Samoa

Tongan jälkeen toivoin löytäväni jotain erilaista ja sitä todella sainkin! Heti kentälle saavuttuani huomasin että täällä on eri meininki - ihmiset kävelevätkin nopeammin kuin Tongalla! Kaikki ovat iloisia, hymyilevät ystävällisesti ja moni tuli kysymään tarvitsenko apua minkään asian kanssa. Lentokentillä tapaa usein tyrkyttäviä taksikuskeja tai yli-innokkaita turistioppaita, mutta täällä koin että ihmiset halusivat vilpittömästi auttaa minua.

En oikeastaan tiennyt Samoasta etukäteen paljon. Sen tiesin että maa hyppäsi yhden päivän yli, muistaakseni viime vuoden lopulla. Samoa sijaitsi aikaisemmin päivämäärärajan toisella puolella, mutta vaihtoi siis rajan toiselle puolelle, pysyäkseen paremmin Tyynenmeren bisneselämässä kiinni. Kaupankäynti oli aikaisemmin kovin hankalaa, sillä maa oli käytännössä aina päivän jäljessä naapurivaltioitaan. Nyt täällä hyristään onnesta, kun bisnekset sujuvat helpommin. Ja on Samoalla vaihdettu muitakin asioita. Pari vuotta sitten valtionjohto asetti saaren päätielle töyssyjä, koska tie oli niin hyvässä kunnossa että ihmiset kaahasivat. Töyssyt eivät tuoneet toivottua lopputulosta (töyssyistä ajetaan ihan yhtä lujaa), joten koko liikenne vaihdettiin vasemmanpuoleiseksi. Tämä siitä syystä että liikenneonnettomuustilastot olivat niin surullista luettavaa, että maan johto päätti siis kääntää liikenteen toisinpäin. Toiveena oli tietysti se että kuljettajat keskittyisivät enemmän ajamiseen. Temppu on toiminut ja nyt täällä on huomattavasti paremmat tilastot onnettomuuksien suhteen! Myöhemmin valtionjohto perusteli vaihtoa myös sillä että Uusi-Seelanti ja Australia ajavat kanssa vasemmalla puolella, joten jos ja kun samoalaiset menevät näihin maihin, he osaavat paremmin ajaa vieraassa ympäristössä! Kätevää.

Heti ensimmäisenä iltana lähdin isoon hotelliin katsomaan paikallista illallisshowta. Fiafia:ssa tanssi ja lauloi melkein parikymmentä hotellin omaa työntekijää, sekä naisia että miehiä. Musiikki oli mukaansatempaavan letkeää ja lavalle kapusi illan aikana monta turistiakin. Show päättyi siihen kun tanssijat sytyttivät uima-altaan reunat tuleen ja tanssivat tulen seassa. Tämä oli kyllä näkemisen arvoinen esitys, etenkin kun kaikki tehtiin kirkkaan tähtitaivaan alla. Itse illallinen oli shown jälkeen. Samoalaisesta buffet-pöydästä löytyi vaikka mitä herkkuja. Moni oli minulle jo tuttuja herkkuja, mutta lautaselle löytyi paljon uutuuksiakin. Tällä kertaa tuli kokeiltua tarolehtimuhennosta kookoskermalla sekä merisiiliä. Taro muistutti paljolti pinaattimuhennosta, merisiili puolestaan oli vähän kuin suolaista limaa :) Lähdin illalliselta täydellä vatsalla. Ryhdyin tilaamaan taksia hotellin pääovelta kun huomasin että hotellin työntekijä oli kovin tutun näköinen. Hetken mietin ja hoksasin sitten että mies oli ollut hetkeä aikaisemmin öljyttynä lavalla tanssimassa. Vielä lyhyemmän hetken jälkeen huomasin istuvani taksissa ja tajusin sopineeni itselleni treffit parin päivän päähän. Tulennielijä oli kysynyt minulta lähdenkö häneen "kyläänsä" ja tämä kuulosti niin eksoottiselta että olin vastannut kyllä :)

Seuraavana aamuna oli aikainen herätys, koska lähdin naapurisaarelle päiväretkelle. Saari on pääsaarta paljon isompi, mutta täällä asuu huomattavasti vähemmän ihmisiä kuin pienemmällä pääkaupunkisaarella. Paikallisten talot ovat kauniita ja ne on usein maalattu erittäin värikkäiksi. Kaikilla on kai omat erikoisuutensa ja Samoalla erikoista on se että kuolleet haudataan etupihalle! Täällä ei ole erillisiä hautausmaita, vaan edesmenneet sukulaiset kuopataan paraatipaikalle kukkapenkkien sekaan. Retkioppaamme kertoi että tapa ei ole hirveän vanha. Aikaisemmin kuolleet laitettiin kanoottiin ja vene työnnettiin merelle auringonlaskuun, mutta nyt tätä tapaa ei enää käytetä ja niinpä kuolleille piti keksiä uusi paikka. Hautausmaa ei kai käynyt kellään mielessä ja nyt siis etupihoilla komeilee koristeellisia hautakumpuja. Sanomattakin on selvää että "tärkeille" kuolleille (mm. kyläpäällikkö tai kylän vanhin) rakennetaan omat pienet katokset tai mökit. Jotkut hautamökeistä muistuttivat erehdyttävästi suomalaisten lasten leikkimökkejä...

Päivän ohjelmassa oli siis saaren maisemia, mutta myös mm. kilpikonnien kanssa uimista. Saarelta löytyy kilpikonnien "kuntoutuskeskus", jossa hoidetaan esim. kalastajien verkkoihin tarttuneita tai muuten loukkaantuneita konnia. Jättimäiset, reilusti pesuvadin kokoiset,  kilpparit viihtyvät hoitolassaan niin hyvin että vaikka heillä on vapaa pääsy takaisin merelle, he palaavat aina takaisin. Tästä on ajan myötä syntynyt turisteja kiinnostava paikka ja niinpä minäkin löysin itseni altaasta kilpikonnien seasta. Uimisen lomassa oppaamme piti meille kookospähkinäoppitunnin. Ensin hän haki pähkinän puusta (=kiipesi paljain jaloin palmun latvaan) ja halkaisi pähkinän yhdellä kopautuksella. Pähkinässä on pienen pieni heikompi kohta ja kun tietää missä se on, pähkinän saa helposti halki. Kookoksen sisältämä neste kaadettiin mukiin ja siitä riitti hyvin maistiaiseksi koko ryhmällemme. Seuraavaksi opas rapsutteli kookoksen hedelmälihan kulhoon ja valmisti tästä kookoskerman. Tämä oli todellista luomua, ilman mitään lisäaineita. Kaikki välineet joita opas käytti olivat niin yksinkertaisia, että taidan hommata itselleni samanlaiset kunhan pääsen kotiin. Pakko päästä kokeilemaan onnistunko oppaan ohjeilla. Nyt ei enää tarvitse muuta kuin löytää oikeanlaisia pähkinöitä kotoa! Jos en ihan väärin muista niin Tiksin Prismassa olen nähnyt kookoksia, joten suuntaan sinne löytöretkelle!

Päivän aikana sain kuulla oppaaltamme kaamean tositarinan. Olin aikaisemmin huomannut että hänellä on vyötäröstä polviin yltävä kokovartalotatuointi ja tiesin että tatuointiperinne on alunperin lähtöisin Polynesiasta. Tatuointi suoritetaan aivan eri tavalla kuin tämän päivän tatuoinnit ja tarina oli oikeasti aivan karmeaa kuuneltavaa. Rituaali muistuttaa enemmän kidutusta kuin mitään muuta. Prosessi kestää viikkoja ja tänä aikana on hyvin tavallista pyörtyillä päivittäin. Jotkut eivät kestä prosessia loppuun saakka, vaan tekevät itsemurhan jotta pääsevät tuskistaan. Tatuointia ei voi jättää kesken, koska keskeneräinen tatuointi langettaa kylän ylle kirouksen ja häpäisee koko suvun. Koska tämä on pahinta mitä perheelleen voi aiheuttaa, moni päättää päivänsä ennemmin kuin saattaa läheisensä harmilliseen asemaan.

Seuraavana päivänä järjestelin taas asioita ja varasin itselleni rantamajoituksen pariksi yöksi. Ennen lähtöä oli vielä kuitenkin treffit! Herra nimeltä Two (kaksi) tuli hakemaan minua hostellilta ja lähdimme matkaan. Kuvittelin että olimme menossa hänen kyläänsä, kuten hän oli sanonut, mutta päädyimmekin paikallisten suosimaan yökerhoon. Baari oli rakennettu vanhaan latoon ja heinät heitetty sivuun. Sisällä oli metritolkulla koristeellisia jouluvaloja, jotka roikkuivat katosta iloisesti vilkkuen. Paikalla oli myös samoalainen bändi, joka soitti paikallista musiikkia. Pöydissä ei istunut ketään vaan kaikki olivat tanssilattialla. Meno oli vähintäänkin erilaista mitä Suomessa näkee! Olin kysynyt etukäteen hostellini respasta, mitä voin odottaa treffeiltä. Respan nainen sanoi minulle ettei minun pidä yllättyä jos deittini rakastuu minuun illan aikana. Illan kaava oli lopulta yksinkertainen. Lyhyessä ajassa deittini hörppi itsensä sellaiseen humalaan että hän ei enää pysynyt pystyssä... Tuntia myöhemmin hän yritti humalaltaan katsoa minua syvälle silmiin ja kertoi rakastavansa minua sekä toivoi että menisin hänen kanssaan naimisiin. Voisi kai sanoa että treffit olivat onnistuneet - hurmasin deitin parissa tunnissa! Päätin kuitenkin lähteä takaisin hostelliini nukkumaan. Hra. Two sammui lopulta taksiin :)

Aamulla oli lähtö kohti uusia rantoja. Olin palkannut itselleni kuskin, joka tuli minua hakemaan. Ajelimme ympäri saarta ja matkalle sattui jälleen upeita maisemia mm. sademetsää, vesiputouksia ja paikallisia pikkukyliä. Pysähdyimme myös aivan huikean upealla uimapaikalla. Lähelle merenrantaa on muodostunut erikoinen luonnonvoimien muokkaama syvä kuilu. En oikein osaa kuvailla millaisesta paikasta on kyse, kuvat kertovat enemmän. Kyseessä on valtavan syvä ja leveä reikä kalliossa, jonka pohjalla virtaa merivesi ja jonne voi siis mennä uimaan. Rotkon reunalle on rakennettu 20 metriä pitkät tikapuut, joita pitkin kuiluun voi laskeutua. Alhaalla vesi on kristallinkirkasta ja hämmästyttävän lämmintä. Enpä ole tällaista ennen nähnyt, paikka on ehdottomasti yksi upeimpia luonnonmaisemia joita olen matkan aikana nähnyt :)

Pääsimme lopulta perille rannoille. Minulle oli varattu oma "fale" rantahiekalta. Fale on paikallisten versio majasta. Mökin kehikko rakennetaan kookospalmun rungoista. Kiinteitä seiniä ei ole, vaan seinien tilalla on palmunlehdistä punotut verhot, jotka voi halutessaan laskea alas. Jos verhot pitää ylhäällä, niin fale muistuttaa enemmän katosta kuin mökkiä. Lattia on usein tehty vanerista ja sänky on pelkkä patja. Patjan yläpuolelle on viritetty hyttysverkko, jonka alla voi nukkua kuin prinsessa :) Minulla oli samanlainen maja myös kaupungissa, joten tiesin jo miten homma toimii. Sitä en tosin osannut arvata että juuri seuraavana yönä saaren yli meni sellainen ukkosmyrsky että en paljon nukkunut falessani. Ranta jossa yövyin, oli samainen ranta jonka yli pyyhkäisi valtava tsunami kaksi vuotta sitten. Täällä oli kuollut lähes kaksi sataa ihmistä, mukana myös ensimmäistä häämatkayötään viettävä turistipariskunta. Koska olin kuullut tarinat, olin ihan varma että seuraava tsunami sattuu juuri minun kohdalle. Olin hereillä melkein koko yön ja toivoin ettei tuuli lennätä majaani taivaan tuuliin. Suomalainen ukkonen ei ole mitään verrattuna Tyynenmeren trooppiseen myrskyyn!

Kuin edellisen yön teemaan sopivana, lähdin aamulla metsästämään tv:stä tutun suosikkisarjani, Selviytyjien hiekkarantaa. Samoalla on kuvattu kaksikin Selviytyjien kautta ja koska en voi itse päästä ohjelmaan kilpailemaan, halusin kuitenkin nähdä rannat ja päästä samalle hiekalle kuin amerikkalaiset tositv-tähdet. Rannat löytyivät helposti, mutta pettymysekseni joku IDIOOTTI oli juuri edellisellä viikolla päättänyt hävittää alkuperäiset Selviytyjä-kyltit ja niinpä rannoilla ei ollut mitään sen kummallisempaa nähtävää. Harmitti ihan hirveästi sillä oli odottanut että saan vihdoin kuvia aidosta Selviytyjä-meiningistä. Rannat olivat kuitenkin upeita, joten ei päivä hukkaan mennyt ja voin nyt sanoa että olen viettänyt päivän Selviytyjien rantahiekkaa varpaiden välissä! Se täytyy todeta että olin toisaalta hirveän iloinen kun näin että rannat oli jätetty alkuperäiseen rauhaansa. Tuotanto oli putsannut rannat eikä mitään roskia tms. oltu jätettu paikallisten päänvaivaksi. Myöhemmin samana iltana sain loistavan päähänpiston ja lyhyen nettisurffauksen jälkeen löysin hakemani. Nyt odotan jännityksellä lunastaako Amazon.com lupauksensa ja toimittaa minulle pienen pienen paketin. Jos tämä onnistuu, niin paketin pitäisi odottaa minua Amerikan kodissa. Tämä selviää neljän viikon kuluttua, en malta odottaa!!!!

Samoa on nyt nähty. Saariryhmä osoittautui todella upeaksi paikaksi, olen tosi iloinen että tulin tänne. Täällä on paljon kauniita maisemia ja yhtä paljon alkuperäisiä Polyneisialaisia erikoisuuksia. Yksi erikoisuus joka jäi mieleen oli paikallisten herkkuvälipala. Teiden varsilla myydään kummallisen näköistä ruskeaa limaa cokispulloissa. Pullosta voi kulauttaa suuhunsa merikurkun sisukset! Tämä herkku on kuulemma ollut telkkarissakin. Ohjelma nimeltään Man vs. Food kokeilee erikoisia ruokia ympäri maailman ja on rankannut samoalaisen "guts of seacucumber" -herkun sijalle kolme, kaikken kamalimpien ruokien listalla. Vaikka herkkua olisikin saanut tosi edulliseen hintaan, päätin jättää välipalat väliin. Pelkkä hajukin sai silmät vuotamaan...

Jälleen kerran sata kokemusta rikkaampana, lennän seuraavaan maahan. Fijin tilanne on nyt parempi kuin pari viikkoa sitten ja tulvista on päästy eroon. Lähden siis katsomaan miltä näyttää saariryhmä, joka houkuttelee mm. häämatkailijoita ympäri maailman. Honeymoon, here I come!

Tiina