Viimeiset pari viikkoa hurahtivat niin vauhdilla etten ehtinyt edes huomata. Päivät menivät ostoksilla ja auringosta nauttiessa. Muuten arkeen kului Maritan koiran kanssa. Olimme jo talvella tehneet Maritan kanssa sopimuksen että minä hoidan kesällä koiraa pari viikkoa, niin Marita pääsee lomalle Suomeen. Oli outoa ajatella että Marita on minun perheeni luona kylässä, kun en itsekään ole nähnyt heitä pitkään aikaan. Kahden viikon Suomi-loma sujui nopeasti ja pian Marita olikin jo takaisin Kaliforniassa. Parasta Maritan paluussa oli se, että minä sain tuliaisiksi salmiakkia :) Laukusta löytyi myös iso kasa Reissumiestä ja muita suomalaisia herkkuja. Minä pidin sitkeästi näppini kurissa enkä syönyt ainuttakaan ruisleivän palaa. Marita saa leipää vielä harvemmin kuin minä, joten minä kyllän kestän kotiin saakka!
Tässä vaiheessa reissua kotiinpaluu on jo vahvasti mielessä. On pitänyt jo vähän alkaa miettimään mitä kotona oikein odottaa ja kuinka kaikki lähtee rullaamaan. Moni asia varmaan menee omalla painollaan, mutta tietenkin nämä silti pyörivät mielessä. Ensinnäkin muutan takaisin vanhempieni luokse pariksi kuukaudeksi, heinäkuun lopulla pitää mennä takaisin töihin ja loppukesästä saan kotini takaisin jolloin on tiedossa muutto. Elokuun alussa on koristurnaus oman jengin kanssa ja kaiken lisäksi on tietysti miljoona erilaista kesäohjelmaa, josta haluaisin nauttia ilman ylimääräistä päänvaivaa. Jossain vaiheessa kaikki tuleva alkoi tuntumaan kauhealta taakalta ja päätin vetää lenkkikengät jalkaan. Raitis ilma taisi tehdä tehtävänsä ja löysinkin itseni lenkkipolulta melkein joka päivä. Pääsin hyvään lenkkivauhtiin ja pian huomasin että ehkä nämä tulevat muutokset ovatkin pelkästään kivoja juttuja. Lopputulos on kuitenkin se että kotona odottaa perhe ja ystävät, Suomen kesä ja mansikat, kesämökin puusauna ja järven ranta, oma koti ja oma sänky sekä paras korisjengi joka huolii minut mukaan turnausmatkalle näinkin pitkän pelitauon jälkeen.
Maritan naapuri Gerda taisi kuitenkin huomata että minä vähän stressasin kaikkea ja hän ehdotti meille pientä päiväretkeä. Lähdimme autolla Santa Barbaraan kävelemään ja ihmettelemään. Kaupunki on varsin viehättävä ja päivä oli tosi onnistunut. Kuljimme pitkin ostoskatuja kahvimukien kanssa ja ihastelimme kaupungin upeita kukkaistutuksia. Söimme lounasta katukahvilassa ja katselimme ihmisten kiireetöntä menoa. Lounaan jälkeen teimme pitkän kävelylenkin meren rannalla ja napsimme kuvia kaukan lipuvista purjeveneistä. Santa Barbarassa oli kaikki kohdallaan!
Pari päivää myöhemmin teimme vielä yhden retken Gerdan ja Klausin kanssa. Olimme jo ensimmäisellä viikolla käyneet veneilemässä läheisellä järvellä ja päätimme tehdä retken uudestaan. Nappasimme viinipullon kainaloon ja ajelimme järvelle. Westlake on siitä erikoinen järvi että se on ihmisen tekemä tekojärvi, johon on luotu täydellinen ekosysteemi. Järveä huolletaan päivittäin ja täällä onkin tarkat säännöt miten toimia. Järveä ei haluta pilata, joten mm. veneet joilla järvelle voi mennä ovat kaikki akkukäyttöisiä. Kunhan paatissa on virtaa, niin täällä saa seilata veneellään upeissa maisemissa ja matkallaan voi ihastella arvokkaita rantatontteja ja niille rakennettuja omakotitaloja. Voitte arvata, että hintaa näillä taloilla on niin paljon että heikompaa saattaisi hirvittää. Ylihinnoiteltuja sanon minä, vaikka upeilta kyllä näyttivätkin.
Viimein tuli aika aloittaa pakkaaminen. Mikähän siinä on että joka vuosi olen saman ongelman edessä? Vaikka kuinka yritän suunnitella mitä laukkuun mahtuu, niin päivän päätteeksi istun laukun päällä ja yritän väkisin vetää vetoketjuja kiinni. Rinkan lisäksi minulla on nyt jo toinenkin iso laukku ja olin silti melkoisissa ongelmissa ennen kuin kaikki tavarat olivat kassien sisäpuolella. Pakkaamista vaikeutti entisestään se että osa tavaroista piti jättää helposti saataville, koska olen vielä menossa Seattleen häihin. En siis voinut runtata kaikkea miten sattuu, vaan jouduin vielä suunnittelemaan viimeisen kolmen päivän tavarat jotenkin järkevästi.
Sain kuitenkin laukkuni kasaan ja raahasin ylipainoiset kassini lentokentälle. Jostain syystä virkailija oli minua kohtaan armollinen ja päästi laukkuni läpi ilman ylimääräisiä maksuja. Perillä Seattlessa ehdin jo vähän huolestua kun laukkuhihnalle tuli vain yksi laukku ja tietenkin se rinkka missä oli ne häävaatteet, puuttui kokonaan. Ehdin jo käydä pari kauhuskenaariota läpi päässäni, kun huomasin että rinkkani pilkotti nurkan takaa. Siellä se makasi lattialla ison kyltin alla jossa luki "oversized & overweight luggage". Hiivin hakemaan laukkuni ja poistuin paikalta vähin äänin...
Viimeinen viikonloppu meni häiden merkeissä. Hyvä ystäväni Virve meni naimisiin ja pääsin mukaan heidän juhlaansa. Oli kiva kokea häät ulkomailla ja huomata että taitaa olla ihan sama kuinka häitä viettää, yksi asia on varmaa. Morsiuspari on aivan rakastunut toisiinsa ja kaikki iloitsevat heidän puolestaan! Juhlat olivat oikein onnistuneet ja tähän on hyvä päättää omakin matka.
Viimeinen aamu koitti ja heräsin jo ennen herätyskelloa. Pakko myöntää että kaikesta matkustamisesta huolimatta tuttu matkakuume piti minut hereillä melkein koko yön. Pakkasin viimeiset tavarat takaisin rinkkaan, hyppäsin taksiin ja ajelin kentälle. Nyt istun portilla ja odotan ensimmäistä lentoa. Vielä kun puristan 16 tuntia lentokoneessa, niin sitten olen kotona. Ja voitte olla varmoja että kiljun riemusta kun astun huomena Helsinki-Vantaan lentokentälle ja tajuan että kiersin yksin maailman ympäri!
Tiina
