki satunnaisesti pitkin päivää. Hotellin respalla oli yksinkertainen selitys "miss, no electricity in island, maybe back in one hour, maybe you take some juice?" Niinpä minä join mehua ja odottelin, mutta yhteys ei koskaan ollut niin vahva että olisin saanut nettiostokset tehtyä. Kun saavuimme takaisin mantereen puolelle, netti ilmoittikin yllättäen että suora lento Phuketista Kuala Lumpuriin oli halvin vaihtoehto. Koska vaihtoehto oli sekä nopea että halpa, jätin yöbussin muille matkustajille ja lensin suoraan Malesian puolelle.<br />
<br />
Thaimaan Jomtienilla tapaamani Navid oli jo ehtinyt tulla takaisin Malesian puolelle. Sain paikallisen oppaan, kun Navid tuli minua lentokentälle vastaan. Tai siis olimme molemmat lentokentällä, mutta eri kentillä... Navid oli kertonut minulle etukäteen että pääkaupungissa on kaksi eri kenttää ja olin huolellisesti tarkistanut kummalle kentälle tulen. Kun laskeuduin, sain tietää että en olekaan lipussani mainitulla kentällä, vaan juuri sillä toisella. Ja koska lentoni oli yölento, istuin sunnuntain ja maanantain välisenä yönä klo 03.00 Kuala Lumpurin yhdellä kentällä kun Navid oli minua vastassa sillä toisella kentällä. Kenttien välissä on n.25 kilometriä, joten sain istuskella hetken ennen kuin Navid löysi minut. Taksi ajoi meidät lopulta Chinatowniin josta Navid oli varannut meille hotellin valmiiksi. Alue näytti epäilyttävältä keskellä yötä, oikeastaan vain siksi että kadut olivat täysin autioita. Seuraavana aamuna astuin ulos hotellista ja olin aivan varma että heräsin eri kadun varrelta. Korttelimme olikin yksi alueen vilkkaimmista ostoskaduista! Näkymä oli täysin erilainen kuin yöllä. Katu kuhisi ihmisiä ja kaiken maailman myyntikojuja oli niin paljon kuin kuvitella saattaa. Meininki muistutti lähinnä muurahaispesää, kun ihmiset puikkelehtivat pitkin sokkeloisia kiinalaiskatuja.<br />
<br />
Kuala Lumpur on minulle täysin vieras kaupunki, en ole ollut täällä ennen. Ainoa mitä tiesin kaupungista etukäteen oli kuuluisat Petronas tornitalot. Rakennus on kaupungin suurin nähtävyys, joten ei liene yllätys että olen käynyt ihastelemassa torneja joka ilta. Samaan aikaan kaupunkiin sattui yksi perhetuttu, joten tapasin tietenkin Tompankin tornien juurella. Suomalaiseen tapaan istuimme baarissa koko illan ja ihmettelimme paikallista rakennustaidetta hyvän juoman kanssa.<br />
<br />
Tornien välissä kulkee kävelysilta, kerroksen 41 kohdalla. Sillalle päästetään päivittäin 1200 kävijää tarkan aikataulun mukaisesti. Yritin kolmena eri päivänä torniin, mutta joka kerta liput oli loppuunmyyty jo aamulla. Kaupungin silhuetti jäi siis kuvaamatta, mutta toisaalta inhoan korkeita paikkoja, joten taisin lopulta päästä helpolla :)<br />
<br />
Kaupungissa on helpointa liikkua skytrain tai rapidlink-junilla jotka kulkevat joko liikenteen yläpuolella tai maan alla. Junalla pääsee oikeastaan ihan mihin vaan ja sitä kannattaakin käyttää sillä jalankulkija saattaa helposti jäädä kakkoseksi liikenteen seassa. Jalkakäytäviä on vain satunnaisesti ja suojatien merkitys on aivan erilainen verrattuna suomalaiseen versioon. Navid kertoi minulle että täällä pitää kävellä reippaasti punaisia päin, silloin kun autojonossa on sopiva rako. Jalankulkijoille ei pala vihreä oikeastaan koskaan, joten sitä ei kannata jäädä odottamaan. Junalippu ei maksa juuri mitään, muutamalla kymmenellä sentillä pääsee useita pysäkkejä ja junia kulkee parin minuutin välein lähes kellon ympäri. Reittikartasto saattaa aluksi vaikuttaa sekavalta, koska junia liikennöi ainakin kolme eri yhtiötä kukin omilla raiteillaan. Paikalliset ihmiset ovat kuitenkin erittäin halukkaita auttamaan ja puhuvat myös hyvää englantia. Joka kerta on päästy perille ja aina suorinta reittiä.<br />
