Laskuvarjohypyn jälkeinen tärinä jatkui pari päivää ja taisin hypätä vielä pari uusintahyppyäkin seuraavina öinä. En voi vieläkään uskoa että todella hyppäsin!!!
Saavuimme maata myöten (vähänkö bussilla-ajo onkin muuten ihanaa!!!) Rotorualle ja perillä meitä odotti melkoinen lemu. Jos hajusta saisi valokuvan, niin niitä olisi useita! Kaupunki on kuuluisa vulkaanisesta maaperästään ja alueelle levittäytyvistä kuumista lähteistä, geysireistä ja myös tuosta mädän kananmunan hajusta. Tarkemmin otettuna pitäisi kai sanoa tuoksu, sillä tuo haju merkitsee oikeastaan pelkkää hyvää. Haju on peräisi rikistä ja on siis todellakin ällö, mutta sen seurauksena täällä voi nauttia monista terveyttäedistävistä kylvyistä. Ennen kuin tutustuimme tähän puoleen Rotoruaa, meillä oli kuitenkin tiedossa vierailu Maori-kylään.
Uuden-Seelannin alkuperäisväestöstä iso osa on maoreja. Kuten Australian aboriginaaleilla, maoreillakin on ollut ahtaat olot sivistyksen levittäytyessä Uuteen-Seelantiin. Sitkeän työn tuloksena monissa Uuden-Seelannin kouluissa on kuitenkin nyt aloitettu uudestaan maori-kielen opiskelu ja ikivanha kulttuuri näyttää pelastuvan. Vaikka alkuperäisiä maorikyliä ei enää juurikaan ole, tai niihin ei ulkopuolisena edes pääse, turisteille on kuitenkin ansiokkaasti rakennettu muutamia kyliä joissa voi vierailla. Lähdimme siis muiden turistien mukana illanviettoon suosittuun maorikylään. Perillä meitä odotti vanhoja perinteitä kunnioittava tervetuloseremonia, jossa jokaisella oli oma roolinsa. Maorit tanssivat tanssejaan ja lopulta esittivät meille "muukalaisille" kutsun saapua sisälle kylään. Metsän siimekseen oli rakennettu useita mökkejä, telttoja, laavuja yms. maorikylään sopivaa rekvisiittaa. Maorit kertoivat kulttuuristaan ja esittelivät erilaisia metsästystapoja, aseita, ikivanhoja tatuointimenetelmiä, vaatteita jne. Päällimmäisenä jäi mieleen se, että maorit olivat koko illan metsässä paljain jaloin vaatteinaan vain eläinten nahkoja, kun me hytisimme vieressä vuorellisissa tuulipuvuissa. Sitkeää porukkaa, en voi muuta sanoa! Ennen illallista saimme nauttia tanssisityksistä ja kertomuksista, jotka ilmentävät maorien kulttuuria mitä parhaiten. Illallisella oli tarjolla perinteistä maoriruokaa. Osa ruuasta oli valmistettu maan alla kuopissa, jossa ruoka oli valmistunut maan lämmöllä. Kuopasta kaivettiin esiin perunoita, porkkanoita ja kanaa. Muuten pitopöydästä löytyi erinomaisia merenherkkuja ja tietenkin lammasta. Ateria oli varsin herkullinen! Illallisen jälkeen turistit kasattiin busseihin ja lähdimme kotimatkalle täydellä vatsalla. Bussimatka osoittautui ihan huippuhauskaksi hetkeksi muiden turistien kanssa. Porukasta löytyi reilut 10 eri kansallisuutta ja kuskin käskystä jokainen esitti bussissa oman maansa lauluja. Kuulimme mm. kiinalaistyttöjen kansallislaulua ja ranskalaisten jaakko kultaa. Vuorollamme lauloimme reippaasti "matkustan ympäri maailmaa" - laulua :) Illan päätteeksi kuski hyvästeli jokaisen perinteiseen maorityyliin nenät vastakkain. Tosi hauska ilta jolle nauran vielä monta kertaa!
Seuraavana aamuna heräsimme ajoissa kylpyyn! Lähdimme hieman kaupungin ulkopuolelle Hell´s Gaten luonnonpuistoon. En nyt enää muista kuka matkailija tämän alueen aikoinaan löysi, mutta joka tapauksessa paikan nimi juontaa siitä että mies luuli saapuneensa helvetin portille. Ja siltä perillä kyllä näyttikin. Maasta nousi savua ilmaan ja ilma haisi rikille. Joka puolella oli kiehuvia lammikoita ja kaiken maailman kuumaa mönjää pulppusi sieltä täältä. Paikalta löytyi myös mutatulivuori, joka purkautuu säännöllisen epäsäännöllisesti ja heittää mutaa ilmoille. Kävelimme koko puiston ympäri ennen kylpyjä ja jälkikäteen huomasin saaneeni tosi hyviä valokuvia, yritän saada ne jotenkin johonkin näkymään!
Ja sitten kylpyyn! Arvatkaa miltä näyttää kun kolme suomalaista änkee itsensä samaan ulkoilmamutakylpyyn ja valelee itsensä täysin harmaaksi? Hauskaahan se oli, ei siitä mihinkään pääse. Muta oli kuumaa ja altaaseen oli mentävä varovasti ettei nahka kärähdä. Kylvyssä ei saa olla enimmilläään kuin 20 minuuttia, sitten on jo terveyssyistä tultava pois. Eikä siellä olisi kyllä kauempaa voinut ollakaan, minulla oli ainakin niin hiki että tuntui siltä että olisi istunut saunassa koko illan. Seuraavaksi nopeasti kylmään suihkuun ettei ala pyörryttämään kun veri on karannut väärään päähän kroppaa. Suihkun jälkeen sulfurialtaaseen takaisin lämpöiseen. Kylpyjen jälkeen olimme kaikki aivan poikki, minä jopa niin väsynyt että nukuin päiväunet... Kylvyillä on useita erilaisia terveyttäedistäviä vaikutuksia ja oppaan mukaan näissä altaissa katoaa kaikki reumasta sydäntautiin saakka. Tiedä sitten pitääkö paikkansa, mutta iho ainakin oli pehmeä seuraavana päivänä :)
Rotorualta suuntasimme viimeiseen kohteeseen, Aucklandiin. Vaikka Wellington onkin Uuden-Seelannin pääkaupunki, se taitaa olla sitä vain hallinnollisesti. Auckland oli paljon suurempi ja selvästi enemmän pääkaupunginomainen. Vietimme kaupungissa yhden iltapäivän ja pääsimme mm. ihailemaan kaupunkia skytowerista, joka on eteläisen pallonpuoliskon korkein yksittäinen ihmisen rakentama näköalatorni. Täältä olisi tietysti myös voinut hypätä alas, mutta jostain syystä hissiajelu ylös ja alas tuntui ihan riittävältä kyydiltä!
Aucklandissa ei paljon muuta tehty kuin pestiin pyykit ja pakattiin kassit seuraavan aamun lentoa varten. Täältä matka jatkuu Tongalle, Tyynenmeren ainoaan kuningaskuntaan. Uusi-Seelanti on nyt paketissa ja lopputulos oli enemmän kuin osasin odottaa. Matkalle mahtui tähän asti huikeimmat luonnonmaisemat. Laskuvarjohyppyä en unohda ikinä, vaikka osa minusta haluaisikin jo unohtaa sen :) Täällä kaikki on extremeä isolla E:llä, joten hurjapäille riittää täällä puuhaa. Rauhallisemmillekin riittää maisemia, vaelluksia, luontoa ja tietysti viiniä. Eniten ehkä yllätti se kuinka vähän Uudella-Seelannilla on mitään omaa ruokakulttuuria. Täällä ihmiset ovat täysin tyytyväisiä kun saavat eteensä annoksen nimeltä fish ´n chips. Lammasta en tainnut lopulta syödä kuin kaksi kertaa, mutta se olikin sitten parasta ruokaa mitä kohdalle osui. Lampaiden ja saksanhirvien elinolot on nyt nähty niin tarkkaan, että kotona voi hyvin laittaa rahansa Uusi-Seelantilaiseen lampaanlihaan, se on varmasti lähtöisin hyvistä olosuhteista ja meidän käsityksemme mukaan aina luomua.
Seuraavat kuulumiset Tongalta :)
Tiina
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti