Viimeinen viikko Cookin Saarilla alkoi kaatosateessa. Edellisellä viikolla alkanut myrsky piti kaikkia sisällä vielä parin päivän ajan. Vettä tuli vaakatasossa ja tuuli heilutti palmuja aamusta iltaan. Päivittäinen jännitysmomentti syntyi siitä, kun kookospähkinät alkoivat lentämään palmuista alas ja kopsahtelivat milloin minnekin. Yksi reissaaja tiesi kertoa että Tyynellämerellä henkivakuutuksissa on poikkeuksina se, jos sinulla putoaa kookospähkinä päähän - tällöin ei tule korvauksia. Olin aikaisemmin nauranut asialle, lähinnä sen takia että ajattelin sen olevan niin harvinaista. Myrskyn vuoksi pähkinöitä lenteli kuitenkin siihen malliin, että putoileviin kookospähkinöihin oli oikeasti varauduttava. Meillä mm. korjattiin hostellin kattoa kun kivikovat pähkinät tekivät kattoon klommoja. Ja voitte arvata kuinka kiva on herätä keskellä yötä siihen kun pähkinä kolahtaa katolle...
Vihdoin myrsky ja vesisade hellittivät ja pääsin vielä rannalle nauttimaan. Viimeinen majoituspaikka oli upean laguunin äärellä ja ranta oli ihana! Hiekka oli hienompaa kuin ensimmäisellä viikolla saaren toisella puolella ja koska ranta on normaalikelillä tuulen suojassa, hiekkarannalla riitti auringonpalvojia aina kun aurinko paistoi. Parin päivän löhöilyn jälkeen ajattelin pistää Samoalla oppimani kookospähkinäkikat testaukseen. Myrskyn jäljiltä rannalla oli valinnanvaraa ja hetken ravistelun jälkeen löysin hiekalta juuri sopivan pähkinän. Pähkinässä tuntui olevan sopivasti vettä sisällä ja kuori oli pikkuisen pehmennyt kosteudesta. Tunnin päästä olin käyttänyt kaiken energiani pähkinän hajottamiseen, mutta uurastus palkittiin. Kuorin kookospähkinän paljain käsin ilman yhtään työkalua tai apuvälinettä! Heitin kuoren sivuun ja löysin pähkinästä heti oikean kohdan. Tein pienen reiän pähkinän ainoaan pehmeään pisteeseen ja kaadoin tuoreen kookosveden kurkusta alas. Vähänkö oli voittaja-fiilis! Kun pähkinä oli tyhjä vedestä, napautin sitä isoon rantakiveen ja sain pähkinän heti halki. Tässä vaiheessa huonekaverini alkoi jo taputtamaan, hän ei ollut uskonut että pystyisin tekemään pähkinälle yhtään mitään. Söimme kookoksen kimpassa ja totesimme että taidan olla melkein valmis kotimatkalle, sillä näillä taidoilla minut saattaa kohta sekoittaa Disneyn Viidakkokirjan Mowgliin. Me ainakin oltiin sitä mieltä :)
Hostelliin sattui samalle viikolle paljon reissaajia, joille tämä viikko oli melkein viimeinen ennen kotimatkaa. Päätimme pitää parit kunnon bileet kaikkien onnistuneiden matkojen kunniaksi. Iltaohjelmat koostuivat minigolfista, limbokisoista, pöydällä tanssimisesta, yöuinneista tähtitaivaan alla, harvinaisen upeista auringonlaskuista ja tietenkin aika monesta pinâ coladasta! Lauantai-aamuna lähdimme taas markkinoille, tällä kertaa hakemaan viimeiset eksoottiset hedelmät ennen lähtöä. Teimme viimeisiä tuliaisostoksia ja lähetimme postikortit matkaan. Illalliseksi syötiin viimeinen purkki tonnikalaa ja keitettiin spagetin jämät. Porukalla vannottiin että kukaan ei syö kumpaakaan kunhan joskus päästään kotiin saakka!
Viimesenä iltana meitä lähti kentälle useampi reissaaja. Minun kanssa samalle Losin lennolle oli lähdössä 3 kaveria. 10-matkan bussilipuissa oli juuri yhdet matkat jäljellä, mutta bussin sijaan päädyimme kokeilemaan jotain paljon jännittävämpää. Bussi kulkee saarella kerran tunnissa myötäpäivään ja kerran tunnissa vastapäivään. Aikaisemmin päivällä saarella oli sattunut pieni vahinko, jossa henkilöauto oli tönäissyt toista busseista, niin että bussin etuvalo oli mennyt rikki. Saarella ei ole katuvaloja, joten ilta-ajossa oli vain toinen bussi, koska toisella ei ollut valoja. Olisimme joutuneet kiertämään pyöreän saaren melkein kokonaan, koska meidän epäonneksi juuri se lyhyemmän etapin bussi oli peruttu. Yksi porukastamme kyllästyi odottamaan bussia ja päätti ryhtyä liftaamaan. Me muut nauroimme tilanteelle ja olin varma ettei tieltä aja yhtään autoa, varsinkaan sellaista johon kaikki mahtuisimme rinkkojen kanssa. Kuinka ollakaan mutkan takaa kurvasi samantien iso jeeppi, joka pysähtyi heti tien viereen. Autosta kömpi nuori mies lentokenttätullin univormussa ja hän kertoi ottavansa meidät mielellään kyytiin, kun on kumminkin menossa kentälle töihin! Heitimme rinkat kyytiin ja pääsimme jeepillä perille. Kentällä vielä ihmettelin tuuriamme ja liftaamisen keksinyt mies kertoi liftanneensa koko kuluneen viikon. Edellisenä päivänä hän oli kuulemma ollut terveysministerin kyydissä ja sitä edellisenä päivänä parlamentin puhemiehen autossa. Naureskelin itsekseni että liftaus kruunasi Cookin Saarten reissun - tätä ei voi tapahtua missään muualla kuin pienellä Tyynenmeren saarella jossa on yksi saaren ympäri kulkeva autotie!
Pääsimme vihdoin koneeseen ja vedimme peitot korviin. Yölento Losiin kestää 9,5 tuntia ja matkalla ei ole mitään nähtävää. Lentäjä toivotti kaikille hyvää yötä ja sanoi herättävänsä meidät kahdeksan tunnin kuluttua, kun aamuaurinko nousee ja Amerikan manner alkaa lähestyä. Ja niinhän siinä kävikin - heräsin seuraavana aamuna lentäjän kuulutukseen ja siihen kun lentoemot tarjoilivat aamupalaksi pannukakkuja valkosuklaakastikkeella! Kuka ikinä sanoi ettei lentokoneruoka voi olla hyvää!! Herkuttelimme vierustoverini kanssa ja olimme yhtä mieltä siitä että tämä aamiainen voitti tölkkitonnikalan mennen tullen. Hetken päästä tuttu smog (saasteverho taivaalla) tuli näkyviin ja Los Angelesin pilvenpiirtäjät pilkottivat utuisen ilman seasta. Maankamaralla tullissa tumma mies kysyi miksi tulen Amerikkaan. Vastasin että tulen tätini luokse ja sain kuulla vastaukseksi "taas?"
Kyllä - taas! Täällä ollaan ja tällä kertaa kuukauden ajan! Reppureissaaja pääsee nyt lämpimään suihkuun, saa päälleen puhtaat vaatteet ja lähtee vihdoin ostoksille :)
Tiina
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti