sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Aitutaki, Cook Islands

Aitutaki on yksi Cookin saarista ja se sijaitsee 220km Rarotongalta pohjoiseen. Nopeiten saarelle pääsee lentämällä pikkuisella potkurikoneella, laivoja tai yhteysaluksia kulkee niin harvoin että niitä ei kannata jäädä odottelemaan. Lentokentän lähtöselvitys oli omaa luokkaansa ja poikkesi täysin muiden lentokenttien tavoista. Lähtöselvitystiskillä kysyttiin etunimi ja sen jälkeen sain käteeni tarkistuslipun konetta varten. Tiesin että laukkuni on ylipainoinen, koska pikkukone ei salli isoja laukkuja ja olin jo etukäteen jännittänyt mitä kaikkea joudun heittämään kentällä roskiin. Turhaan mietin, sillä laukkuni hyväksyttiin 4 kiloa ylipainoisena! Missään vaiheessa kukaan ei kysynyt minulta minkäänlaista henkilöllisyystodistusta, myöskään turvatarkastusta ei ollut. Kun kone oli valmis lähtemään, mekaanikko tuli terminaaliin huutamaan että nyt mennään. Kaikki matkustajat marssivat koneeseen lentäjän perässä ja sitten mentiin. En tiedä olenko ikinä päässyt lentokoneeseen näin helpolla, tuntuu että joka paikassa turvatoimet on viety todella pitkälle. Saa nähdä jääkö tämä ainoaksi kokemukseksi siitä kun lentokoneeseen pääsee ihan kuka vaan ja ihan sama mitä laukku painaa tai mitä siellä on.

Lento oli lyhyt ja täynnä ilmakuoppia. Voisin todeta että pieni propellikone pomppii aika hyvin kun sopiva tuulenpuuska sattuu kohdalle. Perillä odotti kuitenkin aivan huikeat maisemat, Aitutakia ympäröivä laguuni oli todella upea näky lentokoneesta! Merivesi lainehti kaikissa turkoosin eri sävyissä ja vesi oli niin kirkasta, että koneesta asti saattoi sanoa että pohjalla on valkoista hiekkaa. Olin etukäteen miettinyt tarkkaan voinko tulla Aitutakille, koska matka ei ollut halpa. Päätin lopulta viettää saarella kokonaisen viikon, koska se oli suhteessa edullisempi vaihtoehto. Päiväretki olisi ollut vain murto-osan halvempi kuin koko viikon reissu. Majoituin perillä pieneen guesthouseen, jossa olin ainoa vieras. Tämä oli oikeastaan ihan hyvä juttu, koska pääsin näin isäntien mukana joka paikkaan ja he pitivät minulle seuraa kun muita juttukavereita ei ollut.

Alkuviikko saarella meni tosi nopeasti. Kävin ruokakaupassa, nettikiskassa, rannalla sekä odotetulla laguuniristeilyllä. Risteilypäivänä meidät yllätti inhottava kaatosade, mutta en antanut sen häiritä. Päivän aikana vene vei meidät usealle hiekkadyynille ja upeisiin snorklauspaikkoihin. Kaloja oli joka puolella niin paljon ettei meressä tarvinnut uida metriäkään. Riitti kun vain kellui virran mukana ja ihmetteli vedenalaista maailmaa. Laguunin kauimmaiselta reunalta löytyi Selvityjistä tuttuja rantoja, joille myös pysähdyimme. Kamera on nyt täynnä näitä maisemia, ja maisemat olivat upeita sateesta huolimatta! Päivän päätteeksi piipahdimme kuuluisimmalle saarelle nimeltään One Foot Island. Saari on suosittu vihkimispaikka turistien keskuudessa, mutta se on tullut tunnetuksi myös siellä olevan pienen postin vuoksi. Tämä postitoimisto on maailman pienin toimiva posti ja siellä voi käydä leimaamassa passinsa. Olin tiennyt leimasta jo etukäteen, joten passi oli mukana retkellä. Kun lähdin Suomesta tammikuussa, ajattelin että tuo leima olisi aivan huikea saavutus ja siltä se kyllä tuntuikin. Voi vitsi miten upea fiilis olla yksin maailman toisella puolella, leimata passiin jalkapohjan kuva trooppisella saarella ja huomata että minä todella tein tämän kaiken yksin! Tämä oli pieni hetki, mutta uskon että se on yksi parhaista koko matkalla :) Edes vaakatasossa tuleva vesisade ei haitannut - olin tosi ylpeä itsestäni!

Loppuviikolla sade vain jatkui ja sain lopulta kuulla että Cookin saarten yllä oli iso myrskyrintama. Kaatosade jatkui koko loppuajan ja pienellä Aitutakin saarella se teki päivistä tosi pitkiä. Ulos ei päässyt ollenkaan ja sisällä ei ollut paljon tekemistä. Saarella ei ole erityisesti mitään aktiviteetteja, laguuniristeilyt ja sukeltaminen on se mitä saarella tehdään. Sadekeli tarkoitti sitä että luin pari kirjaa ja kirjoitin monta pitkää sähköpostia Suomeen. Hostellin telkkari oli myös aktiivisessa käytössä ja tulin katsoneeksi kaikki mahdolliset komediasarjat mitä tv näytti. Ehdin jo miettiä vaihtaisinko paluulentolippuani aikaisemmaksi, mutta kuulin että pääsaarella on samanlainen sää, joten odottelin viikon loppuun saakka.

Paluulento oli lopulta enemmän kuin kaamea. Kaatosade ja tuulet eivät olleet juurikaan helpottaneet ja niinpä lennon tiedettiin olevan vähintäänkin jännittävä. Kaikki lähti siitä kuin koneen ohjaamon ovi lensi auki jo lähtökiidossa. Koska koneessa ei ole paikkoja kuin kahdellekymmenelle matkustajalle, kaikki pystyivät helposti katsomaan ohjaamoon sisään ja näkivät mitä lentäjätkin näkivät. Ohjaamon ikkuinoista näkyi harmaita myrskypilviä ja horisontista pystyi helposti arvioimaan kuinka paljon kone heilui tuulessa. Neljänkymmenenminuutin lennon aikana ehdin rukoilla ainakin kaksikymmentä kertaa ja toivoa että pääsemme ehjänä perille. Koko lento meni ylösalas pomppiessa, ilmakuopat ja tuulenpuuskat heittelivät konetta kuin märkää rättiä. Rarotongan päällä lentäjä ilmoitti että laskeutuminen pitää tehdä nopeasti koska tuulet ovat niin puuskaisia. Minusta tuntui tämän jälkeen että kone lähti pystysuoraan alaspäin, koska koneen ikkunoista näkyi enää merta. En tiedä missä lentäjä on koulutuksensa saanut, mutta oppi on mennyt perille ja hän sai koneen maahan yhtenä kappaleena. Kun astuin koneesta ulos jouduin pitämään rappusten kaiteesta kiinni, koska kentällä oli niin kova tuuli. Aitutakin kentällä ollut tuuli oli pientä Rarotongan tuulenpuuskiin verrattuna, täällä tuuli lentäjän mukaan yli 50 metriä sekunnissa. Kiitin kaikkia mahdollisia korkeita voimia että olin turvallisesti jalat maassa ja vannoin että lennän jatkossa vähän isommilla koneilla. Jospa ne eivät heiluisi ihan näin paljon.

Perillä hyppäsin turvallisesti bussiin ja lähdin seuraavaan hostelliin. Majoitun nyt toisella puolella saarta kuin ensimmäisellä viikolla joten vielä on yksi uusi paikka tiedossa. Toivottavasti myrsky alkaisi pikkuhiljaa helpottamaan, jotta pääsisin vielä nauttimaan rantalomasta ennen Amerikkaa. Tästä alkaa siis viimeinen viikko reppureissaajan elämää. En halua hukata näitä päiviä vaan aion nauttia kaikesta, eli nuudeleista, tonnikalasta, hyttysmyrkystä, aurinkorasvasta, likaisista vaatteista, märästä pyyhkeestä ja vieterisängystä! Kohta olen palkintoni ansainnut ja pääsen nauttimaan Los Angelesista, mutta sitä ennen pistän kaikki muistot rinkkaani, jotta en ikinä unohda mikä elämys tämä on onkaan!

Tiina

tiistai 22. toukokuuta 2012

Rarotonga, Cook Islands

Nyt on sitten eletty sama päivä kahdesti! Lähdin Aucklandista lauantai-aamuna 12.5. ja saavuin Cookin Saarille edellisenä perjantaina, ts. elin perjantain 11.5. kahdesti päivämäärärajan ylityksen vuoksi. Lentolippua ja hostellia varatessa piti olla tarkkana että kaikki menee oikeille päivämäärille. Rarotongan ja Suomen välinen aikaero on 12 tuntia ja ensimmäistä kertaa matkan aikana olen jäljessä Suomen aikaa. Cookin Saaret sijaitsevat Tyynellämerellä Hawaijin alapuolella ja ovat siis aivan toisella puolella maapalloa kuin Suomi. Tämän pidemmälle ei tällä pallolla pääse, joten jos ei tämä etäisyys vielä riitä, niin seuraavaksi on lähdettävä kuuhun.
Majoituin jälleen kerran reppureissaajien hostelliin. Viiden hengen huoneessa majailee minun lisäksi neljä miestä. Jostain syystä minulle on matkana aikana sattunut melkein aina kerrossängyn yläpeti, ja tälläkin kertaa sain kömpiä huoneen ainoaan yläsänkyyn. Hostelleissa on pääsääntöisesti nuorta väkeä, mutta tänne on majoittunut ihan kaikenlaista sakkia. On perheitä, pariskuntia ja nahistelevat vanhukset. Amerikkalainen Mary, 69v., ja uusiseelantilainen Murray, 67v., reissaavat molemmat itsekseen mutta ovat jo useampana vuonna sattuneet tänne samaan aikaan. Taidan olla onnekas kun osuin näiden ihmisten kanssa samalle viikolle, tuntuu siltä että Mary ja Murray ovat kuin isovanhemmat joiden luona kaikki muut ovat kylässä. Aamuisin Mary lähtee keräämään hedelmiä tien varresta. Kun ajotieltä poikkeaa ensimmäisen pensasrivin taakse, voi löytää notkuvia hedelmäpuita. On passionhedelmiä, limejä, appelsiineja, banaaneja, guavaa, avokadoa ja tähtihedelmiä. Mary kantaa näitä joka aamu kassikaupalla yhteisen keittiön pöydälle ja sadosta riittää jokaiselle niin paljon kuin jaksaa syödä. Lounasaikaan Murray puolestaan huutaa keittiöstä että tonnikalasalaatti on valmis. Tässä vaiheessa minä ryntään kipponi kanssa jonon jatkoksi, Murrayn tuore raakakalasalaatti on suussasulavaa. Onneksi sain reseptin talteen :) Illalla keittiöstä tulee mieletön tuoksu, kun Murray valmistaa currya koko porukalle. Isosta kattilasta riittää kaikille reissaajille ja Murray hyrisee tyytyväisenä kun hänen ei tarvitse katsoa kun nuoriso syö pelkkää nuudelia. Yöpyminen tässä hostellissa maksaa 13 euroa yöltä ja rahalla saa siis sängyn, uima-altaan aurinkotuoleilla, jättikeittiön jossa Mary ja Murray pitävät huolen ettei kenellekään jää nälkä sekä ison yhteisen olohuoneen telkkarilla ja biljardipöydällä. Tähän päälle kun lisätään vielä se että hostelli on rakennettu palmujen alle hiekkarannalle aivan meren rantaan, voisin sanoa että nyt olen oikessa paikassa. Ensimmäisen illan auringonlasku sinetöi fiiliksen - olen löytänyt jotain ainutlaatuista!
Sunnuntaina lähdimme perinteisesti porukalla kirkkoon. Vaikka olen käynyt sunnuntaimessuissa jo monella saarella, joka kerta tapahtuma on erilainen. Tällä kertaa messu sattui äitienpäivälle, ja niinpä pääovella jaettiin kukkia kaikille äideille. Messu oli puoliksi englanniksi ja puoliksi maorin kielellä. Ohjelmaan kuului myös paikallisten lasten tervehdyksiä omille äideilleen. Lapset olivat suorastaan herttaisia ja tässä kohtaa tuli ikävä omaa äitiä. En ollut päässyt edes soittamaan omalle äidille, koska puhelimeni on täysin mykkä. Päästin kirkossa oikein kunnon itkut ja toivoin sormet ristissä että näen oman äidin pian, että pääsen itse kertomaan hänelle kuinka tärkeä hän on. Kirkon jälkeen kaikki osallistujat ohjattiin pihan perälle isoon kahvilatilaan. Pöydille oli kerätty notkuva buffet-lounas josta riitti kaikille. Kirkko tarjoaa tämän herkun messukävijöille joka viikko ja buffet saadaan kasaan kun kaikki paikalliset osallistujat tuovat jotain mukanaan. Tarjolla oli mm. kaikki mahdolliset eksoottiset hedelmät joita saattoi kuvitella, kalaa, voileipiä ja sekä suolaisia että makeita kakkuja. Mahat täynnä lähdimme takaisin hostellin ja matkalla keräsimme taas Maryn kanssa kassillisen hedelmiä.
Päivät ovat menneet auringossa laiskotellessa. Olen kuluttanut aurinkotuoleja niin paljon että toiseen jalkaan on jäänyt pysyvä jälki tuolin raudoista... Päivisin ei tarvitse paljon tehdä, suurin ohjelmanumero on kookospähkinän rikkominen. Kanadalainen huonekaverini hakkaa pähkinöitä rannalla joka päivä ja aina kun pähkinä halkeaa, hän on onnesta soikea. Onhan tämä aika erilaista arkea :) Hostelli sijaitsee puolen tunnin bussimatkan päässä kaupungista ja parina päivänä olen käynyt siellä hoitamassa asioita. Kuulostaa kauhean viralliselta, mutta täällä asioiden hoito on pääasiassa kaupassakäyntiä ja jatkolentojen yms. varaamista netissä. Jatkolennoista puheen ollen, paluulippu Helsinkiin on nyt varattu! Ajatus kotiinpaluusta tuntuu tosi hyvältä mutta myös jännittää. Onneksi tätä ei tarvitse miettiä vielä tämän pidemmälle - sillä kotimatka alkaa vasta heinäkuussa :) Nettikiskan lisäksi kaupungilta voi hankkia ne pakolliset matkamuistot. Postikorttien lisäksi mukaan tarttui yksi jos toinenkin matkamuisto. Cookin Saaret sattuvat myöntämään turisteille kuvallisia ajokortteja ja niinpä piipahdin poliisiasemalla kuvattavana. Nyt lompakossa komeilee tuore ajokortti! En usko että käytän tätä ikinä, mutta kortti oli pakko saada koska onhan Cookin Saarten ajokortti aika siisti juttu :) Vielä oli yksi paikka johon piti päästä. Vaarini on innokas postimerkkeilijä ja kaupungista löytyy filatelistien toimisto. Sain vahingossa selville että Cookin Saarten postimerkit ovat varsin arvostettuja keräilijöiden keskuudessa ja niinpä kävin toimistossa vierailulla. Vaari jos luet tätä, niin sinulle on tuliaisia!
Torstai-iltana lähdimme porukalla kaupunkiin illallisshowta katsomaan. Ruokalautaselta löytyi tällä kertaa kanaa, taroa, raakaa tonnikalaa, perunakakkuja, banaanivanukasta, jättikatkarapuja, pinaattimuhennosta ja hedelmiä. Illallisen päätteeksi ihastelimme paikallisten tanssi- ja laulutaitoja. Cookin Saarten viralliset tanssimestarit oli kruunattu edellisellä viikolla ja niinpä tuoreet mestarit kiipesivät lavalle muiden tanssijoiden mukana. Vaikka olin jo nähnyt monta vastaavanlaista showta, tämä oli jälleen erilainen. Tanssijoiden puvut olivat todella upeita. Naisilla oli kookosbikineitä ja miehillä sulkahameita. Tällä kertaa mukana oli myös 5-7 vuotiaita tyttöjä, jotka todella osasivat tanssinsa. Uskomatonta kuinka pitkiä koreografioita nämä nuoret tytöt muistivat! Joka kerta showssa on kohta jolloin tanssijat tulevat hakemaan yleisöä lavalle. Surkea arpaonneni ei ole ikinä tuonut minulle voittoa missään kilpailussa, mutta tällä kertaa vedin pisimmän tikun. Cookin Saarten mestari tuli hakemaan minut lavalle eikä tästä tietenkään voinut kieltäytyä. Lavalla oli ainakin 10 turistia lisäkseni ja kaikkia tanssitettiin vuorollaan. Minä odotin kuuliaisesti vuoroani ja lopulta seisoin lavalla itsekseni tanssimestarini kanssa. Eipä siinä muu auttanut kun heilua niin paljon kuin vyötäröstä lähti ja jotenkin epätoivoisesti yrittää pysyä rytmissä. Asiaa ei helpottanut se että vieressä tanssi öljytty mies joka oli pukeutunut sulkiin... Onneksi kappale ei kestänyt kuin lyhyen ikuisuuden ja pääsin takaisin tuolilleni. Kavereillani oli hauskaa ja naurunsa lomassa he onnistuivat nappaamaan kamerani täyteen kuvia. Kiitos heidän, nyt minulla on liuta uusia matkamuistoja joille voin tosissani nauraa :)
Perjantai-iltana söimme vielä kerran porukalla Murrayn valmistaman aterian. Lauantaina suurin osa kavereista lähtee joko kotiin tai jatkaa muihin maihin. Minä olen varanut itselleni viikon reissun Aitutakin saarelle. Saari sijaitsee vajaan tunnin lentomatkan päässä Rarotongan pääsaarelta ja sitä ympäröi maailman kuuluisin laguuni. Jälleen kerran täältä löytyy myös Selviytyjien rantoja, joten ainakin niitä pitää päästä katsomaan. Lauantai-aamuna pakkasin siis rinkan, hyvästelin muut ja lähdin lentokentälle. Seuraavat kuulumiset ihan oikeasti "keskeltä ei mitään".
Tiina

sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Fiji


Joku kysyi minulta vähän aikaa sitten, että mistä keksin nämä maat johon matkustan. Totuus on että, melkein kaikki ovat sellaisia joista en kauheasti tiennyt ja halusin tutustua niihin. Fiji ei tee poikkeusta, tiesin vain että tänne tehdään paljon häämatkoja. Nyt kun Fiji on nähty, olen melko varma että tämä oli yksi köyhimmistä maista joissa olen toistaiseksi käynyt. Minulle tuli täydellisenä yllätyksenä että Fiji lasketaan kehitysmaiden joukkoon. Koska en yöpynyt häämatkalaisten viiden tähden resorteissa, uskallan sanoa että näin mitä todellinen Fiji pitää sisällään.

Tapasin aikaisemmin Uudessa-Seelannissa muutaman suomalaisen reissaajan ja yksi heistä oli vinkannut minulle mielenkiintoisesta yöpymispaikasta. Löysin siis itseni Fijiläisestä kylästä, majoituin siellä paikalliseen perheeseen. Perhe on majoittanut sohvasurffaajia jo muutaman vuoden ajan ja pikaisesti laskettuna heidän luonaan oli yöpynyt yli 50 eri kansallisuutta. Sain yöpyä perheessä ilmaiseksi, he tarjosivat minulle myös ruuan kahdesti päivässä. Kokemukseni mukaan tämä perhe kuuluu ns. hyväosaisten joukkoon, ihan jo senkin puolesta että voivat tällaista tarjota. Toisekseen he asuvat omassa talossaan, eivät siis ole vuokralla. Nähtyäni muutaman paikallisen asumuksen, voin sanoa että tämä talo oli hieno paikallisella mittapuulla. Täältä löytyi sähköt, juomakelpoinen hanavesi, puutarhaletkusuihku ja sisävessa. Minut otettiin erittäin lämpimästi vastaan ja olin kuin yksi perheenjäsenistä.

Heti ensimmäisenä iltana perhe järjesti kava-seremonian minua varten. Kava tehdään liottamalla vaka-juurta juomaveteen. Lopputuloksena kookoksen kuoresta tehdystä kupista juodaan kuravettä muistuttavaa lientä, joka maistuukin vähän kuravedeltä ja puuduttaa mennessään kielen ja kurkun. Kavaa hörppiessä soitetaan kitaraa ja lauletaan yhteislauluja. Vieraan odotetaan myös kertovan itsestään ja niin minuakin pyydettiin kertomaan koko elämäntarinani. Ilta voi helposti jatkua puolen yön yli ja meidänkin illanvietto venyi pitkälle yöhön. Mitä lie litkua olikaan, mutta jo parin mukin jälkeen seuraavana yönä nukutti tosi hyvin J

Perheen äiti on töissä viereisessä kaupungissa matkatoimistossa, jossa hän varaa turisteille saariretkiä. Hänen avullaan sain järjestettyä itselleni 6 yön saarihyppelyn, sillä monet tulevat Fijille juuri saarten vuoksi. Pääkaupunkisaaren välittömässä läheisyydessä on kymmeniä pieniä saaria, joita ympäröivät laguunit ja koralliriutat. Australiaan verrattuna riutat olivat mielestäni huonossa kunnossa. Täällä on toisinaan käytetty kyseenalaisia kalastusmetodeja ja riuttoja on räjäytelty, jotta kalat saataisiin houkuteltua ulos piiloistaan. Samalla arvokasta riuttaa on tuhoutunut ja riutan uusiutuminen voi kestää jopa satoja vuosia. Minä aloitin saarikierroksen pidemmältä ja matkustin lautalla yli 5 tuntia ensimmäiseen pysähdyspaikkaan. Perille päästyäni huomasin että kukaan ei ollut minua vastassa ja sainkin odotella noutajia pari tuntia. Jälkikäteen sain kuulla että hostellin vene oli hajonnut aikaisemmin päivällä ja että korjaus oli kestänyt odotettua pidempään. Koska minulle ei tietenkään voitu ilmoittaa asiasta mitenkään, odottelin yksinäni autiolla saarella, josko joku tulisi keräämään minut mukaansa. Tässä tuli vähän yksinäinen olo ja ehdin jo miettiä kuinka pitkä uintimatka seuraavalle saarelle on, jos kukaan ei tule minua hakemaan. Kyyti saapui lopulta ja pääsin perille. Tarkoitukseni oli viettää ensimmäisessä paikassa kaksi yötä, mutta ensimmäisen yön jälkeen mitta tuli täyteen ja järjestin itselleni kuljetuksen muualle. Saarihyppelyyn kuuluu kaikki majoitukset, kuljetukset ja ruuat, mutta täällä ei toiminut mikään. Hostellista puuttui sähköt, puhdas vesi ja lopulta vessakin hajosi. Korkean vuoroveden vuoksi hiekkarantaa ei ollut, vaan vesi ylsi bungalowin rappusille saakka. Sängyn päälle viritetyssä hyttysverkossa oli kissan kokoisia reikiä, joten aamulla olin aivan pilkullinen kaikista hyttysenpuremista. Kaiken lisäksi olin hostellin ainoa vieras, joten ei minulla ollut edes seuraa. Olisin leikkinyt pienen koiranpennun kanssa, mutta silläkin oli niin paljon kirppuja, etten uskaltanut. Päätin siis lähteä viereiselle saarelle yhdeksi yöksi ja olen jälkikäteen tosi tyytyväinen että lähdin. Toinen paikka oli täynnä reppureissaajia ja tunnelma sen mukainen. Täällä järjestettiin aktiivisesti ohjelmaa ja homma toimi niin kuin pitääkin. Lyhyen vierailun aikana ehdin mm. osallistua fijiläiseen tanssikilpailuun paikallisen partnerin kanssa. Ei voitettu, mutta oli älyttömän hauskaa!

Yhden yön jälkeen lähdin lautalla seuraavaan kohteeseen. Perillä odotti pieni ja viihtyisä perheen pitämä hostelli. Vieraita oli yhteensä 6, mutta vähäinen pääluku ei menoa haitannut. Minulle järjestettiin jopa yksityinen kokkikurssi, koska kyselin paljon paikallisesta ruuanlaitosta. Lounaaksi sain lopulta itse valmistamani kalan kookosmaidossa, nam! Seuraavana päivänä teimme ruokaa koko porukalla ja lopputuloksena kaikki söivät barrakudaa lime-merivesiliemellä. Enpä ole ennen merivettä juonut, mutta näköjään senkin voi maustaa jonka jälkeen se on erittäin herkullista J Täytyy varmaan kokeilla tätäkin reseptiä kunhan pääsen kotiin ja lähden saarimökille merelle. Saarelta jäi matkamuistoksi itse tehty simpukoista punottu rannerengas.

Viimeiset kaksi yötä vietin jo lähellä pääsaarta ja kotia. Selvästi aikaisempia isomman hostellin majoitustilassa oli kerrossängyt yli neljällekymmenelle reissaajalle ja minä sain ohjeet nukkua punkassa nro D 46 J Pari päivää meni rannalla maatessa ja auringosta nauttiessa. Tutustuin täällä myös tosi mukavaan saksalaistyttöön, jonka kanssa meillä oli yllättävän paljon yhteistä. Toivottavasti tapaan hänet vielä joskus uudestaan!

Saarihyppely oli kiva kokemus. Viikonmittainen reissu ei ollut halpa, mutta mielestäni sen arvoinen. Fiji on jo niin kaukana kotoa, että jos tänne asti pääsee, niin saarikierros kannattaa kyllä tehdä. Saaristo on todella kaunis ja maisemat upeita. Joka puolella on turkoosin kirkasta merta ja pieniä hiekkaisia saaria on siellä täällä. Hostellit eivät ole korkeatasoisia vaan sopivat mielestäni paremmin reppureissaajille. Häämatkailijat eivät perinteisesti tule näihin hostelleihin, heille on kuulemma ihan oma honeymoon-saarensa. Uskon kuitenkin että tällä saarikierroksella opin paikallisesta kulttuurista paljon enemmän kuin yöpymällä viiden tähden hotellissa yksityisellä saarella. Pienet saaret toivottavat sinut tervetulleeksi. Jos ja kun vene on ehjä, joku laulaa kitaran kanssa rannalla ja tulee sinua vastaan. Kun lähdet, saat kaulaasi kukkaseppeleen ja koko hostellin henkilökunta halaa sinut matkaan. Luin kaikissa paikoissa vieraskirjoja ja lähes kaikki kommentit olivat ylistäviä, tuntui siltä että täällä ovat viihtyneet muutkin.

Palasin vielä yhdeksi yöksi takaisin kylään. Perillä odotti tuttuja kasvoja. Yllätyin kun kaksi muuta suomalaista Uuden-Seelannin tuttua istuskeli pihan perällä! He olivat juuri saapuneet Fijille ja olivat majoittuneet samaan perheeseen. Höpötimme koko illan siitä mitä kukakin on tehnyt ja mihin tästä seuraavaksi. Jos äitin ja Hennan näkemistä ei lasketa, niin olen tavannut suomalaisia koko matkan aikana vain kaksi kertaa, joten oli taas kiva puhua omalla kielellä pitkästä aikaa J

Fijistä jäi mieleen erityisesti tämä paikallinen perhe joka otti minut kotiinsa asumaan. Sain herkutella paikallisella ruualla ja minusta pidettiin varsin hyvää huolta. Leikin perheen 3-vuotiaan tytön kanssa, tutustuin kylän arkeen, tapasin muita kyläläisiä ja kuulin heidän tarinoitaan. Opin jälleen kerran arvostamaan kaikkea mitä minulla on ja mihin minulla on mahdollisuudet. Seuraavaksi matka jatkuu Cookin Saarille Rarotongalle ja Aitutakille. Nämä saaret olen bongannut Selvitytyjät-ohjelmasta ja perillä pitäisi olla paratiisi! Lennon aikana ylitän päivämäärärajan ensimmäistä kertaa eläissäni ja tämä tuntuu ihan huippuhienolta saavutukselta! Olen matkan alusta alkaen pitänyt tätä lentoa sinä etappina jolloin olen mennyt maailman ympäri. Eihän tällä lennolla vielä kotiin pääse, mutta melkein.

Tiina

tiistai 8. toukokuuta 2012

Samoa

Tongan jälkeen toivoin löytäväni jotain erilaista ja sitä todella sainkin! Heti kentälle saavuttuani huomasin että täällä on eri meininki - ihmiset kävelevätkin nopeammin kuin Tongalla! Kaikki ovat iloisia, hymyilevät ystävällisesti ja moni tuli kysymään tarvitsenko apua minkään asian kanssa. Lentokentillä tapaa usein tyrkyttäviä taksikuskeja tai yli-innokkaita turistioppaita, mutta täällä koin että ihmiset halusivat vilpittömästi auttaa minua.
En oikeastaan tiennyt Samoasta etukäteen paljon. Sen tiesin että maa hyppäsi yhden päivän yli, muistaakseni viime vuoden lopulla. Samoa sijaitsi aikaisemmin päivämäärärajan toisella puolella, mutta vaihtoi siis rajan toiselle puolelle, pysyäkseen paremmin Tyynenmeren bisneselämässä kiinni. Kaupankäynti oli aikaisemmin kovin hankalaa, sillä maa oli käytännössä aina päivän jäljessä naapurivaltioitaan. Nyt täällä hyristään onnesta, kun bisnekset sujuvat helpommin. Ja on Samoalla vaihdettu muitakin asioita. Pari vuotta sitten valtionjohto asetti saaren päätielle töyssyjä, koska tie oli niin hyvässä kunnossa että ihmiset kaahasivat. Töyssyt eivät tuoneet toivottua lopputulosta (töyssyistä ajetaan ihan yhtä lujaa), joten koko liikenne vaihdettiin vasemmanpuoleiseksi. Tämä siitä syystä että liikenneonnettomuustilastot olivat niin surullista luettavaa, että maan johto päätti siis kääntää liikenteen toisinpäin. Toiveena oli tietysti se että kuljettajat keskittyisivät enemmän ajamiseen. Temppu on toiminut ja nyt täällä on huomattavasti paremmat tilastot onnettomuuksien suhteen! Myöhemmin valtionjohto perusteli vaihtoa myös sillä että Uusi-Seelanti ja Australia ajavat kanssa vasemmalla puolella, joten jos ja kun samoalaiset menevät näihin maihin, he osaavat paremmin ajaa vieraassa ympäristössä! Kätevää.
Heti ensimmäisenä iltana lähdin isoon hotelliin katsomaan paikallista illallisshowta. Fiafia:ssa tanssi ja lauloi melkein parikymmentä hotellin omaa työntekijää, sekä naisia että miehiä. Musiikki oli mukaansatempaavan letkeää ja lavalle kapusi illan aikana monta turistiakin. Show päättyi siihen kun tanssijat sytyttivät uima-altaan reunat tuleen ja tanssivat tulen seassa. Tämä oli kyllä näkemisen arvoinen esitys, etenkin kun kaikki tehtiin kirkkaan tähtitaivaan alla. Itse illallinen oli shown jälkeen. Samoalaisesta buffet-pöydästä löytyi vaikka mitä herkkuja. Moni oli minulle jo tuttuja herkkuja, mutta lautaselle löytyi paljon uutuuksiakin. Tällä kertaa tuli kokeiltua tarolehtimuhennosta kookoskermalla sekä merisiiliä. Taro muistutti paljolti pinaattimuhennosta, merisiili puolestaan oli vähän kuin suolaista limaa :) Lähdin illalliselta täydellä vatsalla. Ryhdyin tilaamaan taksia hotellin pääovelta kun huomasin että hotellin työntekijä oli kovin tutun näköinen. Hetken mietin ja hoksasin sitten että mies oli ollut hetkeä aikaisemmin öljyttynä lavalla tanssimassa. Vielä lyhyemmän hetken jälkeen huomasin istuvani taksissa ja tajusin sopineeni itselleni treffit parin päivän päähän. Tulennielijä oli kysynyt minulta lähdenkö häneen "kyläänsä" ja tämä kuulosti niin eksoottiselta että olin vastannut kyllä :)
Seuraavana aamuna oli aikainen herätys, koska lähdin naapurisaarelle päiväretkelle. Saari on pääsaarta paljon isompi, mutta täällä asuu huomattavasti vähemmän ihmisiä kuin pienemmällä pääkaupunkisaarella. Paikallisten talot ovat kauniita ja ne on usein maalattu erittäin värikkäiksi. Kaikilla on kai omat erikoisuutensa ja Samoalla erikoista on se että kuolleet haudataan etupihalle! Täällä ei ole erillisiä hautausmaita, vaan edesmenneet sukulaiset kuopataan paraatipaikalle kukkapenkkien sekaan. Retkioppaamme kertoi että tapa ei ole hirveän vanha. Aikaisemmin kuolleet laitettiin kanoottiin ja vene työnnettiin merelle auringonlaskuun, mutta nyt tätä tapaa ei enää käytetä ja niinpä kuolleille piti keksiä uusi paikka. Hautausmaa ei kai käynyt kellään mielessä ja nyt siis etupihoilla komeilee koristeellisia hautakumpuja. Sanomattakin on selvää että "tärkeille" kuolleille (mm. kyläpäällikkö tai kylän vanhin) rakennetaan omat pienet katokset tai mökit. Jotkut hautamökeistä muistuttivat erehdyttävästi suomalaisten lasten leikkimökkejä...
Päivän ohjelmassa oli siis saaren maisemia, mutta myös mm. kilpikonnien kanssa uimista. Saarelta löytyy kilpikonnien "kuntoutuskeskus", jossa hoidetaan esim. kalastajien verkkoihin tarttuneita tai muuten loukkaantuneita konnia. Jättimäiset, reilusti pesuvadin kokoiset,  kilpparit viihtyvät hoitolassaan niin hyvin että vaikka heillä on vapaa pääsy takaisin merelle, he palaavat aina takaisin. Tästä on ajan myötä syntynyt turisteja kiinnostava paikka ja niinpä minäkin löysin itseni altaasta kilpikonnien seasta. Uimisen lomassa oppaamme piti meille kookospähkinäoppitunnin. Ensin hän haki pähkinän puusta (=kiipesi paljain jaloin palmun latvaan) ja halkaisi pähkinän yhdellä kopautuksella. Pähkinässä on pienen pieni heikompi kohta ja kun tietää missä se on, pähkinän saa helposti halki. Kookoksen sisältämä neste kaadettiin mukiin ja siitä riitti hyvin maistiaiseksi koko ryhmällemme. Seuraavaksi opas rapsutteli kookoksen hedelmälihan kulhoon ja valmisti tästä kookoskerman. Tämä oli todellista luomua, ilman mitään lisäaineita. Kaikki välineet joita opas käytti olivat niin yksinkertaisia, että taidan hommata itselleni samanlaiset kunhan pääsen kotiin. Pakko päästä kokeilemaan onnistunko oppaan ohjeilla. Nyt ei enää tarvitse muuta kuin löytää oikeanlaisia pähkinöitä kotoa! Jos en ihan väärin muista niin Tiksin Prismassa olen nähnyt kookoksia, joten suuntaan sinne löytöretkelle!
Päivän aikana sain kuulla oppaaltamme kaamean tositarinan. Olin aikaisemmin huomannut että hänellä on vyötäröstä polviin yltävä kokovartalotatuointi ja tiesin että tatuointiperinne on alunperin lähtöisin Polynesiasta. Tatuointi suoritetaan aivan eri tavalla kuin tämän päivän tatuoinnit ja tarina oli oikeasti aivan karmeaa kuuneltavaa. Rituaali muistuttaa enemmän kidutusta kuin mitään muuta. Prosessi kestää viikkoja ja tänä aikana on hyvin tavallista pyörtyillä päivittäin. Jotkut eivät kestä prosessia loppuun saakka, vaan tekevät itsemurhan jotta pääsevät tuskistaan. Tatuointia ei voi jättää kesken, koska keskeneräinen tatuointi langettaa kylän ylle kirouksen ja häpäisee koko suvun. Koska tämä on pahinta mitä perheelleen voi aiheuttaa, moni päättää päivänsä ennemmin kuin saattaa läheisensä harmilliseen asemaan.
Seuraavana päivänä järjestelin taas asioita ja varasin itselleni rantamajoituksen pariksi yöksi. Ennen lähtöä oli vielä kuitenkin treffit! Herra nimeltä Two (kaksi) tuli hakemaan minua hostellilta ja lähdimme matkaan. Kuvittelin että olimme menossa hänen kyläänsä, kuten hän oli sanonut, mutta päädyimmekin paikallisten suosimaan yökerhoon. Baari oli rakennettu vanhaan latoon ja heinät heitetty sivuun. Sisällä oli metritolkulla koristeellisia jouluvaloja, jotka roikkuivat katosta iloisesti vilkkuen. Paikalla oli myös samoalainen bändi, joka soitti paikallista musiikkia. Pöydissä ei istunut ketään vaan kaikki olivat tanssilattialla. Meno oli vähintäänkin erilaista mitä Suomessa näkee! Olin kysynyt etukäteen hostellini respasta, mitä voin odottaa treffeiltä. Respan nainen sanoi minulle ettei minun pidä yllättyä jos deittini rakastuu minuun illan aikana. Illan kaava oli lopulta yksinkertainen. Lyhyessä ajassa deittini hörppi itsensä sellaiseen humalaan että hän ei enää pysynyt pystyssä... Tuntia myöhemmin hän yritti humalaltaan katsoa minua syvälle silmiin ja kertoi rakastavansa minua sekä toivoi että menisin hänen kanssaan naimisiin. Voisi kai sanoa että treffit olivat onnistuneet - hurmasin deitin parissa tunnissa! Päätin kuitenkin lähteä takaisin hostelliini nukkumaan. Hra. Two sammui lopulta taksiin :)
Aamulla oli lähtö kohti uusia rantoja. Olin palkannut itselleni kuskin, joka tuli minua hakemaan. Ajelimme ympäri saarta ja matkalle sattui jälleen upeita maisemia mm. sademetsää, vesiputouksia ja paikallisia pikkukyliä. Pysähdyimme myös aivan huikean upealla uimapaikalla. Lähelle merenrantaa on muodostunut erikoinen luonnonvoimien muokkaama syvä kuilu. En oikein osaa kuvailla millaisesta paikasta on kyse, kuvat kertovat enemmän. Kyseessä on valtavan syvä ja leveä reikä kalliossa, jonka pohjalla virtaa merivesi ja jonne voi siis mennä uimaan. Rotkon reunalle on rakennettu 20 metriä pitkät tikapuut, joita pitkin kuiluun voi laskeutua. Alhaalla vesi on kristallinkirkasta ja hämmästyttävän lämmintä. Enpä ole tällaista ennen nähnyt, paikka on ehdottomasti yksi upeimpia luonnonmaisemia joita olen matkan aikana nähnyt :)
Pääsimme lopulta perille rannoille. Minulle oli varattu oma "fale" rantahiekalta. Fale on paikallisten versio majasta. Mökin kehikko rakennetaan kookospalmun rungoista. Kiinteitä seiniä ei ole, vaan seinien tilalla on palmunlehdistä punotut verhot, jotka voi halutessaan laskea alas. Jos verhot pitää ylhäällä, niin fale muistuttaa enemmän katosta kuin mökkiä. Lattia on usein tehty vanerista ja sänky on pelkkä patja. Patjan yläpuolelle on viritetty hyttysverkko, jonka alla voi nukkua kuin prinsessa :) Minulla oli samanlainen maja myös kaupungissa, joten tiesin jo miten homma toimii. Sitä en tosin osannut arvata että juuri seuraavana yönä saaren yli meni sellainen ukkosmyrsky että en paljon nukkunut falessani. Ranta jossa yövyin, oli samainen ranta jonka yli pyyhkäisi valtava tsunami kaksi vuotta sitten. Täällä oli kuollut lähes kaksi sataa ihmistä, mukana myös ensimmäistä häämatkayötään viettävä turistipariskunta. Koska olin kuullut tarinat, olin ihan varma että seuraava tsunami sattuu juuri minun kohdalle. Olin hereillä melkein koko yön ja toivoin ettei tuuli lennätä majaani taivaan tuuliin. Suomalainen ukkonen ei ole mitään verrattuna Tyynenmeren trooppiseen myrskyyn!
Kuin edellisen yön teemaan sopivana, lähdin aamulla metsästämään tv:stä tutun suosikkisarjani, Selviytyjien hiekkarantaa. Samoalla on kuvattu kaksikin Selviytyjien kautta ja koska en voi itse päästä ohjelmaan kilpailemaan, halusin kuitenkin nähdä rannat ja päästä samalle hiekalle kuin amerikkalaiset tositv-tähdet. Rannat löytyivät helposti, mutta pettymysekseni joku IDIOOTTI oli juuri edellisellä viikolla päättänyt hävittää alkuperäiset Selviytyjä-kyltit ja niinpä rannoilla ei ollut mitään sen kummallisempaa nähtävää. Harmitti ihan hirveästi sillä oli odottanut että saan vihdoin kuvia aidosta Selviytyjä-meiningistä. Rannat olivat kuitenkin upeita, joten ei päivä hukkaan mennyt ja voin nyt sanoa että olen viettänyt päivän Selviytyjien rantahiekkaa varpaiden välissä! Se täytyy todeta että olin toisaalta hirveän iloinen kun näin että rannat oli jätetty alkuperäiseen rauhaansa. Tuotanto oli putsannut rannat eikä mitään roskia tms. oltu jätettu paikallisten päänvaivaksi. Myöhemmin samana iltana sain loistavan päähänpiston ja lyhyen nettisurffauksen jälkeen löysin hakemani. Nyt odotan jännityksellä lunastaako Amazon.com lupauksensa ja toimittaa minulle pienen pienen paketin. Jos tämä onnistuu, niin paketin pitäisi odottaa minua Amerikan kodissa. Tämä selviää neljän viikon kuluttua, en malta odottaa!!!!
Samoa on nyt nähty. Saariryhmä osoittautui todella upeaksi paikaksi, olen tosi iloinen että tulin tänne. Täällä on paljon kauniita maisemia ja yhtä paljon alkuperäisiä Polyneisialaisia erikoisuuksia. Yksi erikoisuus joka jäi mieleen oli paikallisten herkkuvälipala. Teiden varsilla myydään kummallisen näköistä ruskeaa limaa cokispulloissa. Pullosta voi kulauttaa suuhunsa merikurkun sisukset! Tämä herkku on kuulemma ollut telkkarissakin. Ohjelma nimeltään Man vs. Food kokeilee erikoisia ruokia ympäri maailman ja on rankannut samoalaisen "guts of seacucumber" -herkun sijalle kolme, kaikken kamalimpien ruokien listalla. Vaikka herkkua olisikin saanut tosi edulliseen hintaan, päätin jättää välipalat väliin. Pelkkä hajukin sai silmät vuotamaan...
Jälleen kerran sata kokemusta rikkaampana, lennän seuraavaan maahan. Fijin tilanne on nyt parempi kuin pari viikkoa sitten ja tulvista on päästy eroon. Lähden siis katsomaan miltä näyttää saariryhmä, joka houkuttelee mm. häämatkailijoita ympäri maailman. Honeymoon, here I come!
Tiina