Christchurch, Queenstown ja Milford Sound
Saavuimme Uuden-Seelannin eteläsaarelle, Christchurchiin iltamyöhällä. Olimme kuulleet monilta muilta matkustaneilta, että kaupunki on kärsinyt pahoin useissa maanjäristyksissä, joista viimeisin oli sattunut vuosi sitten helmikuussa. Muistan ajatalleeni että siitä on jo vuosi, joten miten kaupungissa nyt vielä voisi olla maanjäristyksen vaurioita. Ensimmäisenä aamuna asia valkeni harvinaisen selvästi. Hotelliamme vastapäätä tien toisella puolella oli kirkko, josta oli jäljellä vain tukipalkeilla vahvistetut raamit, mm. kaikki seinät puuttuivat. Tässä vaiheessa ymmärsin millaista tuhoa maanjäristykset ovat täällä tehneet. Luonnonvoimat ovat koetelleet kaupunkia nyt parin vuoden ajan, tässä ajassa kaupungin alueella on sattunut yli 10.000 eriasteista maanjäristystä.
En ole koskaan nähnyt maanjäristyksen jälkiä muuta kuin televisiosta, joten näky veti aika hiljaiseksi. Kaupungin keskusta on edelleen täysin eristetty kaikilta muilta paitsi työmiehiltä. Pääsimme työmaa-aitojen luokse norkoilemaan ja kurkkimaan sieltä mitä alue piti sisällään. Joka puolella on rekkoja, nostokurkia, betoniautoja ja raivaustyökaluja. Kolmen korttelin kokoinen keskusta on kuin pieni aavekaupunki. Suljettuja rakennuksia on myös keskusta-alueen ulkopuolella, näiden ikkunoita koristaa tekstit, siitä kuinka pelastustyöntekijät ovat tarkistaneet rakennuksen ihmisuhreista ja nyt se odottaa vain purkuaan. Paikallinen ostoskeskus on osittain halki, joten kaupat on siirretty väliaikaisiin tiloihin. Myyjille ja palveluntarjoajille on rakennettu pieni kylä työmaakonteista, joita on kasattu päällekkäin kuin eri värisiä tulitikkuaskeja. Konttien kyljissä komeilee tekstit "Yes we are open, welcome in!". Kaikki kaupat ja ravintolat ovat samassa tilanteessa, Apple myy IPadinsa kontista ja pankki käy lainaneuvottelut viereisessä lokerossa. Ravintola tarjoilee Quake-burgereita, ts. maanjäristyshampurilaisia. Lähes kaikki tiet ovat halkeilleet ja nyt tiet on päällystetty osittain uudestaan, jotta autoliikenne sujuu. Keskusta-alueella ennen kulkenut turistiratikka ei enää aja, koska ratikan kiskot ovat kiharalla. Oikeastaan kaikki rakennukset jotka ovat halkeilleet tai romahtaneet, ovat kivirakennuksia. Puiset rakennukset tai osittaiset puurakenteet ovat ehjiä. Puiset rakennusmateriaalit ovat joustaneet maanjäristyksessä ja ovat näin kestävämpiä kuin esim. uudet lasikerrostalot.
Piipahdimme kaupunginmuseossa hakemassa lisätietoa kaikesta. Täältä löytyi ns. quake-osasto, jossa kerrottiin kattavasti eri järistyksistä ja niiden vaikutuksista kaupunkiin. Museossa oli kymmeniä esineitä, joita oli kaivettu kaiken purkumateriaalin seasta, mm. valtavan kokoinen ja nyt rusinan näköinen kirkon kello. Kaupungin liikennekamerat olivat myös taltioineet useita videopätkiä järistyksistä, joten "pääsimme" katsomaan kuinka paikalliset ihmiset ryntäilivät kaduilla, kun taloja alkoi sortumaan ympäriltä keskellä kirkasta päivää. Museossa oli myös satoja valokuvia pelastustöistä. En muista olenko ikinä katsellut valokuvia näin tarkasti kuin nyt, kuva toisensa perään, eikä yhtäkään tarvinnut kommentoida, riitti kun vain katsoi. Koska maanjäristysten vauriot ovat karkoittaneet sekä tuhansia paikallisia asukkaita että turisteja, kaupunkiin toivotaankin paljon vierailijoita. Olen tosi tyytyväinen että olimme täällä kolme päivää, turistina en harmitellut sitä että keskusta oli suljettu. Näin jotain paljon arvokkaampaa ja menisin kaupunkiin mielelläni uudestaan. Erityisesti olen kiinnostunut näkemään kaupungin kun kaikki jälleenrakentaminen alkaa valmistumaan, uskoisin että kaupungista tulee upea! Tosin olen sitä mieltä että kaupunki on upea jo nyt, täällä tavatut ihmiset ovat äärimmäisen ystävällisiä ja hymyilevät toisilleen kaikesta huolimatta. Millaisethan juhlat täällä järjestetään kun kaikkien kodit ja työpaikat ovat taas kunnossa!
Christchurchissa teimme reissuohjelman seuraavalle kahdelle viikolle. Niinpä oli taas aika hypätä bussiin ja lähteä eteenpäin. Matka jatkui eteläsaarta alaspäin kohti Queenstownia. Ensimmäinen ajopäivä sattui olemaan syntymäpäiväni ja vaikka koko päivä kuluikin bussissa, maisemat tekivät päivästä juhlan! Jylhien vuorien, vihreiden laaksojen, ensimmäisten ruskan värjäämien puiden ja pilvettömän sinisen taivaan lisäksi matkalle osui noin miljoona (enkä edes liioittele!!) lammasta, arviolta 15.000 lehmää ja satoja peuroja. Tien varrelle osui myös Uuden-Seelannin korkein vuori, Mt. Cook ja sen luminen huippu. Lähes koko ajomatkan ajan ylitimme erikokoisia jokia ja puroja, joiden vesi oli kristallikirkasta. Vuoristojäätiköiltä valuva vesi on aivan eriväristä kuin mikään muu vesi, nyt olen todella nähnyt turkoosinkirkasta vettä. Kaiken lisäksi vesi on makeaa ja täysin juomakelpoista! Puroveden sijaan satsasimme tällä kertaa viineihin, onhan maa niistä kuuluisa ja näimme tietenkin myös tuhansia viiniviljelmiä päivän aikana. Illan hämärtyessä saavuimme Queenstowniin ja asetuimme viiniemme kanssa hostelliin.
En ole koskaan käynyt Sveitsissä, mutta jos arvaisin miltä siellä näyttää, niin sanoisin että Queenstown voisi yhtä hyvin olla Sveitsissä. Viehättävä pikkukaupunki on rakennettu vuorten syliin järven rannalle, luonnon aitiopaikalle. Paikalliset aktiviteetit sisältävät koskenlaskua, näköalagondoliajelua, melomista, benjihyppyjä, liitovarjoilua ja viinien maistelua. Tunnettuna huimapäänä jätin kaiken muun väliin ja osallistuin rauhalliselle risteilylle järvellä ja hörpin iltaisin punaviiniä :) Olisin helposti voinut viettää Queenstownin kujilla parikin viikkoa, kaupunki hurmasi minut kauneudellaan. En yllättynyt kun selvisi että pikkukaupungissa vierailee vuosittain miljoonia turisteja, osa tulee tänne joka vuosi uudestaan.
Queenstown toimii myös loistavana asemapaikkana, jos haluaa tehdä retken Milford Soundin vuonolle. Tämä luonnonihme on kuvattu mm. Taru Sormusten Herrasta -elokuviin eikä syyttä. Koska Norjan vuonot ovat minulta näkemättä, en oikein osannut odottaa mitään. Maisemat vetivät hiljaiseksi jo ennen kuin pääsimme edes vuonolle saakka. Viimeinen tunti bussissa ennen vuonoa piti sisällään ainakin neljä pysähdystä valokuvia varten. En ole eläissäni nähnyt sellaisia vesiputouksia! Pystysuorat vuorenseinämät heittivät vettä alas satoina pieninä vesiputouksina. Putoukset olivat keskimäärin kilometrin korkuisia, osa lähenteli kahta kilometriä. Olin aikaisemmin aamulla ihmetellyt miksi bussissamme oli lasikatto, mutta tässä vaiheessa ymmärsin asian. Otin bussista valokuvia katon läpi ylöspäin! Tie mutkitteli vuorten välissä niin kapeita kohtia pitkin, että välillä tuntui että vuorenseinämät kaatuvat päälle. Pilvet roikkuivat vuorten kylkiä pitkin, joten usvan takaa avautui joka hetki entistä upeampia maisemia. En ole koskaan katsonut Taru Sormusten Herrasta -elokuvia, korjaan tämän asian kun tulen takaisin kotiin. Nämä maisemat eivät ehkä näytä televisiosta miltään, mutta haluan silti nähdä ne uudestaan!
Vihdoin saavuimme itse vuonon luokse. Olimme varanneet itsellemme purjehduksen vuonoa pitkin. Luulin jo nähneeni riittävästi vuoria, mutta vuonon maisemat olivat aivan huikeat! Jälleen pystysuorat vuorenseinämät ympäröivät meidät, mutta tällä kertaa ne nousivat merestä. Vesiputouksia oli taas joka puolella, edelleen yhtä korkeita, mutta lisäksi vielä paljon suurempia. Vettä tuli korkeuksista metrien leveydeltä ja kaikki vesimassa syöksyi suoraan vuonoon. Kuin tilauksesta merestä ilmestyi valtava parvi delfiinejä. Pullonokat uivat laivamme edessä ja hyppivät aalloissa vain parin metrin päässä. Tässä hetkessä jätin valokuvat ottamatta ja vain ihmettelin mitä kaikkea silmien edessä oli. Purjehduksemme varrelle osui myös hylkeitä ja albatrosseja, lisäksi kameraan taltioitui vielä se kun laivamme ohjattiin vesiputouksen alle! Vaikka Suomen saaristo onkin ainutlaatuinen eikä näitä voi keskenään verrata, väitän silti että Milford Soundilla näkee jotain ihmeellistä! Tiedän nähneeni paljon, olen matkustanut hirveästi. Tämän retken jälkeen ei tuntunut vähättelyltä kun sanoin oppaalleemme "Thank you, it was breathtaking!".
Uusi-Seelanti on jo nyt näyttänyt minulle jotain aivan huikeaa. En malta odottaa mitä vielä on tiedossa. Vaikka helle on tosiaan nyt loppu ja päällä on tuulipuku ja lenkkarit , jotka menivät ensin vahingossa vääriin jalkoihin, tiedän että tämä maa pitää sisällään jotain mistä on otettava selvää. Niinpä Queenstownista matka jatkuu eteläsaarta ylöspäin ja tiedossa on ainakin ikijäätiköitä, järvimaisemia sekä aivan älytön päähänpisto ja itsensä voittaminen, josta en vielä Queenstownissa tiennyt mitään!
Tiina
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti