Nyt on sitten eletty sama päivä kahdesti! Lähdin Aucklandista lauantai-aamuna 12.5. ja saavuin Cookin Saarille edellisenä perjantaina, ts. elin perjantain 11.5. kahdesti päivämäärärajan ylityksen vuoksi. Lentolippua ja hostellia varatessa piti olla tarkkana että kaikki menee oikeille päivämäärille. Rarotongan ja Suomen välinen aikaero on 12 tuntia ja ensimmäistä kertaa matkan aikana olen jäljessä Suomen aikaa. Cookin Saaret sijaitsevat Tyynellämerellä Hawaijin alapuolella ja ovat siis aivan toisella puolella maapalloa kuin Suomi. Tämän pidemmälle ei tällä pallolla pääse, joten jos ei tämä etäisyys vielä riitä, niin seuraavaksi on lähdettävä kuuhun.
Majoituin jälleen kerran reppureissaajien hostelliin. Viiden hengen huoneessa majailee minun lisäksi neljä miestä. Jostain syystä minulle on matkana aikana sattunut melkein aina kerrossängyn yläpeti, ja tälläkin kertaa sain kömpiä huoneen ainoaan yläsänkyyn. Hostelleissa on pääsääntöisesti nuorta väkeä, mutta tänne on majoittunut ihan kaikenlaista sakkia. On perheitä, pariskuntia ja nahistelevat vanhukset. Amerikkalainen Mary, 69v., ja uusiseelantilainen Murray, 67v., reissaavat molemmat itsekseen mutta ovat jo useampana vuonna sattuneet tänne samaan aikaan. Taidan olla onnekas kun osuin näiden ihmisten kanssa samalle viikolle, tuntuu siltä että Mary ja Murray ovat kuin isovanhemmat joiden luona kaikki muut ovat kylässä. Aamuisin Mary lähtee keräämään hedelmiä tien varresta. Kun ajotieltä poikkeaa ensimmäisen pensasrivin taakse, voi löytää notkuvia hedelmäpuita. On passionhedelmiä, limejä, appelsiineja, banaaneja, guavaa, avokadoa ja tähtihedelmiä. Mary kantaa näitä joka aamu kassikaupalla yhteisen keittiön pöydälle ja sadosta riittää jokaiselle niin paljon kuin jaksaa syödä. Lounasaikaan Murray puolestaan huutaa keittiöstä että tonnikalasalaatti on valmis. Tässä vaiheessa minä ryntään kipponi kanssa jonon jatkoksi, Murrayn tuore raakakalasalaatti on suussasulavaa. Onneksi sain reseptin talteen :) Illalla keittiöstä tulee mieletön tuoksu, kun Murray valmistaa currya koko porukalle. Isosta kattilasta riittää kaikille reissaajille ja Murray hyrisee tyytyväisenä kun hänen ei tarvitse katsoa kun nuoriso syö pelkkää nuudelia. Yöpyminen tässä hostellissa maksaa 13 euroa yöltä ja rahalla saa siis sängyn, uima-altaan aurinkotuoleilla, jättikeittiön jossa Mary ja Murray pitävät huolen ettei kenellekään jää nälkä sekä ison yhteisen olohuoneen telkkarilla ja biljardipöydällä. Tähän päälle kun lisätään vielä se että hostelli on rakennettu palmujen alle hiekkarannalle aivan meren rantaan, voisin sanoa että nyt olen oikessa paikassa. Ensimmäisen illan auringonlasku sinetöi fiiliksen - olen löytänyt jotain ainutlaatuista!
Sunnuntaina lähdimme perinteisesti porukalla kirkkoon. Vaikka olen käynyt sunnuntaimessuissa jo monella saarella, joka kerta tapahtuma on erilainen. Tällä kertaa messu sattui äitienpäivälle, ja niinpä pääovella jaettiin kukkia kaikille äideille. Messu oli puoliksi englanniksi ja puoliksi maorin kielellä. Ohjelmaan kuului myös paikallisten lasten tervehdyksiä omille äideilleen. Lapset olivat suorastaan herttaisia ja tässä kohtaa tuli ikävä omaa äitiä. En ollut päässyt edes soittamaan omalle äidille, koska puhelimeni on täysin mykkä. Päästin kirkossa oikein kunnon itkut ja toivoin sormet ristissä että näen oman äidin pian, että pääsen itse kertomaan hänelle kuinka tärkeä hän on. Kirkon jälkeen kaikki osallistujat ohjattiin pihan perälle isoon kahvilatilaan. Pöydille oli kerätty notkuva buffet-lounas josta riitti kaikille. Kirkko tarjoaa tämän herkun messukävijöille joka viikko ja buffet saadaan kasaan kun kaikki paikalliset osallistujat tuovat jotain mukanaan. Tarjolla oli mm. kaikki mahdolliset eksoottiset hedelmät joita saattoi kuvitella, kalaa, voileipiä ja sekä suolaisia että makeita kakkuja. Mahat täynnä lähdimme takaisin hostellin ja matkalla keräsimme taas Maryn kanssa kassillisen hedelmiä.
Päivät ovat menneet auringossa laiskotellessa. Olen kuluttanut aurinkotuoleja niin paljon että toiseen jalkaan on jäänyt pysyvä jälki tuolin raudoista... Päivisin ei tarvitse paljon tehdä, suurin ohjelmanumero on kookospähkinän rikkominen. Kanadalainen huonekaverini hakkaa pähkinöitä rannalla joka päivä ja aina kun pähkinä halkeaa, hän on onnesta soikea. Onhan tämä aika erilaista arkea :) Hostelli sijaitsee puolen tunnin bussimatkan päässä kaupungista ja parina päivänä olen käynyt siellä hoitamassa asioita. Kuulostaa kauhean viralliselta, mutta täällä asioiden hoito on pääasiassa kaupassakäyntiä ja jatkolentojen yms. varaamista netissä. Jatkolennoista puheen ollen, paluulippu Helsinkiin on nyt varattu! Ajatus kotiinpaluusta tuntuu tosi hyvältä mutta myös jännittää. Onneksi tätä ei tarvitse miettiä vielä tämän pidemmälle - sillä kotimatka alkaa vasta heinäkuussa :) Nettikiskan lisäksi kaupungilta voi hankkia ne pakolliset matkamuistot. Postikorttien lisäksi mukaan tarttui yksi jos toinenkin matkamuisto. Cookin Saaret sattuvat myöntämään turisteille kuvallisia ajokortteja ja niinpä piipahdin poliisiasemalla kuvattavana. Nyt lompakossa komeilee tuore ajokortti! En usko että käytän tätä ikinä, mutta kortti oli pakko saada koska onhan Cookin Saarten ajokortti aika siisti juttu :) Vielä oli yksi paikka johon piti päästä. Vaarini on innokas postimerkkeilijä ja kaupungista löytyy filatelistien toimisto. Sain vahingossa selville että Cookin Saarten postimerkit ovat varsin arvostettuja keräilijöiden keskuudessa ja niinpä kävin toimistossa vierailulla. Vaari jos luet tätä, niin sinulle on tuliaisia!
Torstai-iltana lähdimme porukalla kaupunkiin illallisshowta katsomaan. Ruokalautaselta löytyi tällä kertaa kanaa, taroa, raakaa tonnikalaa, perunakakkuja, banaanivanukasta, jättikatkarapuja, pinaattimuhennosta ja hedelmiä. Illallisen päätteeksi ihastelimme paikallisten tanssi- ja laulutaitoja. Cookin Saarten viralliset tanssimestarit oli kruunattu edellisellä viikolla ja niinpä tuoreet mestarit kiipesivät lavalle muiden tanssijoiden mukana. Vaikka olin jo nähnyt monta vastaavanlaista showta, tämä oli jälleen erilainen. Tanssijoiden puvut olivat todella upeita. Naisilla oli kookosbikineitä ja miehillä sulkahameita. Tällä kertaa mukana oli myös 5-7 vuotiaita tyttöjä, jotka todella osasivat tanssinsa. Uskomatonta kuinka pitkiä koreografioita nämä nuoret tytöt muistivat! Joka kerta showssa on kohta jolloin tanssijat tulevat hakemaan yleisöä lavalle. Surkea arpaonneni ei ole ikinä tuonut minulle voittoa missään kilpailussa, mutta tällä kertaa vedin pisimmän tikun. Cookin Saarten mestari tuli hakemaan minut lavalle eikä tästä tietenkään voinut kieltäytyä. Lavalla oli ainakin 10 turistia lisäkseni ja kaikkia tanssitettiin vuorollaan. Minä odotin kuuliaisesti vuoroani ja lopulta seisoin lavalla itsekseni tanssimestarini kanssa. Eipä siinä muu auttanut kun heilua niin paljon kuin vyötäröstä lähti ja jotenkin epätoivoisesti yrittää pysyä rytmissä. Asiaa ei helpottanut se että vieressä tanssi öljytty mies joka oli pukeutunut sulkiin... Onneksi kappale ei kestänyt kuin lyhyen ikuisuuden ja pääsin takaisin tuolilleni. Kavereillani oli hauskaa ja naurunsa lomassa he onnistuivat nappaamaan kamerani täyteen kuvia. Kiitos heidän, nyt minulla on liuta uusia matkamuistoja joille voin tosissani nauraa :)
Perjantai-iltana söimme vielä kerran porukalla Murrayn valmistaman aterian. Lauantaina suurin osa kavereista lähtee joko kotiin tai jatkaa muihin maihin. Minä olen varanut itselleni viikon reissun Aitutakin saarelle. Saari sijaitsee vajaan tunnin lentomatkan päässä Rarotongan pääsaarelta ja sitä ympäröi maailman kuuluisin laguuni. Jälleen kerran täältä löytyy myös Selviytyjien rantoja, joten ainakin niitä pitää päästä katsomaan. Lauantai-aamuna pakkasin siis rinkan, hyvästelin muut ja lähdin lentokentälle. Seuraavat kuulumiset ihan oikeasti "keskeltä ei mitään".
Tiina
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti