Aitutaki on yksi Cookin saarista ja se sijaitsee 220km Rarotongalta pohjoiseen. Nopeiten saarelle pääsee lentämällä pikkuisella potkurikoneella, laivoja tai yhteysaluksia kulkee niin harvoin että niitä ei kannata jäädä odottelemaan. Lentokentän lähtöselvitys oli omaa luokkaansa ja poikkesi täysin muiden lentokenttien tavoista. Lähtöselvitystiskillä kysyttiin etunimi ja sen jälkeen sain käteeni tarkistuslipun konetta varten. Tiesin että laukkuni on ylipainoinen, koska pikkukone ei salli isoja laukkuja ja olin jo etukäteen jännittänyt mitä kaikkea joudun heittämään kentällä roskiin. Turhaan mietin, sillä laukkuni hyväksyttiin 4 kiloa ylipainoisena! Missään vaiheessa kukaan ei kysynyt minulta minkäänlaista henkilöllisyystodistusta, myöskään turvatarkastusta ei ollut. Kun kone oli valmis lähtemään, mekaanikko tuli terminaaliin huutamaan että nyt mennään. Kaikki matkustajat marssivat koneeseen lentäjän perässä ja sitten mentiin. En tiedä olenko ikinä päässyt lentokoneeseen näin helpolla, tuntuu että joka paikassa turvatoimet on viety todella pitkälle. Saa nähdä jääkö tämä ainoaksi kokemukseksi siitä kun lentokoneeseen pääsee ihan kuka vaan ja ihan sama mitä laukku painaa tai mitä siellä on.
Lento oli lyhyt ja täynnä ilmakuoppia. Voisin todeta että pieni propellikone pomppii aika hyvin kun sopiva tuulenpuuska sattuu kohdalle. Perillä odotti kuitenkin aivan huikeat maisemat, Aitutakia ympäröivä laguuni oli todella upea näky lentokoneesta! Merivesi lainehti kaikissa turkoosin eri sävyissä ja vesi oli niin kirkasta, että koneesta asti saattoi sanoa että pohjalla on valkoista hiekkaa. Olin etukäteen miettinyt tarkkaan voinko tulla Aitutakille, koska matka ei ollut halpa. Päätin lopulta viettää saarella kokonaisen viikon, koska se oli suhteessa edullisempi vaihtoehto. Päiväretki olisi ollut vain murto-osan halvempi kuin koko viikon reissu. Majoituin perillä pieneen guesthouseen, jossa olin ainoa vieras. Tämä oli oikeastaan ihan hyvä juttu, koska pääsin näin isäntien mukana joka paikkaan ja he pitivät minulle seuraa kun muita juttukavereita ei ollut.
Alkuviikko saarella meni tosi nopeasti. Kävin ruokakaupassa, nettikiskassa, rannalla sekä odotetulla laguuniristeilyllä. Risteilypäivänä meidät yllätti inhottava kaatosade, mutta en antanut sen häiritä. Päivän aikana vene vei meidät usealle hiekkadyynille ja upeisiin snorklauspaikkoihin. Kaloja oli joka puolella niin paljon ettei meressä tarvinnut uida metriäkään. Riitti kun vain kellui virran mukana ja ihmetteli vedenalaista maailmaa. Laguunin kauimmaiselta reunalta löytyi Selvityjistä tuttuja rantoja, joille myös pysähdyimme. Kamera on nyt täynnä näitä maisemia, ja maisemat olivat upeita sateesta huolimatta! Päivän päätteeksi piipahdimme kuuluisimmalle saarelle nimeltään One Foot Island. Saari on suosittu vihkimispaikka turistien keskuudessa, mutta se on tullut tunnetuksi myös siellä olevan pienen postin vuoksi. Tämä postitoimisto on maailman pienin toimiva posti ja siellä voi käydä leimaamassa passinsa. Olin tiennyt leimasta jo etukäteen, joten passi oli mukana retkellä. Kun lähdin Suomesta tammikuussa, ajattelin että tuo leima olisi aivan huikea saavutus ja siltä se kyllä tuntuikin. Voi vitsi miten upea fiilis olla yksin maailman toisella puolella, leimata passiin jalkapohjan kuva trooppisella saarella ja huomata että minä todella tein tämän kaiken yksin! Tämä oli pieni hetki, mutta uskon että se on yksi parhaista koko matkalla :) Edes vaakatasossa tuleva vesisade ei haitannut - olin tosi ylpeä itsestäni!
Loppuviikolla sade vain jatkui ja sain lopulta kuulla että Cookin saarten yllä oli iso myrskyrintama. Kaatosade jatkui koko loppuajan ja pienellä Aitutakin saarella se teki päivistä tosi pitkiä. Ulos ei päässyt ollenkaan ja sisällä ei ollut paljon tekemistä. Saarella ei ole erityisesti mitään aktiviteetteja, laguuniristeilyt ja sukeltaminen on se mitä saarella tehdään. Sadekeli tarkoitti sitä että luin pari kirjaa ja kirjoitin monta pitkää sähköpostia Suomeen. Hostellin telkkari oli myös aktiivisessa käytössä ja tulin katsoneeksi kaikki mahdolliset komediasarjat mitä tv näytti. Ehdin jo miettiä vaihtaisinko paluulentolippuani aikaisemmaksi, mutta kuulin että pääsaarella on samanlainen sää, joten odottelin viikon loppuun saakka.
Paluulento oli lopulta enemmän kuin kaamea. Kaatosade ja tuulet eivät olleet juurikaan helpottaneet ja niinpä lennon tiedettiin olevan vähintäänkin jännittävä. Kaikki lähti siitä kuin koneen ohjaamon ovi lensi auki jo lähtökiidossa. Koska koneessa ei ole paikkoja kuin kahdellekymmenelle matkustajalle, kaikki pystyivät helposti katsomaan ohjaamoon sisään ja näkivät mitä lentäjätkin näkivät. Ohjaamon ikkuinoista näkyi harmaita myrskypilviä ja horisontista pystyi helposti arvioimaan kuinka paljon kone heilui tuulessa. Neljänkymmenenminuutin lennon aikana ehdin rukoilla ainakin kaksikymmentä kertaa ja toivoa että pääsemme ehjänä perille. Koko lento meni ylösalas pomppiessa, ilmakuopat ja tuulenpuuskat heittelivät konetta kuin märkää rättiä. Rarotongan päällä lentäjä ilmoitti että laskeutuminen pitää tehdä nopeasti koska tuulet ovat niin puuskaisia. Minusta tuntui tämän jälkeen että kone lähti pystysuoraan alaspäin, koska koneen ikkunoista näkyi enää merta. En tiedä missä lentäjä on koulutuksensa saanut, mutta oppi on mennyt perille ja hän sai koneen maahan yhtenä kappaleena. Kun astuin koneesta ulos jouduin pitämään rappusten kaiteesta kiinni, koska kentällä oli niin kova tuuli. Aitutakin kentällä ollut tuuli oli pientä Rarotongan tuulenpuuskiin verrattuna, täällä tuuli lentäjän mukaan yli 50 metriä sekunnissa. Kiitin kaikkia mahdollisia korkeita voimia että olin turvallisesti jalat maassa ja vannoin että lennän jatkossa vähän isommilla koneilla. Jospa ne eivät heiluisi ihan näin paljon.
Perillä hyppäsin turvallisesti bussiin ja lähdin seuraavaan hostelliin. Majoitun nyt toisella puolella saarta kuin ensimmäisellä viikolla joten vielä on yksi uusi paikka tiedossa. Toivottavasti myrsky alkaisi pikkuhiljaa helpottamaan, jotta pääsisin vielä nauttimaan rantalomasta ennen Amerikkaa. Tästä alkaa siis viimeinen viikko reppureissaajan elämää. En halua hukata näitä päiviä vaan aion nauttia kaikesta, eli nuudeleista, tonnikalasta, hyttysmyrkystä, aurinkorasvasta, likaisista vaatteista, märästä pyyhkeestä ja vieterisängystä! Kohta olen palkintoni ansainnut ja pääsen nauttimaan Los Angelesista, mutta sitä ennen pistän kaikki muistot rinkkaani, jotta en ikinä unohda mikä elämys tämä on onkaan!
Tiina
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti