Turisti-Tiina

Matka jatkui lentäen Phuketiin reilu viikko sitten. Perillä tapasin Lindan ja Paulan, jotka ovat omalla talvilomallaan Suomesta. Liityin heidän seuraansa ja samalla matkani luonne muuttui aivan olennaisesti. Kun ensimmäiset 1,5 viikkoa menivät reppu selässä ja katukeittiöissä syödessä, nyt olemme yöpyneet kivoissa hotelleissa ja herkutelleet ravintoloissa ja rantabaareissa. On ollut jännä huomata kuinka erilaiseksi arki on muuttunut, olen nyt ollut enemmän perinteisellä turistilomalla. Vaikka olemmekin olleet aika omatoimisia, mm. vaihtaneet paikkaa usein, matkastani katosi hetkeksi uudet tuttavuudet, toiset samanlaiset reppureissaajat ja osittain myös paikalliset ihmiset. Tilalle tuli pitkiä juttutuokioita kotoa tuttujen ystävien kanssa sekä löhöilyä rannalla ja uima-altailla, ihanaa!

Viime päivät olen pohtinut paljon turismia ja sen monia muotoja. Erityisesti ajatuksia herätti päivän mittainen saariretki Phi Phi saarille Phuketin lähistöllä. Päivän aikana pysähdyimme useita kertoja eri rannoille, kun naiseksi pukeutunut miesoppaamme Crazy Jen kierrätti meitä ympäri ulappaa. Yksi retken kohokohdista oli rantautua The Beach -elokuvasta tutulle rannalle. Maya Beach oli tuon elokuvan salainen ranta, jonne muutama utelias matkailija löysi. Elokuvan myötä rannasta on tullut äärimmäisen suosittu turistikohde. Pienelle rannalle oli ahdettu laskujeni mukaan yli 40 pikavenettä, joista purkautui rantaan meidän veneen pääluvun perusteella yhteensä yli 1000 turistia. Kaikki halusivat räpsiä kuvia samasta rannasta ja napata kameroihinsa sen aidon tunnelman joka elokuvastakin näkyi. Harmi vaan että rannalla ei ollut ainuttakaan tyhjää kohtaa, jotta olisi saanut kuvan pelkästä luonnosta tai muuten upeasta maisemasta kirkkaan meriveden kera. Retkeen kuului myös snorklausta ja apinoiden ruokkimista. Vene ajettiin mm. pieneen poukamaan, jonka nimi oli Monkey Bay. Poukaman perällä oli pieni kaistale valkoista hiekkaa jolla istui yksi kyllästynyt apina. Innokkaat turistit heittelivät apinalle banaaneja ja leipää, tai oikeastaan kaikkea mitä käteen sattui. Apina katsoi meitä säälittävän näköisenä, väisteli banaanisadetta ja katosi viidakkoon. Sikäli jos tässä poukamassa vierailee päivittäin nuo 40 pikavenettä ties kuinka monena päivänä vuodessa, en ole yllättynyt että apinalla ei ollutkaan nälkä juuri meidän veneen kohdalla. Samassa poukamassa rantaan oli ajautunut kasoittain roskia, muovisia vesipulloja, styrox-eväsrasioita yms. Valitettavasti ennen varmaan varsin viehättävä Maya Beach ja Monkey Bay ovat nyt jääneet turismin jalkoihin ja ainoa joka hyötyy on kamerakauppa, josta turistit ostavat pikakameransa joilla räpsiä kuvat. Matkaoppaita tekevä Lonely Planet on jo muutaman vuoden ajan suositellut välttelemään Phi Phi saaria massaturismin välttämiseksi ja edesauttaakseen ainutlaatuisen luonnon säilymistä. Meillä mukana olleessa suomalaisessa matkaoppaassa todettiin Thaimaan osalta, että mikäli löydät täältä upean rannan autiolta saarelta, älä kerro siitä muille. Pidä tieto itselläsi, niin saat nauttia saaren rauhasta vielä ensi vuonnakin.

Nyt olemme vaihtaneet pienelle maalaistunnelmaiselle saarelle Koh Lantalle. Tämä vaikuttaisi olevan ruotsalaisturistien oma piilopaikka. Lähes kaikki muut turistit tulevat ruotsista, suomalaisia on löytynyt kaksi. Ruotsalaisten yhteishenki on ällistyttävää, he ovat kuin yhtä suurta perhettä, vaikka ovatkin kaikki omilla matkoillaan. Luin viime kesänä amerikan matkalla kirjan nimeltä Vadelmavenepakolainen ja moni tuossa kirjassa mainittu juttu on palautunut mieleen. Kirjan päähenkilö on suomalainen mies joka haluaa palavasti olla ruotsalainen. Hän menee kirjassa jo aivan äärimmäisyyksiin ollakseen uskottava ruotsalainen. Kliseet joita kirjassa viljeltiin ruotsalaisten lomailutottumuksista, näkyvät täällä Lantalla elävinä esimerkkeinä. Tunnelmaa on vaikea selittää, mutta lukekaapa tuo kirja, niin tiedätte mitä tarkoitan.

Viimeisen viikon ehdottomia kohokohtia ovat olleet suraavat asiat. Phuketin Karon Beachilla vietetyt yölliset tunteja kestäneet uintihetket syrjäisen hotellimme pienellä uima-altaalla. Hotelli oli ehkä vähän kulunut, mutta uima-allas oli täydellisellä paikalla jyrkällä rinteellä, josta aukesi näkymä suoraan merelle. Öisin oli kovia ukkosia ja kelluimme valaisemattomalla uima-altaalla tähtitaivaan alla ja katsoimme kun salamat löivät kaukana vuoren takana. Täällä Koh Lantalla olemme päättäneet rantapäivät öljyhierontaan rannalle rakennetussa katoksessa. Katoksen reunasta riippuvat pienet simpukkanauhat jotka helisevät tuulessa. Tiikeribalsamin huumaava tuoksu herättää aistit ja vaikka silmät painuvatkin kiinni nautinnosta, ympäristöä voi vain ihailla. Illalliset ollaan nautittu rantahiekalle rakennetuilla pienillä pöytäsaarekkeilla. Olemme istuneet ilta toisensa perään samoilla tyynyillä katsellen upeita auringonlaskuja ja samalla nautittu kookosmaidolla maustettuja värikkäitä cocktaileja. Elämä on täällä aika helppoa ja vaivatonta kun vain antaa sen viedä mukanaan :)

Huomena torstaina lähdemme takaisin Phuketiin. Vietämme siellä vielä kolme yötä ja sunnuntaina jatkan matkaani yksin eteenpäin. Koska matkabudjetti on jo tässä vaiheessa täysin epämääräinen käsite, yritän säästää rahojani ja matkustan bussilla Bangkokiin. Tiedossa on siis yöllinen 12 tuntia kestävä bussimatka paikalliseen enkelten kaupunkiin. Maanantaina olisi tarkoitus herätä Bangkokista ja jatkaa siellä lentokentälle. Ensi viikolla maa siis vaihtuu kun lennän maanantaina Malesian puolelle Kuala Lumpuriin.
Pitäkää peukkuja bussimatkalle!

Tiina

Lääkärissä

Hurahtipa viikko nopeasti, edellisestä kirjoituksesta onkin näköjään jo monta päivää. Maisemat ovat jo vaihtuneet mutta palaan vielä hetkeksi Jomtienille ja Pattayalle.

Viime perjantaina heräsin samaan tuttuun vaivaan. Ystäväni moskiitot löysivät minut vihdoin rannalta torstai-iltana ja aamulla oli kaikki raajat täynnä tennispallon kokoisia patteja. Olen Suomessakin allerginen hyttysille ja ulkomailla vaiva vain korostuu. Niinpä perjantaiaamun ohjelma alkoi jo perinteeksi muodostuneella käynnillä Pattayan sairaalaan. Olen käynyt kyseisessä paikassa ainakin kahdesti aikaisempina vuosina, joten rutiini oli tuttu. Vastaanotto oli jälleen kerran erittäin mieluisa. Astuin sairaalan rappusille jolloin aulasta ryntäsi jo ensimmäinen avulias sairaanhoitaja. Hän tarttui minua reippaasti kädestä, talutti sisälle ja kysyi "how many pain?", siis kuinka paljon sattuu. Yritin kertoa ettei tässä nyt välitöntä hätää ole, mutta antihistamiini olisi aika kiva juttu. Minut ohjattiin aulaan istumaan ja odottamaan. Passini otettiin kopioitavaksi. Hetken päästä sain passini takaisin ja uusi terveydenhoitaja tuli iloisesti ilmoittamaan "hello miss Salomaa, welcome again". Sairaalasta oli löytynyt vanha potilaskorttini, josta luonnollisesti löytyi tuttu sairaskertomus :) Tämän jälkeen palvelu oli erittäin nopeaa. Sairaalan aula oli täynnä muita turisteja, suurin osa venäläisiä. Menin koko jonon ohi suoraan kaikkien edelle. Prosessi menee seuraavasti: punnitus, verenpaineen mittaus, näkötesti kirjaintaululla, kuumeen mittaus, kuulotesti, lääkärin tapaaminen joka antaa määräyksen antihistamiinipiikkiä varten, pistoksen antaminen eri osastolla, lepääminen lepo-osastolla, kassalle ja lääketiskille. Laskin että prosessin aikana minua hoiti 8 eri hoitajaa ja yksi lääkäri. Aikaa tähän kaikkeen meni n. 15 minuuttia ja olin jo takaisin ulkona lääkepussin kanssa. Lysti maksaa n. 30 eur sisältäen siis kaiken, myös lääkkeet. Lääkkeitä tuli sellainen säkillinen että jos minua vielä joku puree, niin nämä lääkkeet riittävät hyvin, ei varmaan tartte enää hakea lisää. Uloskävellessä huomasin että aulassa lukee kissan kokoisilla kirjaimilla "please contact staff if you wait more than 10 min". Naureskelin tälle itsekseni, koska juuri ennen lähtöäni Suomesta eräs ystäväni vietti Tikkurilan terveysasemalla 5 tuntia odottaen sairastodistusta töihin. Tämä aavistuksen nopeampi malli voitaisiin mielestäni kopioida myös Tikkurilaan :) Nyt on joka tapauksessa puremat jo hävinneet, joten lääkärikeikka oli oikein hyvä päätös.

Muuten päivät ovat menneet melkolailla perinteisesti Thaimaan tyyliin. Vaikka sää on ollut vähän pilvinen, ulkona on todella kuuma ja jos aurinkorasva unohtuu, niin illalla on punainen nenä. Olen edelleen viettänyt paljon aikaa Navidin kanssa. Kulttuurieroja löytyy koko ajan lisää ja yhteinen aika on ollut vähintäänkin haastavaa. Vaikka tulemmekin hyvin toimeen englannilla, asioita on joskus todella vaikea selittää kun ei voi käyttää omaa äidinkieltään. Monia asioita on edelleen vaikea käsittää vaikka kuinka yrittäisi. Pari päivää sitten Navid kertoi minulle että hänen serkkunsa on Iranissa aktiivinen vapauden puolestapuhuja. En tarkalleen tiedä mitä on tapahtunut, ei tiedä Navidkaan, mutta nyt serkun perhe on lähetetty Iranista pois. Ymmärtääkseni heidät on karkoitettu. Serkku on nainen ja hänellä on 3-vuotias lapsi. Nyt perhe on Malesiassa ja etsii uutta paikkaa jossa asua ja elää rauhassa ilman pelkoa kotimaan mahdollisista rangaistuksista. On ollut vaikea löytää sanoja millään kielellä jotta osaisin jotenkin ilmaista Navidille kuinka pahoillani olen tilanteesta. Hän on luonnollisesti ollut äärimmäisen huolissaan läheisistään. Samaan aikaan Pattayalla on ollut mahdollisuus äänestää Suomen presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella ja minä pöljä jätin asian hoitamatta. On ollut aika vaikea arvostaa omaa käytöstään kun samaan aikaan Navidin serkku pakenee kotimaataan juuri vapauden vuoksi. Valehtelisin jos sanoisin etten ole valvonut asian vuoksi ja miettinyt miten eri tavalla meidän elämät meitä kuljettavat. Minä saatoin lähteä Pattayalta jatkamaan unelmieni matkaa ja Navid jäi istumaan hotelliinsa ja suunnittelee nyt nopeaa paluuta Malesiaan jotta hän voi auttaa serkkuaan kaikin tavoin. Ei varmaan tarvitse kertoa kuinka paljon arvostan passiani jossa lukee Suomi Finland.

Sunnuntaina jatkoin siis matkaani Phuketiin. Kaksi ystävääni Suomesta tulivat tänne omalle lomalleen ja liityin heidän seuraansa. Meillä on majoituksena varsin hieno 4 tähden hotelli. Näin mm. hiustenkuivaajan ensimmäisen kerran matkani aikana, vähänkö on luksusta :) Phuket on ollut minulle melkoinen yllätys. Täällä on aivan toisenlainen meno kuin Pattayalla. Monesti Pattayaa on pidetty jopa hurjana paikkana ja moni on ihmetellyt miten viihdyn siellä vuodesta toiseen. Olemme tällä hetkellä Patong Beachilla, paikka jota on esitetty paljon Suomen televisiossa Paratiisi -ohjelmassa. Sanoisin että täällä bailaajien määrä on moninkertainen ja kävelykadun sirkusmeininki on ällistyttävä verrattuna Pattayaan. Hintataso on myös pikkuisen kalliimpi kuin Pattayalla, joten täällä olen joutunut tosissani tinkimään ja harjoittelemaan kaupankäyntiä. Tässä auttaa onneksi se etten ole enää ihan kalpea, pieni rusketus auttaa kummasti rantakadulla kun aletaan neuvottelemaan hinnoista. Minkä ruskettuneempi olet, sen parempi on hinta, koska kukaan ei enää jaksa yrittää saada sinulta kovaa hintaa, sillä sinun oletetaan jo tietävän paremmin. Tänään kävimme kenkäkaupoilla. Haussa oli 3 paria sandaaleja. Yhden parin hinnaksi esitettiin eri kioskeissa 750-900 bahtia. Euroissa tämä on n. pari kymppiä. Lopputuloksena saimme kolme paria kenkiä 900 bahtilla. Toisin sanoen hinnasta piti tinkiä aika paljon. Suunnittelemme myös päiväretkeä läheisille Phi Phi saarille. Päiväretken hinta per henkilö on listan mukaan 2800 baht, eli n.70eur. Sain sovittua meille hinnan siten että maksamme 1000baht per nenä, eli 25€. Budjetti siis pitää toistaiseksi, kun osaa vain olla tarkkana missä kohdassa on mahdollista säästää. Yleisesti ottaen paikalliset eivät ole pahoillaan että hinnoista tingitään näin paljon, se on osa kaupankäyntiä ja paikallista kulttuuria. Joka kerta saamme kohteliaat kiitokset hinnasta huolimatta. Lähdemme siis saarihyppelylle varmaan torstaina tai perjantaina. Koko päivän retkeen tulee kuulumaan 7 pysähdystä eri saarilla ja rannoilla, lounas, venematkat koko päivän osalta ja maissa kuljetukset hotellille ja takaisin. Kunhan päästään retkelle, niin saan toivottavasti tänne myös ensimmäiset kuvat paikallisista maisemista.

Takana on siis ensimmäiset vajaat kaksi viikkoa. Lyhyessä ajassa olen käynyt läpi kaikki mahdolliset tunteet, olen itkenyt ja nauranut. Oleminen ja eläminen on ollut helppoa ja vaikeaa, mutta kaikesta on selvitty. Ja jos olen unohtanut kertoa niin laukkukin on perillä, sain sen kaksi päivää saapumiseni jälkeen. Hulluinta on ehkä se että en ole edelleenkään tarvinnut sieltä lähes mitään, päivät sujuvat hyvin uikkareilla ja aurinkorasvalla :) Odotan innolla kaikkea mitä vielä kohtaan ja koen. Koska tunteiden vuoristorata on ollut melkoinen, olen miettinyt paljon miten reissu tulee minuun vaikuttamaan puolen vuoden aikana. Päivä päivältä tulen varmemmaksi siitä että lähtö oli paras päätös jonka olen elämässäni tehnyt. Jos jollain teistä on unelmia joista vain haaveilette, älkää jättäkö niitä vain ajatuksen tasolle. Maailmassa on niin paljon tarjolla, että tästä riittää kaikille uteliaille :) Elän elämäni parasta aikaa enkä voisi olla onnellisempi!

Tiina
Phuket, Thaimaa

Kulttuurieroja, osa 1

Heippa kaikki,
Ja kiitos valtavasta lukijatulvasta blogissani, en osannut odottaa tällaista vastaanottoa! Toivottavasti osaan jatkossakin poimia tänne mielenkiintoista luettavaa.
Viimeiset kaksi päivää olen ihmetellyt kultturieroja. Koska oletan että törmään tähän aiheeseen jatkossakin, tehdään tästä osa 1. Tapasin Navid-nimisen miehen pari päivää sitten. Navid on 26-vuotias ja lomalla Thaimaassa yksin. Navid asuu Malesiassa, mutta on syntyperältään Iranista. Hän on lähtenyt omasta kotimaastaan koska ei omien sanojensa mukaan viihdy Iranissa. Islam ja täkäläiset lait tekevät elämän erittäin vaikeaksi, varsinkin jos olisi kiinnostunut muistakin uskonnoista tai kulttureista. Niinpä Navid on lähtenyt opiskelemaan Malesiaan. Tullessaan Malesiaan hänelle myönnettiin vain opiskelijaviisumi, joten hän ei saa tehdä Malesiassa töitä. Mikäli hän tekisi töitä, hänet karkoitetaan takaisin Iraniin ja opinnot keskeytyvät. Jotta eläminen Malesiassa olisi mahdollista, Navidin vanhemmat lähettävät hänelle rahaa opiskeluja ja elämistä varten. Navid on säästänyt näistä rahoista ja on siis nyt lomalla näillä säästöillä.
Olemme keskustelleet paljon kotimaidemme kulttuureista ja elämäntavoista. Navid ei aluksi meinannut uskoa että olen matkalla yksin, koska iranilainen nainen ei kuulemma voisi tehdä vastaavaa. Hänen paikkansa on islamin mukaan kotona miehensä luona. Miehet elättävä naiset ja naiset huolehtivat kodista ja mahdollisesta perheestä. Naisilla on harvoin koulutusta, joka johtaa siihen että heillä ei ole ymmärrystä niin paljon että osaisivat itse edes lähteä mihinkään. Puhumattakaan siitä että olisi omat rahat joilla mennä. Navid on itse hyvin suvaitsevainen muita uskontoja ja kulttuureja kohtaan. Hän ei rukoile islamin säännösten mukaan, hän käyttää alkoholia ja on kuulemma kävellyt naisen kanssa käsi kädessä julkisella paikalla. Navid kertoi että hän toivoisi löytävänsä jonain päivänä tyttöystävän. Navid kertoi tämän olevan erittäin vaikeaa koska hänellä ei ole oikein mitään käsitystä kuinka naisten kanssa ollaan. Islamin mukaan julkiset hellyydenosoitukset ovat ehdottoman kiellettyjä, joten hän ei ole koskaan nähnyt mitään josta ottaa mallia. Navid epäileekin että menetti ensimmäisen tyttöystävänsä muutaman vuosi sitten vain sen takia ettei tiennyt miten olisi pitänyt seurustella. Minua Navid on kohdellut suojelevasti ja ollut erittäin huomaavainen. En saa esimerkiksi ylittää katua yksin, koska se on liian vaarallista. Lisäksi hän varmistaa aina että pääsen taksillani hotellille asti, koska olen halunnut mennä yksin. Ravintolassa minun on turha tarjoutua maksamaan omaa osuuttani, hän kuittaa aina koko laskun. Huvittavinta on se kun iltaisin lähdemme molemmat omiin suuntiimme, paiskaamme kättä kuin nuoret pojat. Onneksi Osku (pikkuveljeni) on joskus opettanut minua, muuten en tietäisi mihin huitoa! Toinen vaihtoehto on hyvin virallinen kättely jolloin Navid usein vähän kumartaa.
Olemme puhuneet paljon missä Navid haluaisi asua myöhemmin. Jossain vaiheessa Navidin on pakko palata kotimaahansa, koska hän ei ole vielä suorittanut asevelvollisuuttaan. Iranissa armeija kestää kaksi vuotta. Navid on nyt lykännyt armeijaan menoa opiskeluiden vuoksi. Lykkääminen onnistui koska hänen vanhempansa maksoivat Iranin valtiolle suurehkon summan rahaa, ikään kuin vakuudeksi siitä että Navid suorittaa velvollisuutensa myöhemmin. Navid ei ole kovin innoissaan tulevasta palvelusajasta, sillä se on erittäin raskas. Ensimmäiset kolme kuukautta on ns. alokasaikaa. Ei ole epätavallista että alokas ei kestä tätä jaksoa, sillä fyysiset harjoitukset ovat niin rankkoja ja ne kestävät todella kauan. Navid kertoikin että hänenkin lähipiirissään on tapahtunut itsemurhia, kun armeija on tuntunut liian raskaalta. Armeijaan on kuitenkin pakko mennä, joten Navidkin menee sinne lähitulevaisuudessa.
Uskonnon suhteen Navid on ollut hirveän kiinnostunut mitä minun uskontoni sallii ja mitä ei. Navidia harmittaa suunnattomasti millainen asema islamilla on tämän päivän maailmassa. Hänen mukaansa yli 90 prosenttia islamilaisista elää rauhallista elämää kunnioittaen uskontoaan. Jäljellejäävä osa edustaa uutisissakin nähtyä radikaalimpaa kantaa joka on Navidin mielestä pilannut alunperin hienon uskonnon maineen. Navid kertoi että hänen kotimaansa tiukat lait ja säännöt kuullostavat järjettömiltä suurilta osin vain sen vuoksi että maassa on valta väärillä ihmisillä. Jos rikot lakia, rangaistukset ovat niin kohtuuttomia että ihmisillä ei ole muita vaihtoehtoja kuin noudattaa lakeja. Tämä näyttää ulospäin siltä että koko kansa hyväksyy lait, vaikka tosiasiassa kukaan ei uskalla panna hanttiin kun pienestäkin rikkeestä joutuu suoraan vankilaan.
Viimeisen parin vuoden aikana Suomessakin on tapahtunut ikäviä asioita, jotka ovat pistäneet minut miettimään onko Suomi enää ns. lintukoto. Navidin kanssa käytyjen keskustelujen jälkeen voisin todeta että on edelleen lottovoitto syntyä Suomeen. Koen olevai etuoikeutettu kun voin sanoa olevani suomalainen ja vielä nainen :)
On toki huomattava että arvioni perustuu nyt pitkälti yhden ihmisen kanssa käytyjen keskustelun varaan. Uskon kuitenkin että Navidin elämäntilanne on varsin lähellä omaani ja siksi tällaista vertailua voin tehdä. Olemme molemmat sen ikäisiä että olemme aloittelemassa omaa eläämme ja nyt pitäisi tietää miten tästä eteenpäin. Vastaukset tuntuvat kovin erilaisilta juuri kulttuurien ja uskontojen vuoksi.
Tässä vaiheessa harmittaa kun ei tullut yhtä ainutta Suomen lippua mukaan.

Tiina

Perillä!

Heippa kaikki,
En usko tätä itsekään, mutta mulla on nyt ihan oma blogi! Jos jollain on jotain hyviä vinkkejä miten tänne saa kaikkea kivaa niin neuvoja otetaan vastaan. Voisin liittää valokuvia, kunhan saan niitä otettua.

Yksi toinen asia joka on ehkä vielä vaikeampi uskoa on se että todella pakkasin rinkkani ja lähdin matkaan :) Täällä sitä nyt sitten ollaan. Toisen päivän ilta ja edelleen ilman sitä pakattua rinkkaa. Ne jotka ette ole päässeet facebookin kautta lukemaan pienistä alkukaunkeuksista, niin tässä lyhyt versio.

- Lensin torstaina aamulla Amsterdamiin ja jatkoin sieltä Hong Kongin kautta Bangkokiin. Reititys oli aivan järjetön ja matka kesti 23 tuntia, mutta lippu oli erittäin edullinen.
- Sain jo Amsterdamissa tietää että hartaasti pakattu rinkka oli jäänyt Helsinkiin. Ensin tuli se kuuluisa paniikki, miten pärjään? Joudun kääntymään takaisin Suomeen? Soitan äidille? Sitten tuli seuraava vähän rauhallisempi ajatus joka totesi että ei voi mitään, minä menen sitten ensin ja rinkka toivottavasti tulee perässä.
- Bangkokissa selvitteli kadonneen rinkan sijaintia ja sain tietää että se on Amsterdamissa. Koska matka sieltä Thaimaan rannalle kestää melkoisen kauan, minua neuvottiin ystävällisesti lähtemään lentokentältä. Yritin jäädä yöksi lost & found -toimistoon, mutta jostain syystä virkailijat eivät olleet mun ehdotuksen kannalla...

Nyt olen siis ollut puolitoista vuorokautta ilman tavaroita ja perillä rannalla. Yöpymispaikka on löytynyt ja kaikki muu on kunnossa, paitsi nuo kaikki matkatavarat. Tämänhetkinen varustukseni on:
- kaksi kännykkää ja laturi
- lompakko
- Tyynenmeren matkaopas
- amerikkalainen kokkauslehti (miksi mulla edes on tämä mukana?)
- kaksi kynää
- huulirasva
- miniläppäri
- lentosukat ja niskatyyny
- verkkarit ja pitkähihainen paita
Ei ole ehkä yllätys että oli pakko hakea kaupasta bikinit, aurinkorasva ja shortsit. Näillä siis mennään.

Rinkan pitäisi saapua minä hetkenä hyvänsä. Istun erään tutun hotellin (ollaan usein oltu täällä perheen kanssa) aulassa ja odotan että kassi saapuisi, kuten on paikallisten lentokenttävirkailijoiden kanssa sovittu. En siis yövy tässä hotellissa, joten joudun istumaan ison viherkasvin takana suuressa aulassa, jottei kukaan epäile mua muuksi kuin asukkaaksi. Tähän lienee ehkä paikallaan lisätä että olen ollut"salaa" hotellissa koko päivän. Täällä on tosi kiva uima-allas, pyyhkeitä, pientä välipalaa altaan reunaalla jne. Nytkin perustan tätä blogia heidän tarjoamassaan nettiverkossa, kiitos siitä! Että hirveän hyvin kyllä pitävät musta huolta vaikka oikeasti olen rehellisesti kuokkimassa.

Kun kerroin teille kaikille matkasuunnitelmistani, mieleeni jäi erityisesti yhden läheisen ihmetys. Amerikkalainen tätini kysyi minulta että aionko oikeasti ottaa aurinkoa kuusi kuukautta. Hän ei voinut ymmärtää kuka jaksaa maata rannalla niin kauan. Vakuuttelin tädilleni että kyllä minä jaksan. Tädilleni tiedoksi että en jaksanut. Hermostuin jo eilen kun ei ollut mitään tekemistä. Olen yllättynyt siitä kuinka erilaista rannalla makaaminen on, kun tietää että siinä voi maata puoli vuotta. Nyt ei olekaan kiire ottaa aurinkoa, voi tehdä kaikkea muutakin! Tämän huomattuani olenkin tänään tehnyt kaikkea erilaista. Aamulla nukuin pidempään kuin ikinä lomalla, heräsin vasta yhdentoista jälkeen. Sen jälkeen menin ihan rauhassa aamupalalle ravintolaan. Söin elämäni ensimmäisen ravintola-aterian yksin. Ei se ollutkaan niin kauheaa mitä olin kuvitellut, kokeilen siis myös Suomessa. Tämän jälkeen lähdin rannalle ja istuin varjossa monta tuntia. Aurinko paistoi niin kirkkaasti että en voinut olla muualla kuin varjon alla. Kyllästyttyäni lähdin uimaan tänne hotelliin. Vähänkö mulla oli omaa kivaa kun yritin uida salaa muilta ja leikkiä että mua ei oikeasti ole. Onnekseni hotellin muusta väestä n.90% on venäläisturisteja jotka pitävät hotellin henkilökunnan kiireisenä, heiltä tuntuu koko ajan puuttuvan jotain. Uimisten jälkeen painuin takaisin rannalle katsomaan auringonlaskua. Siinä samalla autoin tuttuja paikallisia purkamaan rantatuolit, -varjot ja -pöydät nippuun, kunnes ne taas huomena aamusta laitetaan takaisin paikoilleen. Leikin myös heidän tyttärensä Liun kanssa. Liu on 4-vuotias ja luulee että mä puhun thaita. Luonnollisesti mä leikin mukana ja puhun sille thaita. Tai siis jotain siansaksaa. Mutta meillä oli hirveän hauskaa. Me heiteltiin palloa, hypittiin uimarenkaaseen ja sieltä pois, kerättiin kiviä ja puunlehtiä, ajettiin takaa pikkulintuja ja juostiin karkuun ranta-aaltoja. Huomasin nauravani lähes koko ajan, joten voisin todeta päivän olleen melkoisen onnistunut :)

Seuraava viikko menee näissä tutuissa maisemissa. Viikon päästä minun olisi tarkoitus lähteä Phuketiin. Siellä menee pari viikkoa ja sitten en tiedä vielä mihin päädyn. Saatan lähteä tutun mukana Kuala Lumpuriin ja Singaporeen, mutta se selvinnee myöhemmin. Muut jatkosuunnitelmat pitävät sisällään Austarlian, Uuden-Seelannin ja sitten sen Mikronosian ja Polynesian, joita todella odotan. Lopuksi lennän tätini luokse Kaliforniaan ja sieltä sitten kotiin joskus ensi kesänä! Vähänkö kuulosti hyvältä :)

Tämä blogi on kaikkia ystäviä ja läheisiä varten, jotta voitte seurata mukanani. Blogiosoitetta saa jakaa kaikille tutuille, jos joku on sitä halukas lukemaan. Kiitos kun kannustat minua siellä jossain ja pusket matkalla eteenpäin!

Terveisiä kaikille,
Tiina

ps. rinkan piti tulla puoli tuntia sitten! Voihan kökko.