<br />
Vaikka Malesia on aivan Thaimaan vieressä, tuntuu ilmasto olevan aika erilainen. Lämpöasteita on samat +30, mutta kosteus on Malesian puolella aivan toista luokkaa. Täällä ilmassa leijuu pientä utua koko ajan ja vettä saattaa sataa päivittäin. Sade on kuuroluontoista, se ei kestä kauan, mutta vettä tulee niin paljon että sitä ei voi olla huomaamatta. Nyt on ollut kovia ukkoskuuroja joka ilta, nämä kestävät puolisen tuntia, jonka jälkeen pienillä kaduilla saattaa olla vettä nilkkoihin asti. Ihmettelin Thaimaan puolella miksi Navid kantoi aina mukanaan sateenvarjoa, nyt ymmärrän miksi. Täällä sateenvarjo on fiksu juttu ja ilman sitä kastuu läpimäräksi jos kuuro sattuu kohdalle eikä sateensuojaa löydy. Kun sadekuuro on alkamassa kaduilla alkaa kauhea kuhina, kun ihmiset juoksevat piiloon ennen kuin kastuvat. Minä tietysti ilmoitin reippaasti Navidille etten tarvitse sateenvarjoa koska sade on kiva ja virkistävä juttu, eikä pieni kuuro mitään haittaa. Olin kuin uitettu rotta kun kuuro loppui.<br />
<br />
Kostean ilman vuoksi täällä on oikeastaan koko ajan hirveä hiki. Luulin että olen hikoillut koristreeneissä, mutta otan sanani takaisin. Kaupungilla kulkeminen tuntuu samalta kuin istuisi saunassa. Pelkkä veden juominen ei riitä missään määrin vaan kroppaa on huollettava muutenkin jotta pysyy pystyssä. Paikalliset kantavat mukanaan isoja vesipulloja, joissa he pitävät erityistä juomasekoitetta. Navid kertoi että täällä juodaan suola-sokeri-vesilientä, jotta elimistö jaksaa mukana helteessä. Nestetasapainoa säädellään siis vanhalla perinteisellä kaavalla, joka on minulle tuttu hätäkeino jos nestettä ei juo riittävästi. Täällä se kuuluu päivittäiseen rutiiniin, hätäkeinona pidetään sairaalaa.<br />
<br />
Nyt reissu jatkuu Singaporeen. Koska matka on varsin lyhyt, menen bussilla lähelle Singaporen rajaa ja ylitän rajan tietä pitkin. Seuraavat kuulumiset Singaporen saarelta!<br />
<br />
Tiina</span>Tiinahttp://www.blogger.com/profile/17761869151877233944noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-409915916242887647.post-82978987805141857902012-01-25T07:16:00.000-08:002012-01-25T07:16:25.690-08:00Turisti-Tiina<span lang="">Matka jatkui lentäen Phuketiin reilu viikko sitten. Perillä tapasin Lindan ja Paulan, jotka ovat omalla talvilomallaan Suomesta. Liityin heidän seuraansa ja samalla matkani luonne muuttui aivan olennaisesti. Kun ensimmäiset 1,5 viikkoa menivät reppu selässä ja katukeittiöissä syödessä, nyt olemme yöpyneet kivoissa hotelleissa ja herkutelleet ravintoloissa ja rantabaareissa. On ollut jännä huomata kuinka erilaiseksi arki on muuttunut, olen nyt ollut enemmän perinteisellä turistilomalla. Vaikka olemmekin olleet aika omatoimisia, mm. vaihtaneet paikkaa usein, matkastani katosi hetkeksi uudet tuttavuudet, toiset samanlaiset reppureissaajat ja osittain myös paikalliset ihmiset. Tilalle tuli pitkiä juttutuokioita kotoa tuttujen ystävien kanssa sekä löhöilyä rannalla ja uima-altailla, ihanaa!<br />
<br />
Viime päivät olen pohtinut paljon turismia ja sen monia muotoja. Erityisesti ajatuksia herätti päivän mittainen saariretki Phi Phi saarille Phuketin lähistöllä. Päivän aikana pysähdyimme useita kertoja eri rannoille, kun naiseksi pukeutunut miesoppaamme Crazy Jen kierrätti meitä ympäri ulappaa. Yksi retken kohokohdista oli rantautua The Beach -elokuvasta tutulle rannalle. Maya Beach oli tuon elokuvan salainen ranta, jonne muutama utelias matkailija löysi. Elokuvan myötä rannasta on tullut äärimmäisen suosittu turistikohde. Pienelle rannalle oli ahdettu laskujeni mukaan yli 40 pikavenettä, joista purkautui rantaan meidän veneen pääluvun perusteella yhteensä yli 1000 turistia. Kaikki halusivat räpsiä kuvia samasta rannasta ja napata kameroihinsa sen aidon tunnelman joka elokuvastakin näkyi. Harmi vaan että rannalla ei ollut ainuttakaan tyhjää kohtaa, jotta olisi saanut kuvan pelkästä luonnosta tai muuten upeasta maisemasta kirkkaan meriveden kera. Retkeen kuului myös snorklausta ja apinoiden ruokkimista. Vene ajettiin mm. pieneen poukamaan, jonka nimi oli Monkey Bay. Poukaman perällä oli pieni kaistale valkoista hiekkaa jolla istui yksi kyllästynyt apina. Innokkaat turistit heittelivät apinalle banaaneja ja leipää, tai oikeastaan kaikkea mitä käteen sattui. Apina katsoi meitä säälittävän näköisenä, väisteli banaanisadetta ja katosi viidakkoon. Sikäli jos tässä poukamassa vierailee päivittäin nuo 40 pikavenettä ties kuinka monena päivänä vuodessa, en ole yllättynyt että apinalla ei ollutkaan nälkä juuri meidän veneen kohdalla. Samassa poukamassa rantaan oli ajautunut kasoittain roskia, muovisia vesipulloja, styrox-eväsrasioita yms. Valitettavasti ennen varmaan varsin viehättävä Maya Beach ja Monkey Bay ovat nyt jääneet turismin jalkoihin ja ainoa joka hyötyy on kamerakauppa, josta turistit ostavat pikakameransa joilla räpsiä kuvat. Matkaoppaita tekevä Lonely Planet on jo muutaman vuoden ajan suositellut välttelemään Phi Phi saaria massaturismin välttämiseksi ja edesauttaakseen ainutlaatuisen luonnon säilymistä. Meillä mukana olleessa suomalaisessa matkaoppaassa todettiin Thaimaan osalta, että mikäli löydät täältä upean rannan autiolta saarelta, älä kerro siitä muille. Pidä tieto itselläsi, niin saat nauttia saaren rauhasta vielä ensi vuonnakin.<br />
<br />
Nyt olemme vaihtaneet pienelle maalaistunnelmaiselle saarelle Koh Lantalle. Tämä vaikuttaisi olevan ruotsalaisturistien oma piilopaikka. Lähes kaikki muut turistit tulevat ruotsista, suomalaisia on löytynyt kaksi. Ruotsalaisten yhteishenki on ällistyttävää, he ovat kuin yhtä suurta perhettä, vaikka ovatkin kaikki omilla matkoillaan. Luin viime kesänä amerikan matkalla kirjan nimeltä Vadelmavenepakolainen ja moni tuossa kirjassa mainittu juttu on palautunut mieleen. Kirjan päähenkilö on suomalainen mies joka haluaa palavasti olla ruotsalainen. Hän menee kirjassa jo aivan äärimmäisyyksiin ollakseen uskottava ruotsalainen. Kliseet joita kirjassa viljeltiin ruotsalaisten lomailutottumuksista, näkyvät täällä Lantalla elävinä esimerkkeinä. Tunnelmaa on vaikea selittää, mutta lukekaapa tuo kirja, niin tiedätte mitä tarkoitan.<br />
<br />
Viimeisen viikon ehdottomia kohokohtia ovat olleet suraavat asiat. Phuketin Karon Beachilla vietetyt yölliset tunteja kestäneet uintihetket syrjäisen hotellimme pienellä uima-altaalla. Hotelli oli ehkä vähän kulunut, mutta uima-allas oli täydellisellä paikalla jyrkällä rinteellä, josta aukesi näkymä suoraan merelle. Öisin oli kovia ukkosia ja kelluimme valaisemattomalla uima-altaalla tähtitaivaan alla ja katsoimme kun salamat löivät kaukana vuoren takana. Täällä Koh Lantalla olemme päättäneet rantapäivät öljyhierontaan rannalle rakennetussa katoksessa. Katoksen reunasta riippuvat pienet simpukkanauhat jotka helisevät tuulessa. Tiikeribalsamin huumaava tuoksu herättää aistit ja vaikka silmät painuvatkin kiinni nautinnosta, ympäristöä voi vain ihailla. Illalliset ollaan nautittu rantahiekalle rakennetuilla pienillä pöytäsaarekkeilla. Olemme istuneet ilta toisensa perään samoilla tyynyillä katsellen upeita auringonlaskuja ja samalla nautittu kookosmaidolla maustettuja värikkäitä cocktaileja. Elämä on täällä aika helppoa ja vaivatonta kun vain antaa sen viedä mukanaan :)<br />
<br />
Huomena torstaina lähdemme takaisin Phuketiin. Vietämme siellä vielä kolme yötä ja sunnuntaina jatkan matkaani yksin eteenpäin. Koska matkabudjetti on jo tässä vaiheessa täysin epämääräinen käsite, yritän säästää rahojani ja matkustan bussilla Bangkokiin. Tiedossa on siis yöllinen 12 tuntia kestävä bussimatka paikalliseen enkelten kaupunkiin. Maanantaina olisi tarkoitus herätä Bangkokista ja jatkaa siellä lentokentälle. Ensi viikolla maa siis vaihtuu kun lennän maanantaina Malesian puolelle Kuala Lumpuriin.<br />
Pitäkää peukkuja bussimatkalle!<br />
<br />
Tiina</span>Tiinahttp://www.blogger.com/profile/17761869151877233944noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-409915916242887647.post-86183176037909844232012-01-17T03:20:00.000-08:002012-01-17T03:20:57.349-08:00Lääkärissä<span lang=""><br />
Hurahtipa viikko nopeasti, edellisestä kirjoituksesta onkin näköjään jo monta päivää. Maisemat ovat jo vaihtuneet mutta palaan vielä hetkeksi Jomtienille ja Pattayalle.<br />
<br />
Viime perjantaina heräsin samaan tuttuun vaivaan. Ystäväni moskiitot löysivät minut vihdoin rannalta torstai-iltana ja aamulla oli kaikki raajat täynnä tennispallon kokoisia patteja. Olen Suomessakin allerginen hyttysille ja ulkomailla vaiva vain korostuu. Niinpä perjantaiaamun ohjelma alkoi jo perinteeksi muodostuneella käynnillä Pattayan sairaalaan. Olen käynyt kyseisessä paikassa ainakin kahdesti aikaisempina vuosina, joten rutiini oli tuttu. Vastaanotto oli jälleen kerran erittäin mieluisa. Astuin sairaalan rappusille jolloin aulasta ryntäsi jo ensimmäinen avulias sairaanhoitaja. Hän tarttui minua reippaasti kädestä, talutti sisälle ja kysyi "how many pain?", siis kuinka paljon sattuu. Yritin kertoa ettei tässä nyt välitöntä hätää ole, mutta antihistamiini olisi aika kiva juttu. Minut ohjattiin aulaan istumaan ja odottamaan. Passini otettiin kopioitavaksi. Hetken päästä sain passini takaisin ja uusi terveydenhoitaja tuli iloisesti ilmoittamaan "hello miss Salomaa, welcome again". Sairaalasta oli löytynyt vanha potilaskorttini, josta luonnollisesti löytyi tuttu sairaskertomus :) Tämän jälkeen palvelu oli erittäin nopeaa. Sairaalan aula oli täynnä muita turisteja, suurin osa venäläisiä. Menin koko jonon ohi suoraan kaikkien edelle. Prosessi menee seuraavasti: punnitus, verenpaineen mittaus, näkötesti kirjaintaululla, kuumeen mittaus, kuulotesti, lääkärin tapaaminen joka antaa määräyksen antihistamiinipiikkiä varten, pistoksen antaminen eri osastolla, lepääminen lepo-osastolla, kassalle ja lääketiskille. Laskin että prosessin aikana minua hoiti 8 eri hoitajaa ja yksi lääkäri. Aikaa tähän kaikkeen meni n. 15 minuuttia ja olin jo takaisin ulkona lääkepussin kanssa. Lysti maksaa n. 30 eur sisältäen siis kaiken, myös lääkkeet. Lääkkeitä tuli sellainen säkillinen että jos minua vielä joku puree, niin nämä lääkkeet riittävät hyvin, ei varmaan tartte enää hakea lisää. Uloskävellessä huomasin että aulassa lukee kissan kokoisilla kirjaimilla "please contact staff if you wait more than 10 min". Naureskelin tälle itsekseni, koska juuri ennen lähtöäni Suomesta eräs ystäväni vietti Tikkurilan terveysasemalla 5 tuntia odottaen sairastodistusta töihin. Tämä aavistuksen nopeampi malli voitaisiin mielestäni kopioida myös Tikkurilaan :) Nyt on joka tapauksessa puremat jo hävinneet, joten lääkärikeikka oli oikein hyvä päätös.<br />
<br />
Muuten päivät ovat menneet melkolailla perinteisesti Thaimaan tyyliin. Vaikka sää on ollut vähän pilvinen, ulkona on todella kuuma ja jos aurinkorasva unohtuu, niin illalla on punainen nenä. Olen edelleen viettänyt paljon aikaa Navidin kanssa. Kulttuurieroja löytyy koko ajan lisää ja yhteinen aika on ollut vähintäänkin haastavaa. Vaikka tulemmekin hyvin toimeen englannilla, asioita on joskus todella vaikea selittää kun ei voi käyttää omaa äidinkieltään. Monia asioita on edelleen vaikea käsittää vaikka kuinka yrittäisi. Pari päivää sitten Navid kertoi minulle että hänen serkkunsa on Iranissa aktiivinen vapauden puolestapuhuja. En tarkalleen tiedä mitä on tapahtunut, ei tiedä Navidkaan, mutta nyt serkun perhe on lähetetty Iranista pois. Ymmärtääkseni heidät on karkoitettu. Serkku on nainen ja hänellä on 3-vuotias lapsi. Nyt perhe on Malesiassa ja etsii uutta paikkaa jossa asua ja elää rauhassa ilman pelkoa kotimaan mahdollisista rangaistuksista. On ollut vaikea löytää sanoja millään kielellä jotta osaisin jotenkin ilmaista Navidille kuinka pahoillani olen tilanteesta. Hän on luonnollisesti ollut äärimmäisen huolissaan läheisistään. Samaan aikaan Pattayalla on ollut mahdollisuus äänestää Suomen presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella ja minä pöljä jätin asian hoitamatta. On ollut aika vaikea arvostaa omaa käytöstään kun samaan aikaan Navidin serkku pakenee kotimaataan juuri vapauden vuoksi. Valehtelisin jos sanoisin etten ole valvonut asian vuoksi ja miettinyt miten eri tavalla meidän elämät meitä kuljettavat. Minä saatoin lähteä Pattayalta jatkamaan unelmieni matkaa ja Navid jäi istumaan hotelliinsa ja suunnittelee nyt nopeaa paluuta Malesiaan jotta hän voi auttaa serkkuaan kaikin tavoin. Ei varmaan tarvitse kertoa kuinka paljon arvostan passiani jossa lukee Suomi Finland.<br />
<br />
Sunnuntaina jatkoin siis matkaani Phuketiin. Kaksi ystävääni Suomesta tulivat tänne omalle lomalleen ja liityin heidän seuraansa. Meillä on majoituksena varsin hieno 4 tähden hotelli. Näin mm. hiustenkuivaajan ensimmäisen kerran matkani aikana, vähänkö on luksusta :) Phuket on ollut minulle melkoinen yllätys. Täällä on aivan toisenlainen meno kuin Pattayalla. Monesti Pattayaa on pidetty jopa hurjana paikkana ja moni on ihmetellyt miten viihdyn siellä vuodesta toiseen. Olemme tällä hetkellä Patong Beachilla, paikka jota on esitetty paljon Suomen televisiossa Paratiisi -ohjelmassa. Sanoisin että täällä bailaajien määrä on moninkertainen ja kävelykadun sirkusmeininki on ällistyttävä verrattuna Pattayaan. Hintataso on myös pikkuisen kalliimpi kuin Pattayalla, joten täällä olen joutunut tosissani tinkimään ja harjoittelemaan kaupankäyntiä. Tässä auttaa onneksi se etten ole enää ihan kalpea, pieni rusketus auttaa kummasti rantakadulla kun aletaan neuvottelemaan hinnoista. Minkä ruskettuneempi olet, sen parempi on hinta, koska kukaan ei enää jaksa yrittää saada sinulta kovaa hintaa, sillä sinun oletetaan jo tietävän paremmin. Tänään kävimme kenkäkaupoilla. Haussa oli 3 paria sandaaleja. Yhden parin hinnaksi esitettiin eri kioskeissa 750-900 bahtia. Euroissa tämä on n. pari kymppiä. Lopputuloksena saimme kolme paria kenkiä 900 bahtilla. Toisin sanoen hinnasta piti tinkiä aika paljon. Suunnittelemme myös päiväretkeä läheisille Phi Phi saarille. Päiväretken hinta per henkilö on listan mukaan 2800 baht, eli n.70eur. Sain sovittua meille hinnan siten että maksamme 1000baht per nenä, eli 25€. Budjetti siis pitää toistaiseksi, kun osaa vain olla tarkkana missä kohdassa on mahdollista säästää. Yleisesti ottaen paikalliset eivät ole pahoillaan että hinnoista tingitään näin paljon, se on osa kaupankäyntiä ja paikallista kulttuuria. Joka kerta saamme kohteliaat kiitokset hinnasta huolimatta. Lähdemme siis saarihyppelylle varmaan torstaina tai perjantaina. Koko päivän retkeen tulee kuulumaan 7 pysähdystä eri saarilla ja rannoilla, lounas, venematkat koko päivän osalta ja maissa kuljetukset hotellille ja takaisin. Kunhan päästään retkelle, niin saan toivottavasti tänne myös ensimmäiset kuvat paikallisista maisemista.<br />
<br />
Takana on siis ensimmäiset vajaat kaksi viikkoa. Lyhyessä ajassa olen käynyt läpi kaikki mahdolliset tunteet, olen itkenyt ja nauranut. Oleminen ja eläminen on ollut helppoa ja vaikeaa, mutta kaikesta on selvitty. Ja jos olen unohtanut kertoa niin laukkukin on perillä, sain sen kaksi päivää saapumiseni jälkeen. Hulluinta on ehkä se että en ole edelleenkään tarvinnut sieltä lähes mitään, päivät sujuvat hyvin uikkareilla ja aurinkorasvalla :) Odotan innolla kaikkea mitä vielä kohtaan ja koen. Koska tunteiden vuoristorata on ollut melkoinen, olen miettinyt paljon miten reissu tulee minuun vaikuttamaan puolen vuoden aikana. Päivä päivältä tulen varmemmaksi siitä että lähtö oli paras päätös jonka olen elämässäni tehnyt. Jos jollain teistä on unelmia joista vain haaveilette, älkää jättäkö niitä vain ajatuksen tasolle. Maailmassa on niin paljon tarjolla, että tästä riittää kaikille uteliaille :) Elän elämäni parasta aikaa enkä voisi olla onnellisempi!<br />
<br />
Tiina<br />
Phuket, Thaimaa</span>Tiinahttp://www.blogger.com/profile/17761869151877233944noreply@blogger.com1